Terveysmarja kypsyi poimittavaksi

Paikalliset
Kommentoi

KIRKONKYLÄ (NU)– Saskatoon on todellinen terveysmarja. Linnutkin tykkäävät niistä. Niin paljon, että viime vuonna marjat menivät niiden suihin, Kirkonkylässä olevan Pikku-Raivan marjatilan Marita Laitinen naurahtaa.

Tänä vuonna saskatoon-pensaat on suojattu verkoilla, joten marjoja on poimittavaksi. Kausi on alkanut ja sitä kestää Laitisen mukaan reilun viikon. Riippuen säistä.

Mansikkakausi ohitse
Mansikkakausi on Pikku-Raivassa ohitse. Poimittavana on nyt saskatoonia ja mustaherukat ovat kypsiä lähipäivinä.
Marita Laitisen mukaan kaikki marjat ovat kypsyneet tänä vuonna säiden vuoksi tavallista myöhemmin.
– Tämä ei ole ollut marjanviljelijän ihannekesä. Huonomminkin toki voisi olla, vettä olisi voinut sataa koko ajan, hän toteaa.

– Saskatoon ei ole oikein lyönyt itseään läpi. Siitä joko tykätään tai ei. Helppoa sen poimiminen pensaista ainakin on.

Saskatoonin marjat ovat Laitisen mukaan parhaimmillaan tuoreena ja sellaisenaan. Ne säilyvät jääkaapissa ja niitä voi pakastaa, kuivata tai tehdä niistä mehua.

Marjoista voi tehdä myös hilloa, hyytelöä ja ne soveltuvat leivontaan, juomiin, puuroihin, jälkiruokiin sekä pääruokien lisukkeeksi.

Pakastettu saskatoonin marja on parhaimmillaan puoliksi sulaneena. Sen maku on silloin parhaimmillaan.

Terveydelle edullisia aineita

Saskatoonin terveellisyys perustuu siihen, että marjoissa on muun muassa paljon terveydelle edullisia kuituja, vitamiineja, kivennäisaineita ja rasvahappoja. Niiden antioksidanttisuus on erittäin korkea.

Saskatoonia eli marjatuomipihlajaa kasvaa luonnonvaraisena Pohjois-Amerikassa. Preerioilla eläneet alkuperäiskansat käyttivät sen marjoja ravintonaan ja terveyden lähteenään.

Saskatoonia on viljelty Pohjois-Amerikassa 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Nykyiset lajikkeet ovat peräisin luonnossa kasvavista kannoista. Niitä ei ole erityisesti jalostettu viljelyyn.

Pikku-Raivassa ensimmäiset saskatoon-pensaat istutettiin kymmenkunta vuotta sitten.

Saskatoon-pensaat ovat 2-6 metriä korkeita. Kesävihannan pensaan oksat ovat pystykasvuisia, joten marjojen poimiminen on vaivatonta ja nopeaa. Raakoina marjat ovat vihreitä ja kysyessään ne muuttuvat pinkin punaisiksi. Kypsinä ne ovat tummansinisiä, lähes mustia.

Käyttäjän Kari Virtanen kuva
Kari Virtanen

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.