Harrastumahdollisuuksia lapsille ja nuorille
Röykän-Leppälammen nuorisoseuran kerhoihin on ilmoittautuminen parhaillaan käynnissä. Kerhot alkavat viikolla 36. Tiedustellaan kerhovastaava Taina Räikköseltä seuran järjestämästä kerhotoiminnasta ja siitä, mitä kaikkea nuorisoseura tarjoaa tulevana syksynä lapsille ja nuorille.
– Tulossa on monipuolinen kerhosyksy. Säännöllisesti kokoontuvia kerhoryhmiä on yhdeksän. Lisäksi järjestämme työpajamuotoisia kerhoja kuten mm. herkkukerhon, jossa tehdään maistuvia välipaloja ja muita herkkuja sekä teatterikerhon, jossa harjoitellaan esitys seuran joulujuhlaan.
Kysytään Räikköseltä vielä vetäjistä.
– Vetäjinä toimii vastuuntuntoisia sekä lasten ja nuorten ohjaamisesta kiinnostuneita aikuisia.
Kerhotoiminnan tarkoitus on tarjota viriketoimintaa paikkakunnan lapsille ja nuorille sekä ohjata ja tukea heitä matkalla aikuisuuteen. Kerhojen vetäjiä on kaiken kaikkiaan kymmenkunta. Tiedustellaan ohjaajilta suoraan, mitä kunkin vetämässä kerhossa tehdään ja minkä ikäisille mikäkin kerho on suunnattu.
– Maanantaisin kokoontuu Taitavat tenavat –kerho, joka?on koulu- ja eskari-ikäiselle tarkoitettu kädentaitojen kerho.?Kerhossa askarrellaan, maalataan ja toteutetaan kädentaitoja laidasta laitaan. Kerhoon voi nuorimmat osallistua aikuisen kanssa, kertoo vastaava vetäjä Taina Mahkonen.
– Tiistaisin kokoontuvissa Tanssi/tanhu –kerhoissa tutustutaan suomalaiseen kansantanssiin sekä opetellaan työskentelemään ryhmässä ja pareittain, myös yksin. Tunneilla tanssitaan eri perinnealueiden tansseja, tehdään askelharjoituksia ja luovia tanssiharjoitteita sekä opitaan liikuntaleikkejä. Ryhmät osallistuvat kansantanssitapahtumiin. Ryhmiä on kaksi, toiseen ovat tervetulleita vuosina 1996-99 syntyneet ja pienempien ryhmään 2000-02 syntyneet lapset, kiteyttää tuntinsa vetäjä Johanna Salminen.
– Keskiviikko on perheen pienimpien päivä. Päivä alkaa aamun muksupiirillä, jota vetää Virve Mahkonen. Muksupiiri on sekä lasten että vanhempien kohtauspaikka, sillä lapsen osallistumien edellyttää oman vanhemman tai lapselle jonkun muun läheisen läsnäoloa. Illalla on kolme muuta vuosina 2002-2008 syntyneille suunnattua ryhmää, joissa vetäjänä olen minä ja Karppisen Saila, kertoo kerhovastaava Räikkönen.
– Aikuinen-lapsi musiikkiliikuntakerhossa leikitään ja liikutaan monipuolisesti musiikin tahdissa temppuratoja ja erilaisia liikuntavälineitä hyväksi käyttäen. Tarkoituksena on pitää hauskaa niin, että sekä aikuisille että lapsille tulevat punaiset posket!
Musiikkiliikuntakerhossa?leikitään, liikutaan, soitetaan, lauletaan ja opetellaan kivoja leikkejä sekä opetellaan olemaan ryhmässä ilman vanhempaa. Kerhon monipuolisessa touhussa hyödynnetään myös eri välineitä kuten palloja, vanteita, muotopaloja, huiveja, tasapainovälineitä, leikkivarjoja jne. Temppuratojakin on luvassa! Toiminnoissa edetään kerholaisten kehittyminen huomioiden.
