Maija Vilkkumaa viihtyi Taaborin paahteessa
– Muutamia kuumia keikkoja olen elämäni aikana tehnyt. Tämä ehkä vei voiton, Maija Vilkkumaa tuumasi lauantaisen Taaborinvuori soi –konsertin jälkeen. Hänen mukaansa kuumuus on kuitenkin kivaa. Sen voi kestää toisin kuin kylmyyden.
– Kylmä keli on pahempi. Silloin ei tule samanlaista fiilistä kuin lämpimällä. Se eteen joutuu jatkuvasti ponnistelemaan.
Muutoinkin Vilkkumaa oli tyytyväinen konserttipaikkaan. Taaborilla hän ei ollut aikaisemmin käynyt, mutta oli kuullut ylistäviä lausuntoja muilta siellä esiintyneiltä.
– Tämä on todella kaunis paikka. Kesäisin on paljon erilaisia ulkoilmakonsertteja, mutta harvoin pääsee näin kauniiseen paikkaa esiintymään.
Pirullisiakertomuksia
Taaborinvuorella oli tupa täynnä Maija Vilkkumaan ihailijoita. Etenkin naiset olivat joukolla liikkeellä. Artistia miellytti se, että yleisössä oli paljon lapsia.
– Maija Vilkkumaan sanoitukset kolahtavat ehkä paremmin naisiin kuin miehiin. Ne ovat pieniä, pirullisia kertomuksia, Kumpulaisen sisarukset, Suvi ja Päivi miettivät.
Taaborin konserttikuuluu kesään
Ehkäpä sen vuoksi monet yleisössä olleet naiset osasivat konserttiohjelmiston kappaleet ulkoa. Muutkin kuin tunnetuimmat hitit.
Rajamäellä asuvalle Suvi Kumpulaiselle ja Tuusulassa viihtyvälle Päivi Kumpulaiselle Taaborinvuori soi –konsertti on jokakesäinen perinne. Se kuuluu heille kesään.
– Isommilla festareilla ja konserteissa emme ole käyneet. Järvenpäässä piipahdimme Jannen jameissa kuuntelemassa Yötä.
– Montturock Hyrylässä jäi väliin, mutta onhan vielä Ankkarock Korsossa. Se on harkinnassa. Musiikki livenä on parasta, Päivi Kumpulainen sanoo.
Useamman illankonserttisarja
Suvi Kumpulainen miettii, että Taaborinvuori soi –tapahtumaa voisi kehittää. Siitä saisi vaikkapa hyvän useamman illan kestävän konserttisarjan. Taabori kun on hänen mukaansa hyvän olon paikka.
Sateinen sää voisi toisin tehdä tepposet myöhäiskesän useampi-iltaiselle konserttisarjalle. Katsomo kun ei ole katettu.
– Niinhän se on. Tänä kesänä on unohtunut se, että välillä voi sataakin, Suvi Kumpulainen nauraa.
Suosituimmat
- (19:36) Pakkauspojat Ralli 11.2.2012
- K-U: Kuntauudistus pilkkoisi Nurmijärven osiin 28
- Nurmijärvellä ajetaan talviralli 1
- Jatkuuko Haavisto-ilmiö toisella kierroksella? 594
- Uotilaan suunniteltu louhos kuumentaa tunteita 2
- NTL herättää liikuntamessut henkiin
- Kesäksi kuntoon kavitaatiolla 2
- Niinistölle kaksi kolmasosaa nurmijärveläisten äänistä 1
Uusimmat
- NTL herättää liikuntamessut henkiin
- Ystävää muistetaan edelleen kortilla
- Kesäksi kuntoon kavitaatiolla 2
- Kirkonkylän K-supermarket aukeaa loppukesästä
- Anni ja Sirkka jakavat arjen ilot
- K-U: Kuntauudistus pilkkoisi Nurmijärven osiin 28
- Pakkanen kangisti äänestäjät kotiin
- Niinistölle kaksi kolmasosaa nurmijärveläisten äänistä 1
Uusimmat blogit ja kolumnit
Tee oma uutinen Nurmijärven Uutisiin
Näitkö jotain mielenkiintoista? Tapahtuiko kotikadullasi tai läheisessä leikkipuistossa jotain sellaista, josta muidenkin olisi hyvä tietää? Onnistuitko nappaamaan kuvan yllättävästä sääilmiöstä tai hauskasta tapahtumasta?
Klikkaa tästä!
Päivän kysymys
Liity Nurmijärven Uutisten nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.




