Veljekset tuntevat toistensa legoleikit
Kun Koskisen perheen pojat syntyivät, vanhemmat saivat odottaa viikon ennen kuin saivat lapsensa syliinsä.
– Pojat painoivat 1,5 kiloa, äiti Tiina Koskinen muistelee esikoistensa Eetun ja Eliaksen syntymää.
Identtiset kaksoset kasvoivat harvinaisella tavalla samassa kalvopussissa ja syntyivät leikkauksella kaksi kuukautta etuajassa.
Nyt neljävuotiaat pellavapäät ovat terveitä ja touhukkaita pikkupoikia. Identtisyys jää ulkonäköön.
– Elias jaksaa keskittyä tekemään palapelejä kun Eetu taas juoksentelee mieluummin pihalla, Tiina Koskinen sanoo.
Eetulla on sininen paita, Eliaksella vihreä. Niin on ollut aina.
– Puemme pojat usein eri väreihin, jotta muiden olisi helpompi erottaa heidät, Tiina Koskinen kertoo.
Alussa vanhemmat pitivät vauvoillaan erivärisiä rannekkeita.
– Mutta vain vähän aikaa. Eivät he ole niin samannäköisiä, isä Antti Koskinen toteaa.
Isän roolikorostuu
Eetu ja Elias vilistävät ympäri taloa legot käsissään. Kahdeksi leikki-ikäiseksi pojaksi heistä lähtee kumman vähän ääntä.
– Pojat ovat jo pienestä pitäen tienneet, minne toisen auto ajaa ilman puhettakin. Veli on paras kaveri, Antti Koskinen sanoo.
Taaperoiässä Eetu ja Elias töpöttivät pihalla peräkkäin vanhempien iloksi. Nyt he kisaavat keskenään muun muassa siitä, kumpi saa ensin ruokaa lautaselleen.
– Mutta vanhempien huomion pojat ovat tottuneet jakamaan pienestä pitäen, Antti Koskinen sanoo.
Hän kiirehtii aamuisin aikaisin töihin, jotta ehtii olla perheensä kanssa. Kaksosperheessä isän rooli korostuu.
– Sillä on paljon merkitystä, miten isä osallistuu. Isälle riittää aina lapsi syliin, Tiina Koskinen huomauttaa.
Miksipä eiuudestaankin
Koskiset eivät koe kaksosten kasvattamista raskaana.
– Mutta aikaa se vie kaksi kertaa enemmän. Ja lapsentahtisuudesta luovuimme heti kättelyssä, Tiina Koskinen huomauttaa.
Hän on tyytyväinen, että tuplayllätys tuli juuri ensimmäisellä raskaudella.
– Sen jälkeen yhden vauvan hoito tuntuu ruusuilla tanssimiselta. Oikeastaan kuvittelimme, että seuraavalla kerralla olisi tullut kaksi tyttöä, Tiina Koskinen nauraa sylissään kuopus Milla, 1 v 3 kk.
Suosituimmat
- K-U: Kuntauudistus pilkkoisi Nurmijärven osiin 27
- (22:13) Pakkauspojat Ralli 11.2.2012
- Nurmijärvellä ajetaan talviralli 1
- Kesäksi kuntoon kavitaatiolla 1
- Niinistölle kaksi kolmasosaa nurmijärveläisten äänistä 1
- Uotilaan suunniteltu louhos kuumentaa tunteita 2
- Kirkonkylän K-supermarket aukeaa loppukesästä
- NTL herättää liikuntamessut henkiin
Uusimmat
- NTL herättää liikuntamessut henkiin
- Ystävää muistetaan edelleen kortilla
- Kesäksi kuntoon kavitaatiolla 1
- Kirkonkylän K-supermarket aukeaa loppukesästä
- Anni ja Sirkka jakavat arjen ilot
- K-U: Kuntauudistus pilkkoisi Nurmijärven osiin 27
- Pakkanen kangisti äänestäjät kotiin
- Niinistölle kaksi kolmasosaa nurmijärveläisten äänistä 1
Uusimmat blogit ja kolumnit
Tee oma uutinen Nurmijärven Uutisiin
Näitkö jotain mielenkiintoista? Tapahtuiko kotikadullasi tai läheisessä leikkipuistossa jotain sellaista, josta muidenkin olisi hyvä tietää? Onnistuitko nappaamaan kuvan yllättävästä sääilmiöstä tai hauskasta tapahtumasta?
Klikkaa tästä!
Päivän kysymys
Liity Nurmijärven Uutisten nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.



