Yrittäjät tapasivat kuntalaisia ja opiskelijoita – Nurmijärvi NYT -tapahtumassa ennätysyleisö

Varpu Kujala lapsiensa Kalle, 4, ja Emma, 7, Hourunrannan kanssa tutkailivat autoalan esittelypisteessä kattoon nostettua autoa.

 

Milla Hägg

Ria Widerholm (vas.) ja Katariina Komulainen virittivät studion valoja kuntoon asiakkaita varten. Eri alojen opiskelijat esittelivät koulussa oppimiaan taitoja tapahtumassa.

 

Milla Hägg

Opettaja Jarmo Jokinen ja ensimmäisen vuoden opiskelija Ville Järvelä seuraavat Vilho Hinkkasen, 10, suoritusta autoradalla. Autoradalle pääsivät kokeilemaan taitojaan perheen pienempien lisäksi myös aikuiset.

 

Milla Hägg

Nurmijärvi NYT saattaa yhteen opiskelijat ja yritykset. Tavoitteena luoda kontakteja ja kehittää osaamista yhdessä.

Nurmijärvi NYT –tapahtuma valtasi lauantaina ammattiopisto Keudan tilat Perttulassa kolmantena vuonna peräkkäin. Tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden paikallisille yrityksille sekä Keudan opiskelijoille esittäytyä toisilleen ja muille kuntalaisille.

Media-assistentiksi opiskelevien Ria Widerholmin ja Katariina Komulaisen mukaan tapahtumaa on valmisteltu opintojen ohessa jo kuukauden päivät. Kolmannen ja viimeisen vuoden opiskelijoina heillä on ollut aiempia vuosia suurempi rooli suunnittelussa.

– Kaikilla tunneilla olemme tavalla tai toisella valmistautuneet tähän. Olemme tehneet kovan työn, Widerholm sanoo.

Nurmijärveltä kotoisin olevat Widerholm ja Komulainen ottivat kävijöistä maksuttomia studiokuvia halukkaille. He pitävät tapahtumaa tärkeänä niin opiskelijoille kuin muillekin oppilaitoksesta kiinnostuneille.

– Kyllä tämä tuo hyvää näkyvyyttä oppilaitoksellemme, täällä voi opiskella niin monenlaisia aloja, Komulainen sanoo.

Näkyvyyden ja mainonnan lisäksi Keuda pyrkii tapahtuman avulla antamaan opiskelijoille mahdollisuudet tavata seudun yrittäjiä. Autoalan ensimmäisen vuoden opiskelijoiden opettajan Jarmo Jokisen mukaan olennainen osa ammattiin opiskelua on kontaktien luominen yritysmaailmaan.

– Tämä toimii hyvänä tapaamispaikkana, ja ihmiset ovat kyllä löytäneet tänne hyvin, Jokinen sanoo.

Tapahtumasta saattavat opiskelijat löytää esimerkiksi työssäoppimispaikkansa. Jokisen mukaan työssä oppimisen jaksoilla on kasvava merkitys myös Keudan opinnoissa: esimerkiksi kolmantena vuonna työharjoittelussa vierähtää jo kaksi kokonaista jaksoa.

Varpu Kujala oli saapunut lapsiensa Emman ja Kallen kanssa tutkimaan Keudan tarjontaa. Vasta 4-vuotiaalle Kallelle kohokohtana oli juuri autoalaan tutustuminen: kauko-ohjattavalla autolla ajelemisen lisäksi ihkaoikean auton alle kurkkaaminen oli mieluista puuhaa.

– Tuolla on bensatankki ja moottori, ja tuolla vararengas, Kalle näyttää siskolleen ja äidilleen.

Kymmenen vuotta Keudassa autoalaa opettanut Jarmo Jokinen seuraa vierestä. Hän on iloinen siitä, että tapahtumassa löytyy koko perheelle tekemistä. Valinnanvaraa on aina autoista liiketalouteen ja sairaanhoitoon.

Verkostoituminen ei kuitenkaan ole tapahtuman ainoa hyöty: ensimmäisen vuoden autoalan opiskelijan Ville Järvelän mielestä tapahtuma luo hyvää yhteishenkeä myös opiskelijoiden keskuuteen.

– Vaikka tiedän kyllä kaikki Keudan koulutusalat, aion tänään käydä tutustumassa niihin vielä lisää, Järvelä hymyilee.

Yleisöennätys rikki

Nurmijärvi NYT on pop up –tapahtumakeskus, jonka ovat toteuttaneet yhteistyössä Keuda, yrittäjäyhdistykset sekä kunta.

Järjestettiin tänä vuonna kolmatta kertaa. Näytteilleasettajia kokoontui paikalle noin 50 ja yleisöennätyskin meni rikki.

Opiskelijat esittelivät omien alojensa osaamista, jonka lisäksi paikalla oli paikallisia yrityksiä sekä yhdistyksiä.

Perusideoina opiskelijoiden työllistyminen, Keudan ja alueen yritysten tunnettavuuden lisääminen kuntalaisille sekä osaamisen kehittäminen. Tavoitteena on myös madaltaa kynnystä opiskelijoiden ja työelämän edustajien välillä.

Lisää aiheesta

Paikallista tarjontaa Nurmijärvi NYT -tapahtumassaNurmijärvi NYT auttaa yrityksen tunnetuksi tekemisessäNurmijärvi NYT toi yrittäjän ja opiskelijan yhteenNurmijärvi Nyt toi yrittäjät ja ammattiin opiskelevat yhteen
Written by:

Milla Hägg

Ota yhteyttä