Nurku:lla onnistuneet Rollo-mestaruusuinnit Kuopiossa
Lähes 700 nuorta uimaria kokoontui 12.-13.6. Kuopioon Rollo-uinteihin, jotka ovat ikäluokkien tytöt 10-12v. ja pojat 11-13v.Suomen mestaruusuinnit pitkällä (50m) radalla. Rollo-uintien esivaatimus on lajikohtaisten aikarajojen alittaminen ja tänä vuonna Nurmijärven Kunnosta (NurKu) nämä kriteerit saavutti kuusi uimaria, Sonja Keränen, Venla Huju, Pinja Nivalainen, Anna Jantunen, Kerttu Koivuniemi ja Antti Leiponen. Hyvin onnistuneen harjoitusvuoden päätteeksi odotukset olivat korkealla, sillä valtakunnallisissa tilastoissa NurKun uimareita löytyi lajista riippuen sijoilta 6-20 useita.
NurKu:n uimarit onnistuivat yli odotusten ja tuloksena oli kaikkiaan 9 sijoitusta 15 parhaan joukkoon, sokerina pohjalla Antti Leiposen 4. Sija pojat 12-vuotta 100 metrin selkäuinnissa. Harmittavat 5 sekunnin sadasosaa erottivat Antin pronssimitalista, mutta tulevia vuosia ajatellen tämä tulos oli todella rohkaiseva ja innostava. Lähelle pistesijoja uivat myös Kerttu Koivuniemi (T-12 100m Rintauinti) ja Anna Jantunen (T-12 100m Selkäuinti) jotka molemmat sijoittuivat näissä paraatilajeissaan sijalle 12. Omia ennätyksiään paransivat kaikki uimarit todella reilusti, joten kunnon ajoitus osui kohdalleen.
Tyttöjen 12-v viestijoukkue ui sekä 4x100m vapaauinti- että sekauintiviestissä sijalle 11. Joukkueita viesteissä oli jopa yli 50, joten valtakunnallisesti uimarit ovat lähes parasta A-ryhmää. Taakse jäi monta isoakin uintiseuraa.
Seuraavaksi NurKu:n uimareita nähdään tositoimissa ikäluokkien tytöt 13-15 vuotta ja pojat 14-16 vuotta ikäkausimestaruusuinneissa Kotkassa, 2.-4.7. joihin aikarajat on alittanut 9 NurKu:n uimaria sekä nuorten ja aikuisten SM uinneissa 8.-12.7. Oulussa jonne lähtee 3 uimaria.
Nurkulaisten sijoitukset ja tulokset Kuopion Rollo-uinneista:
T-10 200m sekauinti
20. Sonja Keränen 3:42.08
(43 0sanottajaa)
P-12 200m sekauinti
13. Antti Leiponen 3.02.69
(62 Osanottajaa)
T-11 200m sekauinti
65. Venla Huju 3.37.10
(77 Osanottajaa)
T-12 200m sekauinti
26. Kerttu Koivuniemi 3.02.24
36. Anna Jantunen 3.05.21
(90 osanottajaa)
T-10 50m perhosuinti
30. Sonja Keränen 49.88
(47 osanottajaa)
P12 50m Perhosuinti
15. Antti Leiponen 38.20
(34 osanottajaa)
T-12 100m Perhosuinti
26. Kerttu Koivuniemi 1.32.65
33. Pinja Nivalainen 1.36.98
T-12 400m vapaauinti
15. Anna Jantunen 5.35.05
22. Kerttu Koivuniemi 5.38.63
37. Pinja Nivalainen 6.02.00
(44 osanottajaa)
T-12 100m rintauinti
12. Kerttu Koivuniemi 1.32.50
(56 osanottajaa)
T-10 50m rintauinti
29. Sonja Keränen 53.42
(58 osanottajaa)
T-12 100m vapaauinti
36. Anna Jantunen 1.15.45
(72 osanottajaa)
P-12 100m vapaauinti
12. Antti Leiponen 1.12.25
(61 osanottajaa)
T-10 100m vapaauinti
31. Sonja Keränen 1.31.30
(75 osanottajaa)
T-12 100m selkäuinti
12. Anna Jantunen 1.23.16
(65 osanottajaa)
P-12 100m selkäuinti
4. Antti Leiponen 1.19.48
(28 osanottajaa)
T-12 4x100 VUV
11. Nurmijärven Kunto 5.06.09
Venla Huju, Pinja Nivalainen, Anna Jantunen, Kerttu Koivuniemi, ,
T-12 4x100 SKUV
11. Nurmijärven Kunto 5.51.89
Anna Jantunen, Kerttu Koivuniemi, Pinja Nivalainen, Venla Huju
(yht. 37 joukkuetta)
Suosituimmat
- (18:57) Pakkauspojat Ralli 11.2.2012
- K-U: Kuntauudistus pilkkoisi Nurmijärven osiin 28
- Nurmijärvellä ajetaan talviralli 1
- Jatkuuko Haavisto-ilmiö toisella kierroksella? 594
- Uotilaan suunniteltu louhos kuumentaa tunteita 2
- NTL herättää liikuntamessut henkiin
- Kesäksi kuntoon kavitaatiolla 2
- Niinistölle kaksi kolmasosaa nurmijärveläisten äänistä 1
Uusimmat
- NTL herättää liikuntamessut henkiin
- Ystävää muistetaan edelleen kortilla
- Kesäksi kuntoon kavitaatiolla 2
- Kirkonkylän K-supermarket aukeaa loppukesästä
- Anni ja Sirkka jakavat arjen ilot
- K-U: Kuntauudistus pilkkoisi Nurmijärven osiin 28
- Niinistölle kaksi kolmasosaa nurmijärveläisten äänistä 1
- Pakkanen kangisti äänestäjät kotiin
Uusimmat blogit ja kolumnit
Tee oma uutinen Nurmijärven Uutisiin
Näitkö jotain mielenkiintoista? Tapahtuiko kotikadullasi tai läheisessä leikkipuistossa jotain sellaista, josta muidenkin olisi hyvä tietää? Onnistuitko nappaamaan kuvan yllättävästä sääilmiöstä tai hauskasta tapahtumasta?
Klikkaa tästä!
Päivän kysymys
Liity Nurmijärven Uutisten nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.




