Tuusula sitoutuu Kiljavan Sairaalan jatkoon
Tuusulan kunnanvaltuusto hyväksyi Kiljavan jakamisen kahteen yhtiöön ja yhtiövastikkeen maksamisen perustettavalle kiinteistöyhtiölle. Päätös syntyi valtuustossa äänestyksen jälkeen.
Päätöksellään Tuusula sitoutuu muiden osakaskuntien tavoin siihen, että Kiljavan Sairaala Oy jakautuu kahteen yhtiöön, kiinteistöyhtiöön sekä hoito- ja kuntoutuspalveluita tuottavaan yhtiöön.
Perustettava kiinteistöyhtiö tulee vastaamaan kiinteistöön kohdistuvien lainojen lyhennyksistä, korkokuluista, kiinteistön ylläpitokustannuksista sekä perusparannusinvestoinneista. Omistusosuudet kiinteistöyhtiössä jakaantuvat samalla tavalla kuin nykyisessä Kiljavan Sairaala Oy:ssä.
Sairaalan omistajat sitoutuvat myös rahoittamaan kiinteistöyhtiötä yhteensä 1,5 miljoonalla eurolla vuodessa omistusosuuksiensa suhteessa. Yhtiövastikkeella sairaalakiinteistö pidetään toimintakunnossa ja maksetaan peruskorjaukseen otettuja lainoja.
– Tuusulan päätös on merkittävä askel eteenpäin sairaalayhtiön toiminnan kehittämisessä. Sairaalayhtiön talousvaikeudet johtuvat ennakoitua vähäisemmästä kuntoutettavien määrästä. Tämän vuoden alkupuoliskon aikana asiakkaita on ollut kohtuullisesti, sanoo toimitusjohtaja Jari Lehto.
Suosituimmat
- K-U: Kuntauudistus pilkkoisi Nurmijärven osiin 27
- (22:47) Pakkauspojat Ralli 11.2.2012
- Nurmijärvellä ajetaan talviralli 1
- Kesäksi kuntoon kavitaatiolla 1
- Niinistölle kaksi kolmasosaa nurmijärveläisten äänistä 1
- Uotilaan suunniteltu louhos kuumentaa tunteita 2
- Kirkonkylän K-supermarket aukeaa loppukesästä
- NTL herättää liikuntamessut henkiin
Uusimmat
- NTL herättää liikuntamessut henkiin
- Ystävää muistetaan edelleen kortilla
- Kesäksi kuntoon kavitaatiolla 1
- Anni ja Sirkka jakavat arjen ilot
- Kirkonkylän K-supermarket aukeaa loppukesästä
- K-U: Kuntauudistus pilkkoisi Nurmijärven osiin 27
- Pakkanen kangisti äänestäjät kotiin
- Niinistölle kaksi kolmasosaa nurmijärveläisten äänistä 1
Uusimmat blogit ja kolumnit
Tee oma uutinen Nurmijärven Uutisiin
Näitkö jotain mielenkiintoista? Tapahtuiko kotikadullasi tai läheisessä leikkipuistossa jotain sellaista, josta muidenkin olisi hyvä tietää? Onnistuitko nappaamaan kuvan yllättävästä sääilmiöstä tai hauskasta tapahtumasta?
Klikkaa tästä!
Päivän kysymys
Liity Nurmijärven Uutisten nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.



