Kohta korjataan satoa strutsibudjetista
04.03.2010 17:25
Strutsi ei hautaa päätään hiekkaan, kun sitä pelottaa. Mahtaako niin isoa otusta edes pelottaa?
Käytän joka tapauksessa tätä tuttua kielikuvaa, enkä nyt puhu niistä komeista linnuista konkreettisesti ollenkaan. Puhun nurmijärveläisestä kunnallispolitiikasta, jonka tekijöistä liian moni hautasi syksyllä budjettiaikaan päänsä hiekkaan ja kurkisteli pölyn seasta korkeintaan pienenpieniä pikkuasioita. Taisivat kaipailla vanhaa kunnon koiraveroa, josta voi vääntää puhetta valtuustossa tuntikausia, vaikka rahasummana sillä ei ollut mitään merkitystä. Se vei kuitenkin kivasti huomion isoilta asioilta, joista ei ollut mukava päättää.
Pää hiekassa laadittiin budjetti ja toivottiin muun muassa, että kunnan työntekijät antavat omista rahamasseistaan pois miljoonan verran eli ottavat innolla palkattomia vapaita ja säästävät sen millin kunnalle. Nyt sitten tiedetään kuinka kävi.
Tunnustan, että yllätyin, kun tavoitteesta saavutettiin sentään puolet, jopa karvan verran yli (NU 28.2.). Marraskuussa, kun edellisen kerran tätä asiaa tällä palstalla käsittelin, en olisi lyönyt vetoa edes tästä vähästä.
Ensi maanantaina kokoontuva kunnanhallitus joutuu nyt pähkäilemään, että mitäs nyt tehdään. Unohdetaanko puheet vapaaehtoisesta vapaasta ja pannaan koko porukka pakkolomille? Vai päätetäänkö, että hyvinhän tämä riittääkin, ei tehdä mitään? Onko muita vaihtoehtoja?
Kunnanhallitus joutuu nyt niittämään strutsibudjetoinnin satoa.
Eikä se tähän jää. Nyt on tehtävä yksi hankala ratkaisu, mutta eivät ongelmat sillä ohi vielä ole. Reilun vuoden istuneet päättäjät joutuvat nyt ottamaan itseään niskasta kiinni.
Päätä ei voi enää syvemmälle hiekkaan - näinä aikoina lumikinokseen? - työntää. Hartiat ottavat vastaan.
JAN PIPPINGSKÖLD
Kirjoittaja on Nurmijärven Uutisten päätoimittaja




