NJS:n miehet putosivat kolmanneksi
Nurmijärven Jalkapalloseuran kotiottelut Klaukkalan nurmella on nyt pelattu vaikka kentän kunto on hyvä. Valaistusta ei ole ja ilta vain pimenee pelien kannalta ennen aikojaan. Tekonurmi taas alkaa vuosien varrella vähälle hoidolle jääneenä muistuttaa rautaesiripun takaisia paikkoja ja aikoja, ja sen valaistus on läänin kehnoin.
NJS:n miesten vieraaksi tekonurmelle saapunut Viikinkien kakkosjoukkue roikkui Nurmijärvelle tullessaan putoamisviivan alapuolella. Tämä tiesi sitä, että vuosaarelaiset eivät antaisi tuumaakaan periksi, sillä putoamistaistelu on jo käynnissä.
Viikingit halusivat ainakin yhden pisteen ja keskittyivät puolustukseen. Isännät taas hyökkäsivät innolla, mutta hosuen, josta syystä pallo menetettiin turhan usein sekä huolimattomilla syötöillä että kaksinkamppailuista. Vierasjoukkueen puolustuksella, jota keskikenttä auliisti tuki, ei ollut mitään hätää, mutta kentän toisessa päässä vastahyökkäysten pysäyttäminen tuotti hankaluuksia.
Peliä oli käyty 24 minuuttia, kun NJS joutui rikkomaan tällaisessa tilanteessa ja Otto Lehto käänsi kaukaa annetun erinomaisen vapaapotkun näyttävästi maaliin. Vajaa kymmenen minuuttia ennen puoliaikaa vieraat onnistuivat uudelleen; he katkaisivat hyökkäyksen käynnistämiseksi tarkoitetun syötön, pelasivat parilla nopealla syötöllä isäntien puolustuksen sekaisin ja Tatu Kallion vetopaikkaan, josta maalinteko oli hänelle helppoa.
Toisella puoliajalla Viikingit jatkoivat mieslukuista puolustustaan. Isänniltä riistettiin pallot hyvissä ajoin ennen laukaisupaikkoja. Vasta 80. peliminuutilla tuli oivallus, miten Viikinkien puolustus aukeaa: Aleksi Sinkkonen katkoi vastahyökkäyksen ja avasi oman hyökkäyksen hyvällä yksilösuorituksella. Parilla nopealla ja siksi helpolla syötöllä pallo päätyi Niko Aittasalmelle, joka kavensi komeasti suoraan puolustuksen keskeltä lukemiksi 1–2. Tällä kertaa ei vieraiden puolustukselle annettu aikaa viedä palloa tai peittää laukausta.
Onnistuminen toi isännille lisää energiaa ja vuosaarelaiset joutuivat rikkomaan pariin otteeseen lähellä kuudentoista rajaa, mutta erinomaisista paikoista annetut vapaapotkut epäonnistuivat.
Tappio pudotti NJS:n sarjataulukossa kolmanneksi ja Viikingit, kuten toinen häntäpään joukkue Ponnistuskin, nousi NJS:ltä viedyillä pisteillä putoamisviivan yläpuolelle.
Kalavelat kuitattiin
Naisten edustusjoukkue sai vastaansa kotinurmella Puistolan Urheilijat, joka tiedettiin sarjataulukon kolmossijan ja kevätkierroksen 2–0 tappion perusteella joukkueeksi, jossa heikkoja lenkkejä ei ole. Tästä syystä ryhmitys muutettiin kokonaan uuteen puolustusvoittoiseen 5-4-1 muotoon ja se toimi erinomaisesti. Taktisesti naisten peliesitys oli paras tähän mennessä.
Puistolalaiset löysivät vain kerran pelaamalla pallon ja naisen mentävän aukon, josta he eivät kuitenkaan onnistuneet, kun taas NJS pääsi kolme - neljä kertaa vastaavaan tilanteeseen.
Pelin ainoan ja samalla voittomaalin teki kulmasta Sirpa Saarinen.
Lopussa puistolalaiset yrittivät tasoittaa kaukolaukauksilla kuudentoista takaa, mutta ne, samoin kuin puolustuksen taakse annetut keskitykset poimi erinomaisesti pelannut maalivahti Annikka Kulha, jonka varmat otteet ja erinomainen liikkuminen estivät myös maalintekopaikkojen synnyn.
NJS säilytti 1–0 voitolla paikkansa lohkon tasaisessa keskikastissa seitsemäntenä. PuiU jatkaa sarjataulukon kolmosena vain neljän pisteen etumatkan turvin eikä NJS:llä ole kakkoseenkaan eroa kuin kuusi pistettä.
Putoamispeikko uhkaa kakkosta
Miesten kakkosjoukkue kohtasi sarjan hännillä rämpineen Sipoon kakkosen, joka viime peleissään on herännyt taistelemaan menestyksekkäästi putoamista vastaan. Kevätkierroksella NJS 2 voitti Sipoon vieraissa 2–1, mutta nyt oli Klaukkalassa kyyti kylmää muutenkin kuin sään puolesta. Puoliajalla SV johti 1–0 ja loppuvihellyksen kuuluessa tilanne oli 4–1. Sipoo nousi NJS 2:n edelle kolmen pisteen päähän putoamisviivasta, jonka NJS:stä erottaa vain kaksi pistettä.
NJS Hurupallon KKI 45 oli pitkästä aikaa tositoimissa, nyt Leppäkorven koulun hiekalla. Kotijoukkue KoPa teki kaksi maalia enemmän ja voitti 4–2.
