Taaborin katos on vihdoin viimeistelyä vaille valmis. Katoksen materiaalit saapuivat sunnuntaina ja pystytys käynnistyi maanantaina. Maanantai-iltana pari kangaskatteen kulmaa oli vielä kiinnittämättä paikoilleen.
Ensimmäinen uuden katoksen alla pidettävä tilaisuus on Kivi-juhlien 60-vuotissynttärit eli Kivi-iltamat. Ne pidetään 12. heinäkuuta.
– On tämä hienoa. Saamme katoksen ensimmäistä kertaa käyttöön samana iltana, jona Kivi-juhlat kuusikymmentä vuotta sitten alkoivat, iloitsi pystytystä katsomassa ollut Kivi-juhlien puheenjohtaja Lea Hirvesniemi-Haverinen.
Katoksen alle päästään kuitenkin harjoittelemaan jo aiemmin. Hirvesniemi-Haverinen arveli, että iltamaharjoitukset pidetään Taaborilla torstaina.
Maaperän rikkonaisuus yllätti
Vuosia suunnitellun katoksen pystyttäminen Taaborille ei ole sujunut ongelmitta. Seitsemän veljeksen neljä ensimmäistä näytöstä jouduttiin perumaan, koska katsomo ei valmistunut ajoissa.
Kivi-juhlien toiminnanjohtaja Hannu Kosken mukaan puuhaa on riittänyt niin talkoiden kuin harjoitustenkin uudelleenjärjestelyssä. Näytöksiä pyritään hänen mukaansa lisäämään elokuulle.
Ongelmaksi katoksen rakentamiselle muodostui Taaborin maaperä, jonka rikkonaisuus yllätti rakentajat. Osa katoksen vaatimista 17 paalusta oli hankala saada paikoilleen, koska niiden pystyttämiseen käytetty betonilaasti uhkasi valua kallion koloihin.