Kaksosperheet eivät ole enää kummajaisia
28.07.2010 16:00
NURMIJÄRVI (NU) Marianna Simo
Yhä useampaan perheeseen syntyy yhden lapsen sijaan kerralla kaksi. Ilmiö on huomattu myös Nurmijärven äitiysneuvoloissa.
–Kaksosraskaudet ovat lisääntyneet selvästi. Kaksoset eivät ole terveydenhoitajalle enää niin ihmeellinen asia kuin kymmenen vuotta sitten, Nurmijärven terveysneuvonnan johtaja Anna Tynell sanoo.
Kaksosten määrää kasvattaa ensisynnyttäjien ikääntyminen. Tuplavauvoja odottavat yhä useammin myös lapsettomuushoidossa käyneet nuoret pariskunnat.
–Yhä useampi monikkoraskaus saa alkunsa lapsettomuushoidoista, Tynell vahvistaa.
Valtaosa eli neljä viidestä kaksosraskauksista saa alkunsa kuitenkin spontaanisti ilman välikäsiä.
Nurmijärvellä 5–10 perheeseen vuodessa
Kaksosuus arkipäiväistyy mutta on yhä melko harvinaista. Nurmijärvellä kaksosia syntyy 5–10 perheeseen vuodessa. Kolmoset ovat selvästi harvinaisempia.
Hyvinkään sairaalassa syntyi ennätysvuosina 2006–2007 jopa 43 kaksoset, parikymmentä vuodessa. Viime vuonna tuplia tuli maailmaan 9 paria.
Muutosta saattaa selittää synnyttäjien siirtyminen Helsingin sairaaloihin.
–Meillä synnytetään kaksoset silloin, kun raskaus sujuu hyvin. Pienet kaksoset ja erityiset riskiraskaudet hoidetaan Helsingissä, osastonhoitaja Soile Kivijärvi Hyvinkään sairaalan synnytysosastolta kertoo.
Melkein puolet kaksosista syntyy keskosina. Yhtä usein synnytys sujuu sektiolla.
Kaikkiaan Nurmijärvellä syntyi viime vuonna 424 lasta.
–Syntyvyys on ollut viime vuosina lievässä laskussa. Siihen voi olla syynä myös alueellinen muuttoliike, Tynell sanoo.
Eniten lapsia syntyi koko maassa viime vuonna heinä- ja elokuussa ja vähiten helmikuussa.