Naisten harrastusjoukkue Femmes kävi kahdella joukkueella Unelma Cupissa odotellessaan viimeistä peliä sarjaa johtavaa FC Foxia vastaan.
Nokialta tuomisina vain piste
Haka-voitto tukenaan B-junnut matkustivat Nokialle metsästämään pisteitä sikäläiseltä Palloseuralta. Pakko oli tyytyä vain yhteen, vaikka peliote olikin NJS:llä varsinkin ensimmäisellä puoliajalla. Omid Musawi vei matkalaiset 1–0 johtoon 14 minuutin pelin jälkeen kulmasta, mutta isännät tasoittivat neljä minuuttia myöhemmin.
Jere Malmström vei NJS:n uudelleen johtoon vajaan puolen tunnin pelin jälkeen ja 2–1 tilanteessa edettiin aina 65 minuutille asti, jolloin isännät tasoittivat.
Ajattelemattominta NJS:n kannalta oli isännille tuomittu rankkari. Tilanne oli rangaistusalueella jo ohi ja pallon mennyt menojaan, kun puolustus näki aiheelliseksi kaataa nokialaisen. Tästä tuomittiin maaliin asti toimitettu rangaistuspotku ja pisteet tasattiin harmittavasti lukemin 2–2.
NJS B 2 kävi Nummen pieneltä ja etenkin kapealta nurmelta noutamassa pisteet Saukkolan Pallolta. Joukkue pelasi yhden vajaamiehisenä, sillä osalta koulu päättyi vasta klo 16 jälkeen ja kyydit olivat silloin jo lähteneet.
Runsasmaalisessa ottelussa Pyry Savolainen puski NJS:n johtoon Niko Rannan keskityksestä, SauPa tasoitti kulmatilanteesta ja tauolle mentiin Markus Karlssonin Jesse Vännin syötöstä tekemän johtomaalin turvin.
Toisella puoliajalla Vänni riisti vastustajan kulman ja syötti Pyry Savolaisen maalintekoon.
SauPa kavensi kovan painostusjaksoin tuloksena, mutta NJS kokosi uudelleen rivinsä. Markus Karlsson vei pallon rangaistusalueelle ja syötti Aleksi Pyykköselle, joka viimeisteli takatolpalta voittolukemiksi 4–2.
Nuorempi B16 hävisi oman pelinsä Rajamäelle porvoolaiselle Futuralle1–3.
Vaihtelevaa kuin syksyn sää…
C15 ikäluokan pojat mielivät voittoputkellaan takaisin ylempiin sarjoihin, nyt kaatui etukäteen pahin uhkaaja Mäntsälän Urheilijat vieraissa 2–1.
Keväällä ylemmille sarjatasoille nousseilla C14 joukkueilla on vaikeampaa. Ykkössarjan joukkue koki taas niukan maalin tappion. Nyt KäPa vei pisteet Kallion tekonurmella 2–1. Kakkossarjan joukkue hävisi ensin kotona Hongan Team Realille 1–3 ja pelasi Jalkarannassa lahtelaista Kuusysiä vastaan tasan 2–2.
NJS Evertonin peleissä maaleja syntyy vuoropeleissä molempiin päihin. Nyt ISS stadionilla ropisi omissa kun VJS Black Barons voitti 4–1.
Nuorimmat harrastavat iloista maalintekoa. NJS P98 Musta voitti Havukosken hiekalla Koivukylän 3–1 ja Siniset kotikentällä IVU:n 9–3. NJS P99 pelasi TuPS Valkoisen kanssa tasan 3–3.
C15 tytöille puolustus on ongelma. HyPS Lille teki voittolukemat kotonaan 9–2. TD 13 ikäluokan Santos jatkoi hienoa voittoputkeaan LePa Leopardien kustannuksella Klaukkalassa 1–0.
Odotetut paikallisderbyt pelataan torstaina 16.9., jolloin NJS M2 saa Klaukkalaan vieraakseen FC Insidersin kirkonkylästä klo 20 ja Rajamäellä NJS B2 kohtaa RaKe B:n klo 18.
Suosituimmat
- K-U: Kuntauudistus pilkkoisi Nurmijärven osiin 25
- (21:34) Pakkauspojat Ralli 11.2.2012
- Nurmijärvellä ajetaan talviralli 1
- Kesäksi kuntoon kavitaatiolla 1
- Niinistölle kaksi kolmasosaa nurmijärveläisten äänistä 1
- Uotilaan suunniteltu louhos kuumentaa tunteita 2
- Kirkonkylän K-supermarket aukeaa loppukesästä
- NTL herättää liikuntamessut henkiin
Uusimmat
- NTL herättää liikuntamessut henkiin
- Ystävää muistetaan edelleen kortilla
- Kesäksi kuntoon kavitaatiolla 1
- Kirkonkylän K-supermarket aukeaa loppukesästä
- Anni ja Sirkka jakavat arjen ilot
- K-U: Kuntauudistus pilkkoisi Nurmijärven osiin 25
- Niinistölle kaksi kolmasosaa nurmijärveläisten äänistä 1
- Pakkanen kangisti äänestäjät kotiin
Uusimmat blogit ja kolumnit
Tee oma uutinen Nurmijärven Uutisiin
Näitkö jotain mielenkiintoista? Tapahtuiko kotikadullasi tai läheisessä leikkipuistossa jotain sellaista, josta muidenkin olisi hyvä tietää? Onnistuitko nappaamaan kuvan yllättävästä sääilmiöstä tai hauskasta tapahtumasta?
Klikkaa tästä!
Päivän kysymys
Liity Nurmijärven Uutisten nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.



