Atte Jouselle motocrossin SM-hopeaa
Hyvinkään Moottorikerhon vasta 16-vuotias Atte Jousi ajoi ensimmäisellä A-luokan kaudellaan lähes sensaatiomaisesti SM-hopeaa motocrossin MX2-luokassa. Mitali varmistui viikonloppuna kauden viimeisessä SM-osakisassa Iisalmessa. Mestaruuskin oli lähellä, sillä Jousi hävisi mestariksi ajaneelle Helsingin Jon ”Ludde” Söderbergille vain neljä pistettä.
– Mestaruuskin oli lähellä, mutta olen erittäin tyytyväinen SM-hopeaan. Kausi on ollut todella hyvä ja mies niin kuin pyöräkin ovat pysyneet kunnossa koko kauden. Iso kiitos täytyy antaa niin kotijoukoille, kuin mekaanikolleni Lars Blomille, joka on pitänyt Yamahani loistavassa kunnossa. Yhtään keskeytystä ei ole tullut koko kautena, Jousi kiittelee silmät loistaen.
PäätöserässävoittoonPäätöskisassa Iisalmessa Atte Jousi ajoi ensimmäisessä erässä neljänneksi ja voitti päätöserän. Päätöserästä oli tulla tiukka taistelu mestaruudesta, kun Söderberg tyytyi varmistelemaan ja ajamaan kuudentena, kun Jousi puolestaan pyyhälsi erävoittoon. Ei olisi isoa lipsahdusta Söderbergiltä tarvittu kun mestarin nimi olisi vaihtunut.
– Epäonnistuin molempien erien starteissa ja jouduin nousemaan kaukaa takaa. Ensimmäisessä erässä olin jo useammankin kerran kolmantena ajaneen Stigellin kannassa, mutta en vain onnistunut ohituksessa.
– Toisessa erässä onnistuin ohituksissa paremmin ja pystyin nousemaan erävoittoon. Oli hienoa voittaa päätöserä, Jousi kertaa erien tapahtumia.
Tulevaisuusnäyttää hyvältäAtte Jousen ensimmäinen kausi kotimaan korkeimmalla tasolla A-luokassa sujui loistavasti. Nuorukainen nappasi kolme erävoittoa SM-sarjassa, eli yhtä monta kuin mestaruuden vienyt Söderberg. SM-pronssia luokassa otti Tuusulan Miika Oinonen.
Varsinkin MX2-luokan päätöskisan erät olivat Jouselta mainio näytös siitä, että hän pystyy ajamaan kovan paineen alla virheettömästi nuoresta iästään huolimatta. Tulevaisuus näyttää Jousen osalta erinomaiselta.
Myös Junioreiden Suomen Cupin mestaruus saatiin päätökseen Iisalmessa. Hyvinkään Moottorikerhon 15-vuotias Aki Manninen lähti päätöskisaan mestaruus mielessään ja sen hän myös otti. Manninen nappasi heti ensimmäisestä erästä voiton ja kun hän ajoi toisessa erässä komeasti kolmanneksi, oli Cup mestaruus hänen.
Kausi oli myös Manniselle erinomainen ja hän pystyi Jousen tavoin tekemään tasaista tulosta. Manninen otti kaudella neljä erävoittoa. Ensi kaudella Manninen ajaa Jousen kisakumppanina A-luokassa. Suomen Cupissa hopeaa otti Siilinjärven Joona Marin ja pronssia Jämsän Santeri Kinnunen.
Myös Hyvinkään MK:n Mikko Virtanen ajoi hyvän kauden ja hän oli cupin loppupisteissä hyvin seitsemäs. Virtanen on petrannut tällä kaudella vauhtiaan hyvin.
Tapio Vuori
Suosituimmat
- K-U: Kuntauudistus pilkkoisi Nurmijärven osiin 25
- (21:37) Pakkauspojat Ralli 11.2.2012
- Nurmijärvellä ajetaan talviralli 1
- Kesäksi kuntoon kavitaatiolla 1
- Niinistölle kaksi kolmasosaa nurmijärveläisten äänistä 1
- Uotilaan suunniteltu louhos kuumentaa tunteita 2
- Kirkonkylän K-supermarket aukeaa loppukesästä
- NTL herättää liikuntamessut henkiin
Uusimmat
- NTL herättää liikuntamessut henkiin
- Ystävää muistetaan edelleen kortilla
- Kesäksi kuntoon kavitaatiolla 1
- Kirkonkylän K-supermarket aukeaa loppukesästä
- Anni ja Sirkka jakavat arjen ilot
- K-U: Kuntauudistus pilkkoisi Nurmijärven osiin 25
- Niinistölle kaksi kolmasosaa nurmijärveläisten äänistä 1
- Pakkanen kangisti äänestäjät kotiin
Uusimmat blogit ja kolumnit
Tee oma uutinen Nurmijärven Uutisiin
Näitkö jotain mielenkiintoista? Tapahtuiko kotikadullasi tai läheisessä leikkipuistossa jotain sellaista, josta muidenkin olisi hyvä tietää? Onnistuitko nappaamaan kuvan yllättävästä sääilmiöstä tai hauskasta tapahtumasta?
Klikkaa tästä!
Päivän kysymys
Liity Nurmijärven Uutisten nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.



