Tuomas Tervo voitti MM-katsastuksen
Rajamäen Rykmentin Tuomas Tervo voitti suunnistuksen sprinttimatkan MM-katsastuksen Imatralla. Tuomas oli 25 sekuntia nopeampi kuin toiseksi suunnistanut Olli-Markus Taivainen. Ykköstila tietää Tuomakselle matkaa Norjassa elokuussa suunnistettaviin MM-kisoihin.
Viime vuoden MM-kisoissa sprintissä 13:nneksi juossut Tuomas oli ennen viimeistä katsastusta kovan paikan edessä. Muut katsastusmatkat olivat menneet heikosti, eikä tältä keväältä ollut kovin suuria kansainvälisiä näyttöjä takataskussa.
– Totta kai paineita oli jonkin verran, koska tämä oli ainoa kilpailu, missä piti paikka ansaita. Eikä välttämättä mikään kolmas sija olisi edes riittänyt, vaan voitto oli oikeastaan parempi ottaa, Tuomas valotti kilpailun tärkeyttä. 27-vuotias rykmenttiläinen pystyikin takomaan varman suorituksen, joka siis riitti voittoon.
– Tämä oli varma katsastusjuoksu. Kuulin ennen lähtöä, että edellä lähteneiden erot kilpailussa olivat aika suuret ja näin päättelin kilpailun olevan haastava. Juoksinkin alun varman päälle ja näin loppuun jäi hyvin voimia, Tervo selvitti suoritustaan.
– Rata oli haastava ja lopussa tuli yksi reitinvalintavirhe, mutta se ei tänään kuitenkaan maksanut voittoa. Ei tällaisella suorituksella vielä kansainvälisissä kisoissa menestytä, mutta katsastuksiin suoritus kyllä riittää.
Rykmentistäkolme kisoihin
Katsastuskisan jälkeen Tuomas Tervo oli varma, että voitto toi hänelle kisapaikan.
– Päävalmentaja Janne Salmi totesi maalissa ”Hyvin vedetty, tiedät varmasti mitä tämä tarkoittaa”, Tuomas myhäili.
Näin Rajamäen Rykmentistä on Norjan MM-kisoissa kolme suunnistajaa, kun Sveitsin Matthias Merz ja Viron Sander Vaher ovat myös selvittäneet tiensä maidensa joukkueisiin. Norjan MM-kilpailut suunnistetaan Trondheimissä 8.-15. elokuuta.
Suosituimmat
- K-U: Kuntauudistus pilkkoisi Nurmijärven osiin 26
- (21:39) Pakkauspojat Ralli 11.2.2012
- Nurmijärvellä ajetaan talviralli 1
- Kesäksi kuntoon kavitaatiolla 1
- Niinistölle kaksi kolmasosaa nurmijärveläisten äänistä 1
- Uotilaan suunniteltu louhos kuumentaa tunteita 2
- Kirkonkylän K-supermarket aukeaa loppukesästä
- NTL herättää liikuntamessut henkiin
Uusimmat
- NTL herättää liikuntamessut henkiin
- Ystävää muistetaan edelleen kortilla
- Kesäksi kuntoon kavitaatiolla 1
- Kirkonkylän K-supermarket aukeaa loppukesästä
- Anni ja Sirkka jakavat arjen ilot
- K-U: Kuntauudistus pilkkoisi Nurmijärven osiin 26
- Pakkanen kangisti äänestäjät kotiin
- Niinistölle kaksi kolmasosaa nurmijärveläisten äänistä 1
Uusimmat blogit ja kolumnit
Tee oma uutinen Nurmijärven Uutisiin
Näitkö jotain mielenkiintoista? Tapahtuiko kotikadullasi tai läheisessä leikkipuistossa jotain sellaista, josta muidenkin olisi hyvä tietää? Onnistuitko nappaamaan kuvan yllättävästä sääilmiöstä tai hauskasta tapahtumasta?
Klikkaa tästä!
Päivän kysymys
Liity Nurmijärven Uutisten nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.