Musa-sporttiryhmässä mennään eikä meinata! Kerhossa liikutaan monipuolisesti ja opetellaan pelejä kuten sähly, jalkapallo ja käsipallo. Myös lasten toiveet huomioidaan. Musiikkiosuus kerhossa on hauska ja ehkä jo vähän vaativampikin tanssi. Ryhmästä on tarkoitus jatkaa sportti- ja/tai tanhu/tanssi -ryhmään. Näin keskiviikkoillan kerhotoiminnan kiteyttävät vetäjät Saila Karppinen ja Taina Räikkönen.
– Torstaisin kokoontuu kaksi vauhdikasta ryhmää. Vauhti–sportti–ryhmässä on pienemmille ja Peli–sportti –ryhmässä vähän isommille? suunnattua toimintaa. Sporteissa leikitään, hippaillaan, pelataan pallopelejä ja kisaillaan. Peli-sportissa painopiste on peleissä – sisä- ja ulkopelejä, mutta myös yleisurheilua kokeillaan ulkona. Mukavaa tekemistä nuorille. Hiki pintaan. Lasten ja nuorten omia toiveita pyritään myös mahdollisuuksien mukaan huomioimaan. Kertovat sporttikerhojen vetäjät Pasi Räikkönen ja Jarno Vapalahti.
Haastatteluhetken loppuksi kerhovastaava Räikkönen kiteyttää kerhotoiminnan tulevaisuuden suunnitelmat.
– Kerhoja pyrimme jatkossakin järjestämään kysynnän ja mahdollisuuksiemme mukaan. Aikuisia, jotka ovat kiinnostuneita kerho-ohjaamisesta ja joilla on erityistaitoja, joita he haluavat opettaa, toivomme ilmoittautuvan mukaan iloiseen vetäjätiimiimme. Tällä hetkellä säännöllistä kerhotoimintaa on noin 13 vuoden ikään saakka. Sitä vanhemmilta nuorilta olisi mukavaa saada ideoita toiminnan järjestämiseksi myös heille. Toimintamuotoja voisivat olla vapaamuotoiset peli-, juttelu- ja musiikinkuunteluillat tai vaikkapa näytelmäkerhotoiminta.
Kerhoista lisätietoja roykka.fi –verkko-osoitteessa.
Suosituimmat
- (21:13) Pakkauspojat Ralli 11.2.2012
- K-U: Kuntauudistus pilkkoisi Nurmijärven osiin 28
- Nurmijärvellä ajetaan talviralli 1
- Jatkuuko Haavisto-ilmiö toisella kierroksella? 594
- Uotilaan suunniteltu louhos kuumentaa tunteita 2
- NTL herättää liikuntamessut henkiin
- Kesäksi kuntoon kavitaatiolla 2
- Niinistölle kaksi kolmasosaa nurmijärveläisten äänistä 1
Uusimmat
- NTL herättää liikuntamessut henkiin
- Ystävää muistetaan edelleen kortilla
- Kesäksi kuntoon kavitaatiolla 2
- Anni ja Sirkka jakavat arjen ilot
- Kirkonkylän K-supermarket aukeaa loppukesästä
- K-U: Kuntauudistus pilkkoisi Nurmijärven osiin 28
- Pakkanen kangisti äänestäjät kotiin
- Niinistölle kaksi kolmasosaa nurmijärveläisten äänistä 1
Uusimmat blogit ja kolumnit
Tee oma uutinen Nurmijärven Uutisiin
Näitkö jotain mielenkiintoista? Tapahtuiko kotikadullasi tai läheisessä leikkipuistossa jotain sellaista, josta muidenkin olisi hyvä tietää? Onnistuitko nappaamaan kuvan yllättävästä sääilmiöstä tai hauskasta tapahtumasta?
Klikkaa tästä!
Päivän kysymys
Liity Nurmijärven Uutisten nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.




