Kuvataide ja moderni kirkko- arkkitehtuuri paiskaavat kättä

04.06.2010 13:00

KLAUKKALA (NU)

Nurmijärven Taideyhdistyksen aktiivinen kevät huipentuu Kesänäyttelyyn Klaukkalan kirkossa tiekirkon ajaksi 6.6. – 8.8.2010.

Taideyhdistyksen jäsenet innostuivat taiteilemaan oikein urakalla kirkkovuoden teemalla ”Häivähdys pyhää”. Sunnuntain kevätmarkkinoiden aikaan ahkeroi Helsingin taiteilijaseuran puheenjohtaja kuvataiteilija Mika Vesalahti valitessaan teoksia näyttelyyn. Mika hikoili pähkäillessään toinen toistaan komeampien töiden keskellä, mitä ottaa ja mitä jättää. Tuntien pohdinnan tuloksena Klaukkalan kirkkoon tulee näytteille kolmisenkymmentä teosta. Teokset antavat varsin hyvän kuvan Nurmijärven taiteilijoiden korkeasta tasosta ja samalla ne kertovat monta mielenkiintoista tarinaa.

Varsinaisen työrupeaman jälkeen Vesalahti tutustui Nurmijärven taideyhdistyksen puheenjohtajan Niko Saarisen kanssa Nurmijärven markkinoiden lisäksi taideyhdistyksen lainaamoon, Kuvataidekoulun työpajalaisten näyttelyyn Lainaamon Galleriassa sekä nuorempien kuvataidekoululaisten teoksiin ”taidepihalla”. Juha Mennan rummutuksen soidessa taustalla Mika Vesalahti kommentoi Nurmijärven toimintaa vireäksi ja ihmisläheiseksi.

”Häivähdys pyhää” –näyttely avataan tiistaina 8.6.2010 klo 17.00 – 18.00 Klaukkalan kirkossa.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Ihmiset

Sopivat harrastukset pitävät veteraanin mielen virkeänä

Klaukkalassa vuodesta 1972 asunut sotaveteraani, aikansa myyntitykkien ässä Erkki Pohjantuuli täytti hiljattain 85 vuotta. Suomalaisten miesten keskimääräisen eliniän huomioiden varsin korkeaa ikää osoittavat synttärit pitänyt Pohjantuuli ei anna lu... Lue lisää »


Ruoka

Ahven kelpaa kalan syönnin opetteluun

Kalabiologi, kalaharrastaja Kari Nyberg harmittelee, ettei merestä nouse enää ahventa entiseen malliin.Nyberg työskentelee Helsingin Yliopistolla tutkijana, mutta myös vapaa-aika kuluu helposti kalojen parissa. Vapaa-ajankalastajien keskusjärjestön ... Lue lisää »


Paluumuuttaja

Onneksi on viime tinka

Joulupukki kertoi minulle aikoinaan elämänviisautensa, jonka olen huomannut pelasteen minut pulasta useammin kuin kerran. Kesän suhteen olen kuitenkin päättänyt olla kaukaa viisas. Lue lisää »


Terveys

Sikainfluenssa-selvitykset jatkuvat edelleen

Vaikka sikainfluenssapandemia on virallisesti julistettu päättyneeksi, ei tautia ole vielä voitettu. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori Petri Ruutu kertoo uusien sikainfluenssatapausten määrän lähteneen viime viikkoina nous... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish