UUSIKYLÄ (NU)
Uuman eli Uudenkylän maatalousnaisten varapuheenjohtajan Marja Hemmilän mukaan Uuman jäsenistö oli tämänvuotisella kesäkirpputorilla ennätyksellisen hyvin edustettuna.
– Ohikulkijatkin löytävät paikan mukavasti, ja suosio tuntuu vain kasvavan vuosi vuodelta, Hemmilä kertoo. Uuman kesäkirppis onkin jo valkiinnutanut paikkansa perinteenä.
Röykkäläisen Olavi Mahkosen myyntipöytä oli täynnä värikkäitä puuesineitä kaikenikäisille. Lapsille löytyi hyrriä ja muita leluja, aikuisille vaikkapa puunkantoteline tai tarjotin.
Mahkosen myyntipöytä keräsi kiinnostusta kirpputorivieraiden keskuudessa. Hän ei kuitenkaan tee töitä myynnin vaan pikemminkin harrastuksen takia
– Käsillä tekeminen tarjoaa mukavaa puuhastelua, hän kertoo. Mahkonen on ensimmäistä kertaa mukana Uuman kirppiksellä, mutta on aiemmin ollut myymässä Röykässä ja Nukarilla.
Aamuvirkku Mahkonen valmistaa esineet aamuisin autotallissa vaimon vielä nukkuessa. Hän tekee itse muotit esimerkiksi hevosenpäätä esittäviin koristeisiin ja käyttää töissään usein vanhaa puuta koska siitä ei lähde tikkuja käsiin.
– Näimme tien varressa opasteet ja tulimme mielenkiinnosta katsomaan, kertoo kirpputoreja paljon kiertävä Niemisen pariskunta. Ajan myötä kehittynyt kirpparisilmä teki tälläkin kertaa löytöjä. Puutarhanhoitoa aktiivisesti harrastavat Niemiset löysivät kirpparilta upean kuparipadan kukka-asetelmaa varten, aisankiinnittimiä tukikepeiksi sekä kuokan. Heillä on Hyvinkäällä palsta siirtolapuutarhassa sekä Nurmijärvellä rivitalon pihamaa, joten puutarhatöitä riittää.
Uuman jäsenet ovat lähiaikoina esimerkiksi vierailleet Arabian tehtaalla ja Viherpajassa sekä virkistäytyneet Aulangolla. Lisäksi jäsenet saivat kalakonsulentilta opastusta kalaruokien valmistukseen. Perinteinen perennanvaihtopäivä korvattiin tänä vuonna retkellä.
– Syksyn tapahtumat ovat vielä auki, mutta kerran kuussa pyrimme jotain järjestämään, Marja Hemmilä toteaa. Uumassa on jäseniä parisenkymmentä, ja erityisesti aktiivisia jäseniä kaivataan lisää.