KIRKONKYLÄ (NU)– Sillä ei ole väliä, mistä kerhosta on ja mitkä liivit on päällä. Tai ajaako sunnuntaisin vai joka päivä. Tänne ovat tervetulleita kaikki, jotka osaavat käyttäytyä.
Näin sanoo Raul Helander, joka kunnostaa parhaillaan Kirkonkylälle motoristien Stalkers from Finland-kohtauspaikkaa. Treff-Pointiin ovat tervetulleita myös amerikanautoharrastajat, eikä mopoilijoidenkaan tarvitse enää istuskella kadunkulmissa. Kohtauspaikan ovet ovat auki heillekin.
Raul Helander toivoo saavansa Stalkersin kahvilapuolen auki juhannuksena. Aikanaan huoltoasemana toimineisiin tiloihin on tulossa seitsemän pöytää ja viisitoista istumapaikkaa.
Parhaillaan meneillään on pintaremontti, jota Helander tekee yhden miehen talkoina.
– Olen tottunut siihen, että kaikki haluavat valmiin paketin. Siksi puuhailen täällä kaikessa rauhassa. Jonkun on toimittava promoottorina, muut tekevät sen minkä pystyvät. Tunnustuskin riittää, Helander sanoo.
Henkistä tukea hän kertookin saaneensa Nurmijärven Moottorikerholta ja Touring Finlandilta.
Tiloja moottoripyörien talvisäilytykseen
Stalkers on myös perusteilla olevan motoristikerho Grassland Laken kotipaikka. Rakennuksen takaosassa on takkatila, joka tulee kerholaisten käyttöön. Sitä vuokrataan myös ulkopuolisille.
– Tälle yhdistykselle ei tule MC-tunnuksia.
– Tähän kerhoon ovat tervetulleita kaikki. Sellaisetkin, joilla ei itsellään ole moottoripyörää.
Helanderin tarkoituksena on käyttää kahvilan mahdollinen tuotto motoristien hyväksi. Hänen suunnitelmissaan on järjestää viikonloppuisin yhteisajoja ja muuta toimintaa paitsi moottoripyöräharrastajille myös mopoilijoille.
Hänen toiveissaan on löytää sen verran sponsoreita, että kerholaiset voisivat ajaa Euroopassa valtatie 66 pitkin. Suomessa se alkaa on Virroilta.
Stalkersin yhteydessä on suurehko autotalli, johon mahtuu talvisäilytykseen parikymmentä moottoripyörää. Siellä voi myös huoltaa ja rempata pyöriä.
– Monet motoristit asuvat kerrostalossa, jossa talvisäilytystiloja ei ole. Tällainen yhteinen säilytyspaikka helpottaa myös varaosien vaihtoa ja rompekauppaa, joka liittyy harrastukseen, Helander sanoo.
Motoristien palvelupiste
Raul Helander haluaa tehdä Treff-Pointistaan pisteen, josta motoristi saa reissussa ollessaan tarvitsemansa palvelut. Pyörän huollot hoituvat viereisessä autotallissa ja syötävää saa kahvilasta.
Piha-alueelle on suunnitteilla neljä yöpymismökkiä, sauna ja huvimaja oleskelua varten. Sisällä talossa on jo nyt huone yhtä matkalaista varten.
– Suomessa ei ole juurikaan pisteitä, joista reissussa oleva motoristi voisi saada kaikki palvelut, Helander miettii.
Hän onkin levittänyt Facebookin kautta tietoa Stalkers from Finland Treff-Pointista eri puolille Eurooppaa ja pidemmällekin. Kohtaamispaikan nimi tulee Helanderin omasta motoristinimestä.