NURMIJÄRVI (NU)Myymälävarkaudet ovat rikosylikonstaapeli Pasi Keski-Jyrän mukaan vielä hallinnassa Nurmijärvellä. Keskijyrä vertaa tilannetta naapurikuntiin. Osasyyksi hän arvelee kauppojen melko vähäistä määrää.
Samoilla linjoilla on myös K-market Brunnin tuore kauppias Ville Vepsäläinen. Hänen kauppiasaikanaan marketissa on havaittu kaksi varkautta. Vepsäläinen aloitti Klaukkalassa toukokuun alkupuolella.
– Kyllä täällä on varsin rauhallista verrattuna edelliseen työpaikkaani Vantaalla. Siellä niitä juoksukaljayrittäjiä oli enemmänkin.
Partakoneenterät, partakoneet, paristot ja arvoliha ovat Vepsäläisen mukaan tuotteita, joiden osalta saa olla varkaiden suhteen tarkkana. K-market Brunnissa osa niistä onkin sijoitettu lähelle kassahenkilökunnan valvovaa silmää.
Pasi Keski-Jyrä lisää varkaiden suosikkilistaan oluen ja elektroniikan. Oluen hän uskoo päätyvän varkaan omasta kurkusta alas, mutta anastettu elektroniikka myydään eteenpäin.
Repertuaari laidasta laitaan
S-market ketjun aluejohtajan Ari Talson mukaan varkaiden repertuaari on laidasta laitaan. Yleisesti ottaen arvokkaammat tuotteet kiinnostavat halvempia enemmän.
Talso ei halua lähteä luettelemaan yksittäisiä tuotteita. Vuodenajat eivät näy hänen mukaansa varkauksien määrässä.
– Varkauksia pyritään ehkäisemään esillepanpratkaisuilla, sijoittelulla ja valvonnalla, Talso kertoo.
S-ketju ilmoittaa kaikki varkaudet poliisille. Samoin toimii K-market Brunni.
Yrittäjät tyytymättömiä lakiuudistukseen
– Mikäli kauppias antaa suostumuksensa rangaistusvaatimusmenettelylle, poliisi kirjoittaa kiinni jääneelle varkaalle heti sakon, Keski-Jyrä kertoo.
Hiljattain tehdyn lakiuudistuksen mukaan sakkoa ei voida enää muuttaa vankeusrangaistukseksi, vaikka se jäisi maksamatta. Valtakunnallisesti tämä on Keski-Jyrän mukaan johtanut siihen, että yhä useampi kauppias ei anna suostumustaan rangaistusvaatimusmenettelylle.
Keski-Jyrä arvelee tämän johtuvan yrittäjien tyytymättömyydestä nykyiseen käytäntöön. Jos varkauteen syyllistyneellä ei ole mistä ulosmitata, rangaistus jää melko mitättömäksi.
– Mikäli kauppias ei anna suostumusta rangaistusvaatimukselle, poliisin on tehtävä esitutkintapöytäkirja ja lähetettävä se syyttäjälle, Keski-Jyrä kertoo.
Sakko vai syyttäjälle?
K-market Brunnissa ei vielä ole tarvinnut tehdä käytäntöä siitä, kuinka rangaistusvaatimusmenettelyn kanssa toimitaan. Ville Vepsäläinen on kuitenkin sitä mieltä, että varkaudet tullaan viemään syyttäjälle asti.
– Sakko ei ole riittävä rangaistus, sittenhän taparikolliset vain pyörivät täällä jatkuvasti, hän sanoo.
– Alan yleinen käytäntöhän on toistaiseksi ollut sakotus, mutta jokainen tapaus on arvioitava tapauskohtaisesti. Muun muassa varastetun tavaran arvo on huomioitava, toteaa puolestaan Ari Talso.