Nurmijärven teillä samat riskit kuin muualla

Kolumnit
Kommentoi

Hirvikolarien määrä koko maassa laski viime vuonna edellisvuodesta, mutta perurakolareiden määrä lisääntyi. Nurmijärvellä sattui molempia. Nurmijärvi on kuitenkion ernemmän peura- kuin hirvipitäjä, ainakin kolariuutisista päätellen.

Silti täälläkin on maanteillä meneillään ”hirviä aika”, kun emojensa karkottamat nuoret hirvet toikkaroivat luvalla sanoen hölmöinä. Teinihirvet hakevat nyt paikkaansa maailmassa, niin kuin asiaa on nokkelasti kuvattu. Tuo paikan hakeminen näky myös maanteillä ja niiden varsilla. Taas kerran on siis aihetta muistuttaa tarkkaavaisuudesta ja oikeasta tilannenopeudesta.

Tunnettu tosiasiahan on, että paras vakuutus hirvieläinonnettomuuden varalta on ajaminen riittävän alhaisella nopeudella, jotta ehtii toimia äkkitilanteessa. Tienvarsia kannattaa tarkkailla erityisesti hirvivaara-alueilla, mutta toki muuallakin. Hirvivaarasta varoittavilla liikennemerkeillä on Suomessa varustettu noin kolmentuhannen kilometrin verran tietä. Monta kolmiota on riittänyt Nurmijärvellekin. Merkit on syytä ottaa todesta. Merkit sijoitetaan sellaisille teille, joiden läheisyydessä hirvieläinten tiedetään oleskelevan ja joilla on sattunut onnettomuuksia.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.