Riemukkaasti tosissaan

Ohjaaja Hannu Huuska on tehnyt hyvää työtä: hänen joukkonsa tietävät tasan tarkkaan, miten Selman juonet pitää tehdä. Niin hyvin, että kun ohjaaja on antanut luvan riemuita näyttämöllä, sama riemu jatkuu näyttämön ulkopuolellakin. Kun näyttelijöitä haastattelee, niin sekä konkarit että noviisi velmuilevat, naurattavat toisiaan ja toimittajaa, ja ovat silti tosissaan. Tosissaan sen suhteen, että tehdään tosissaan ja tiedetään mitä tehdään, ollaan selvillä taiteellisista kuvioista. Vaan ei olla yhtään rypyssä otsin. Tosissaan tekemisenkin voi pukea riemuun, tai toisin päin. Molemmat näkyvät.

Tarkoitus on haastatella kahta Kivi-juhlien konkaria ja kahta Kivi-juhlinen noviisia, toki muualla esiintymiskokemusta hankkineita hekin, ja kuulla miten he toisiaan neuvovat. Konkarien neuvot noviiseille jäävät vähiin, ja noviisit sanovat että ”kiitettävästi on jätetty antamatta neuvoja.”

– Tartu hetkeen, uskalla antaa itsestäsi kaikki. Silloin ei tule jälkeenpäin sellaista oloa, että ”miksi en tehnyt niin”, vinkkaa Tuia Palonen, joka nähdään Teklan roolissa.

Selma eli Maiju Jalkanen täydentää:

– Saa olla hauskaa, saa olla energiaa. Tehdään silti tosissaan.

Tuia jatkaa:

– Ei vaan, nää on hyviä poikia.

Ei näitä siis neuvoa tarvitse. Mitä nyt vähän talon tavoille on opetettu.

Hyvät pojat eli Olli Yli-Harja (Fokas) ja Marko Tikkinen (Konrad) heittävät neuvon takaisin: Tarttukaa hetkeen...

Parasta on...kaikki!

– Hienolta tuntuu, vakuuttavat kaikki yhteen ääneen.

Selman juonien tekeminen on ollut haastavaa, monipuolista. Leidit Tuia ja ja Maiju kehuvat kilvan ohjaaja Hannu Huuskaa, jolla on homma hanskassa: vahva laitosteatterikokemus näkyy siinä että aikataulut ja prosessi ovat koko ajan hallussa. Niin on myös taiteellinen puoli, tuumaavat tuoreet kivijuhlalaiset Olli ja Marko.

Herrat pitävät projektia haastavana: uutta on tullut paljon ja tekemistä on riittänyt.

– Ainutlaatuinen tilaisuus, että on pääsyt mukaan.

Olli muistelee, että pientä kauhua oli ilmassa, kun hän lähti Selman juoniin mukaan. Juuri oli operetista päästy, ja heti uutta perään. Haasteita, uusia kavereita ja vanhoja tuttuja on Taaborilla riittänyt myös Markolle.

Tämänkin porukan saa - hetkeksi - sanattomaksi kysymällä mikä Selman juonissa on parasta. Ei niin, etteikö hyvää olisi helppo löytää, vaan kun niistä hyvistä asioista on vaikea valita kaikkein paras.

– Kokonaisuus, Marko Tikkinen tiivistää. Tähän ei ole paljon lisäämistä, paitsi:

– Suomen Shakespearen keskeneräinen työ on hienosti täydennetty, Olli Yli-Harja jatkaa.

– Vahvat kontrastit: musiikki on lyyristä, se on hahmojen sielu, komedia tulee tekstistä, Maiju Jalkanen kuvailee.

– Ihmiset, puvut, tanssi, liike, Tuia Palonen täydentää lisää.