Päivän puheenaihe

Kiljavan opistoa uhkaa sulkeminen ensi vuonna

Perjantaina 60 vuotta täyttävä SAK:n ylläpitämä Kiljavan opisto Nurmijärvellä lopetetaan, ellei vuodessa keksitä ratkaisuja sen vaikeuksiin, verkkolehti Kansan Uutiset kertoi eilen.Maanantaina kokoontunut SAK:n hallitus antaa opistolle aikaa ensi vu... Lue lisää »


Kaikki keskustelut

 
Aiheittain » Ajankohtaista » Lukioiden yhdistäminen

Lukioiden yhdistäminen

Kyllähän nyt rajamäkeläisiä taas koetellaan. Ensin yritettiin vähin äänin viedä meiltä terveyskeskus, nyt ollaan viemässä lukiota. Hallinnon yhdistäminen kahden eri taajaman koulun välillä ei voi olla järkevää. Koulussa tarvitaan mm. rehtoria, joka on päivittäin tavoitettavissa. Mielellään rehtorin tulisi olla vielä ns. "hyvä tyyppi", jota oppilaat uskaltavat nykäistä hihasta jos tarvis on. Nyt on Rajamäelle ainakin vuodeksi saatu tällainen rehtori (Jyrki Lihr).
Hallinnon yhdistäminen on vain ensimmäinen askel siihen, että koko koulu lakkautetaan ja oppilaat joutuvat matkustamaan kauemmas lukioon. Tuleeko koulun merkkivuodesta samalla myös viimeinen vuosi? Miten sen jälkeen voidaan taata nurmijärveläisille nuorille riittävät jatko-opiskelumahdollisuudet?
Kunta voi minun puolestani etsiä niitä säästöjään jostain muualta, minun lasteni kustannuksella niitä ei saa tehdä!!

28/06/2010 4:41 pm, rajamäkeläinen | Ilmoita asiaton viesti

Kun ajattelen sanaa "aivovienti" tulee minulle mieleen aivan erilaisia näkökulmia kuin rehtori Hyvämäelle tämänpäiväisessä lehdessä.

Kun hyvät lukion opettajat eivät saa paikkakunnalta työtä, on se aivovientiä.

Kun kunnan asiat hoidetaan niin, että työpaikat vähentyvät ja taajamat taantuvat on se aivovientiä.

Nurmijärvelle ei voi tulla mitään Mäkelänrinnettä tai Sibeliuslukiota. Tehdään tavallisia hyviä ylioppilaita vaan.

Nuorten erikoislukioita kaipaavien on saatava valita kuinka paljon tahtovat raataa ja matkustaa. Vievät sitten tulevaisuudessa aivonsa sinne missä hyviä töitä on tarjolla. Kirkolta on hyvät yhteydet Helsinkiin ja paljonhan sieltä erikoiuslukioihin siirrytään.

Siinä olen Hyvämäen kanssa samaa mieltä, että tuskin löytyy rehtoria, joka ei haluaisi johtaa isoa lukiota mieluummin kuin taistella murrosikäisten yläasteikäisten kanssa.

30/06/2010 6:07 pm, vaatimaton johanna | Ilmoita asiaton viesti

Keskustelu kouluasiasta jäi lyhyeksi ja vähäiseksi. Nurmijärven uutiset 7.7.
Miksi? Ajankohta valittu huonosti tai erittäin taiten huonoon vuodenaikaan, jotta keskustelu jäisi lyhyeksi.
Lukioiden kehittäminen ei ole kunnolla kenenkään käsissä. Nurmijärven uutiset 7.7.
Kenelle se kuuluu? Kehitetäänkö kaikkia muita lukioita koko ajan? Uskon, että kaikki kyllä kehittyvät ihan ajan mukana .Onko kaikkialla muuallla pelkkiä lukioita?
Kun vain joka kolmas valitsee kunnan lukion mistä se johtuu? Harhaanjohtavaksiko tarkoitettu ilmaus?
Johtuisiko esim.siitä, että Klaukkalasta on tavattoman huonot yhteydet kirkolle ja erityisesti Rajamäkeen. Miksi lähteä sieltä kirkolle ja landelle, kun siellä on Arkadian iso lukio?

09/07/2010 5:46 pm, vaatimaton johanna | Ilmoita asiaton viesti

Mitä virkaa tällaisella höpö-keskustelulla on? Puolustetaan vain omaa, silmillä laput, jotka mahdollistavat näkemisen vain juuri askeleen päähän maahan.

13/07/2010 12:11 pm, Tapsa | Ilmoita asiaton viesti

Keskusteluohjeet

Nettikeskustelun etiketti

Keskustelupalstalla sana on vapaa, mutta asiattomuudet poistetaan. Suomen Lehtiyhtymä ei vastaa keskusteluissa esitetyistä mielipiteistä. Jokainen keskustelija on vastuussa omien viestiensä sisällöstä. Käyttäjät voivat ilmoittaa asiattomasta viestistä huutomerkki-kuvaketta klikkaamalla. Voit keskustella joko omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Keskustelukommentin jättäminen edellyttää toimivan sähköpostiosoitteen ilmoittamista. Sähköpostiosoite ei kuitenkaan näy julkisesti.

Keskustelun tulee olla

Asiallista ja lainmukaista

Normaalia tekstiä, ei huutamista eli isoja kirjaimia

Mielipide keskustelun aiheesta, ei mainos tai tiedote

Siistiä suomen kieltä, ei kiroilua

Keskustelijan oma kommentti, tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä.

Jos uutisessa on asia- tai painovirhe, laita kommentin sijaan sähköposti osoitteeseen webmaster@lehtiyhtyma.fi. Voit antaa myös palautetta keskustelupalstasta. Keskustelupalstan kommentteja voidaan julkaista myös lehden sivuilla.

 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish