SB-Prosta maailmalle lähtenyt naisten salibandyn maalitykki Elina Kujala on palannut kotikonnuilleen. Viimeiset kolme vuotta Sveitsissä viihtynyt Kujala käytti aikansa vieraassa maassa kehittämällä itselleen nimeä naisten salibandypiireissä. Vaikka kolmas kausi päättyikin huipulle, ei paluu kotimaahan jättänyt hänelle mitään hampaankoloon.
Tie huipulle ei kuitenkaan alkanut rakkaudesta salibandyyn. Kujala pelasi pitkään jalkapalloa, kunnes hänet tutustutettiin sählyyn talviharjoitusten ohessa. Jonkin ajan kuluttua Nurmijärvelle perustettiin SB-Prohon oma tyttöjen salibandyjoukkue, ja Kujala aloitti harjoituksissa käynnin jalkapallosta tuttujen joukkuekavereidensa kanssa.
Vaikka joukkue ei silloin saavuttanutkaan suuria naisten salibandyliigassa, Kujala muistelee hyvillä mielin aikaa ennen Sveitsiin siirtymistä. Ja miksipä ei, kun tilillä on useampia juniorimestaruuksia ja kolmesta kaudesta 59 liigamaalia naisten joukkueessakin. Naisten joukkueen liigaan nousu onkin Kujalalle yksi uran kohokohta.
– Silloin kun aloitin, naiset eivät vielä pelanneet liigassa, ja olin itse mukana siinä joukkueessa, joka nosti heidät liigaan, Kujala muistelee.
Homma toimiSveitsissäVuonna 1998 E-tytöissä alkanut ura Suomessa sai jatkoa ulkomailla vuonna 2007, kun Elina Kujalalle avautui mahdollisuus pelata Sveitsissä. Päätös ulkomaille muutosta ei kuitenkaan ollut millään tavalla hätiköity, vaan idea oli muhinut ajatuksissa jo pidempään. Lukion päätyttyä elämäntilannekin antoi myöten, ja Kujala otti härkää sarvista.
– Ajatus oli ollut kehitteillä jo muutaman vuoden ennen kuin lähdin, ja Sveitsi maana on jollain tapaa aina kiinnostanut. Ja kun asiaa oli miettinyt niin kauan, niin tuntui, että pakko sitä on sitten ainakin kokeilla. Ja jos homma ei toimi, niin sieltä pääsee aina pois, Kujala kertoo.
Mutta homma kyllä toimi. Sveitsin pääsarjassa pelaava Piranha Chur sai oivan vahvistuksen Kujalasta, joka auttoi joukkuetta saavuttamaan sekä pronssia, hopeaa että kultaa kolmena pelikautenaan. Ensimmäinen vuosi meni Kujalan mukaan totutellessa uuteen ympäristöön ja uuteen pelityyliin, mutta taival päätyi silti vasta finaalissa.
Pronssinen lätty tuli seuraavalta kaudelta, ja kultainen viime kaudelta. Viime kauden maali- sekä pistepörssin voittanut Kujala ei kuitenkaan ylistänyt liiaksi omaa suoritustaan.
– Muutaman uuden vahvistuksen ja uuden valmentajan myötä meillä oli ihan älyttömän hyvä joukkue. Hän oli Sveitsin vanha maajoukkuevalmentaja, jolla oli kokemusta ja taktista osaamista. Hän osasi tuoda uusia juttuja joukkueeseen, joiden avulla päädyttiin sitten huipulle, Kujala kommentoi.
SB-Pro ainoavaihtoehtoHuipulle olikin hyvä jäädyttää kansainvälinen peliura. 23-vuotias Elina Kujala palasi takaisin Suomeen, kun liiketalouden opintojen alku lähestyi.
Sveitsissä ravintolassa töissä ollut Kujala kertoo harkinneensa vakavasti myös restonomikoulutusta, ja toteaakin alanvalinnan olleen pitkän puntaroinnin tulos. Nyt, kun viikko koulutusta on takana, hän ei kadu laisinkaan päätöstään lähteä Sveitsistä. Salibandyuraansa Kujala ei tietenkään jätä sikseen, vaan tahtoo jatkaa sitä nimenomaan SB-Prossa.
– Kotiin on helppo tulla takaisin, ja Pro pelasi todella hyvän kauden viime kaudella. Kun pääkaupunkiseudulla johonkin joukkueeseen olisin kuitenkin mennyt, niin miksi mennä jonnekin muualle, kun oma kasvattajaseura on pärjännyt niin hienosti. Ei siinä oikein ollut edes mitään muita vaihtoehtoja, Kujala toteaa.
SB-Pro on keski-iältään todella nuori joukkue, minkä vuoksi Kujala toivoo tuovansa joukkueeseen jonkinlaista kokemusta mukanaan Sveitsin reissusta. Hän uskoo kuitenkin, että ensimmäinen kausi Suomessa pitkään aikaan vaatii totuttelua, eikä ainakaan alkukaudesta vire vielä välttämättä löydy.
– Sitä varmaan kaikki odottavat, että sama vire jatkuu, mutta ihan varmasti ottaa aikansa, Kujala valistaa.
Tulevaisuus näyttää kuitenkin valoisalta. Salibandyuraansa Kujala tahtoo jatkaa niin pitkään kuin suinkin mahdollista, ja viiden vuoden tähtäimellä hän toivoo saavuttaneensa menestystä niin salibandyn kuin opintojensakin parissa. Jo tulevalla kaudellakin odotukset joukkueelta ovat kovat.
– Voittamaanhan sitä lähdetään, vaikka en otakaan paineita maalipörssin voitosta, Kujala päättää.
Elina vai Karoliina?Elina Kujalan tavoin hänen kaksoissiskonsa Karoliina Kujala sai salibandyoppinsa SB-Prossa. He lähtivät maailmalle kaudeksi 2007.
Siskokset pelasivat Sveitsissäkin samassa joukkueessa, johon Karoliina myös toistaiseksi jäi. Kujalan kaksoissiskoksia eivät edes joukkuekaverit välillä erottaneet toisistaan.
Elinan mukaan tytöt tunnistettiin toisistaan kunnolla vasta sitten, kun he värjäsivät hiuksensa erivärisiksi.
SB-Pron naisten kotiottelut salibandyliigassa alkavat lauantaina 2.10. klo 14 Hyvinkään Martinhallissa.