Klaukkalan Namikan uusi joukkue ensimmäisissä peleissään

Urheilu
Kommentoi

KLAUKKALA (NU)Klaukkalan Namikan uuden joukkueen, P-06 pojat ja tyttövahvistus pääsivät keräämään arvokasta pelikokemusta uuden harrastuksensa parissa osallistuessaan Malmin Helmi Centerissä järjestettyyn korisriehaan.

Karhun Pojat (KaPo) yhteistyössä Suomen Koripalloliiton kanssa olivat järjestäneet mikroikäisten korisriehan, jossa mukana oli kaksi ikäluokkaa: 2003 ja nuoremmat sekä 2004 ja nuoremmat, tytöt ja pojat samoissa ikäluokissa jaettuna taitotason mukaisiin lohkoihin.

Useimmille joukkueesta tämä oli ensikosketus peleihin lajin parissa, josta syystä tapahtuma tullee elämään mahtavana muistona koripalloiluharrastuksen alkumetreiltä vuosia eteenpäin.

Päivän aikana jokainen joukkue pelasi kolme ottelua omassa lohkossaan. Ensimmäisen pelin vastuksena Klaukkalan Namikan joukkueella oli Espoon Akilleksen koriskoululaisia. Huolimatta siitä, että vastustajat olivat huomattavasti vanhempia ja päätä pidempiä kuin Namikan joukkue, tsemppasivat klaukkalalaiset hienosti ja pääsivät sisään pelin tarkoituksesta.

Toiseen peliin vastustaja tuli myöskin Espoosta, tällä kertaa Espoon Hongan T05-06. Asetelma toisessa pelissä oli ensimmäistä tasapuolisempi ja Klaukkalan joukkue sai todellisen mahdollisuuden rakentaa omaa peliään. Ottelussa nähtiin upeita syöttöjä, hienoja koreja ja mahtavaa tuuletusta. Juuri sitä mistä nuoren urheilijan onnistuminen muodostuu. Ei niinkään aina voitoista vaan omasta oivalluksesta ja onnistumisesta.

Viimeiseen otteluun vastustaja tuli itä-Helsingistä, kun vastaa tuli Wartti Basket. Vaikka päivä alkoi jo painaa nuorten koripalloilijoiden jaloissa, jaksoi joukkue tsempata loppuminuuteille asti.

Hauskan ja vauhdikkaan päivän päätteeksi kaikki saivat osallistumismitalin muistoksi päivästä, samoin jokaisessa ottelussa palkittiin yksi tsemppari joukkueittain omalla koripallollaan.

Uusi joukkue on harjoitellut kevään ajan kerran viikossa perjantaisin Syrjälän koululla Satu Sorvarin johdolla siten, että pojille on oma joukkueensa ja tytöille omansa. Joukkueissa harjoittelee toistakymmentä innokasta koripalloilijaa, mutta lisää mahtuu joukkoon aina.

Joukkueet ovat nyt siirtyneet kesätauolle ja harjoitukset jatkuvat taas säännöllisinä syksyllä koulujen alkaessa kahden valmentajan ja apuvalmentajan johdolla.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Emme ota kommentteja vastaan viikonloppuisin. Voit osallistua keskusteluun jättämällä kommenttisi maanantain klo 8.00 ja perjantain klo 16.00 välisenä aikana.