Kolme joukkuetta ylsi jatkopeleihin Helsinki Cupissa
Perinteinen Helsinki Cup, Euroopan kolmanneksi suuri nuorisoturnaus pelattiin nyt 35. kerran. Nurmijärveläisväriä pääkaupungin nurmilla edusti 19 joukkuetta ja runsaat 250 pelaajaa.
Kolme nurmijärveläisjoukkuetta selvisi tänä vuonna jatkopeleihin, joten suunta on hyvä.
Eerot pisimmälleKymmenvuotiaitten poikien joukkueita oli turnauksessa lukumääräisesti eniten, peräti 117 ja näistä kolme NJS:stä. Seitsemän veljeksen kuopuksen mukaan nimetty Eerojen Mustat teki alkusarjassa kovaa jälkeä ja voitti kaikki seitsemän otteluaan antamatta vastustajille juuri mitään mahdollisuuksia. Viimeisessä alkusarjan pelissä kaatui FC Viikinkien Valkoiset 3–0.
Jatkosarja käynnistyi jo muutaman tunnin kuluttua FC Loviisaa vastaan. Eerot olivat ensimmäistä kertaa turnauksessa, jossa jatko on kerrasta poikki eikä peli oikein kulkenut tavalliseen tapaan. Loviisalaiset menivätkin aivan ansaitusti ensimmäisen jakson keskivaiheilla 1–0 johtoon.
Puoliajalla puhkesi sadekuuro, joka huuhtoi turhan jännityksen ja muutamassa minuutissa peli oli tasan. Voittomaali antoi odottaa itseään hetken, mutta se tuli edellisen maalin tapaan kauniin syöttökuvion päätteeksi. Loviisalaiset lopettivat tämän jälkeen pelaamisen ja aloittivat hillittömän laukaisurumban: käytännössä vastustajan saatua pallon NJS:n kenttäpuoliskolla lähti enemmän tai vähemmän hätäinen ja summittainen potku, useimmiten vaarattomasti ohi, mutta muutama helppo tuli maaliakin kohti. Jos taktiikka olisi tehonnut, olisi Käpylässä kirjoitettu jalkapallohistoriaa.
Seuraava vastustaja oli HJK Malmi. NJS meni ansaittuun 1–0 johtoon, mutta sitten sattui vahinko ja HJK sai tasoitusmaalin. Se lipsahti omaan verkkoon puolustuksen purkupallosta. Aika ei enää riittänyt voittomaalin tekoon, joten seurasi rangaistuspotkukilpailu.
Ensimmäiset laukaukset menivät molemmilta sisään. NJS:n toinen epäonnistui kun taas HJK onnistui. Kolmannessa parissa NJS teki vuorenvarman maalin, mutta HJK epäonnistui, joten tilanne oli tasan ja kolmen parin jälkeen kisan oli määrä jatkua pari kerrallaan. NJS teki taas varman maalin, mutta vastustaja veti tolppaan ja epäonninen oma maali oli sillä kuitattu. Eerot olivat jatkossa ja kahdeksan parhaan joukossa.
Tie neljän parhaan joukkoon tyssäsi, kun kotikentällään pelaava taitava Käpylän Pallon United onnistui tekemään kaksi maalia, eikä Eeroilta onnistunut maalinteko ensimmäistä kertaa koko turnauksessa.
Jos joukkueen kehitys jatkuu tätä tahtia, on ensi kesänä lähdettävä hakemaan isompia haasteita ja vielä huikeampia kokemuksia kuningas jalkapallon hovissa.
Eerojen toinen joukkue, Siniset, täydensi mainiosti kymmenvuotiaitten menestystä sijoittumalla alkusarjansa puoliväliin, joten aikanaan isommille kentille siirryttäessä ikäluokan materiaali vaikuttaa sekä tasokkaalta että riittävältä.
12-vuotiaatNJP P98 Mustat pelasi sarjan vuotta vanhempien ikäluokassa ja Helsinki Cupissa omassa ikäluokassaan. Joukkue pääsi meriittiensä perusteella valiolohkoon, josta jatkoon pääsi neljä joukkuetta. Jatkopaikka ei tasaisessa lohkossa tullut taistelutta, sen eteen valui litroittain hikeä Kallion ja Siltamäen kentille.
Alkusarjassa NJS sijoittui toiseksi. Lohkon tasaisuutta kuvaa, että seitsemän ottelua päättyi lukemiin (NJS ensin mainittuna) 2–0, 1–0, 0–1, 1–0, 0–0, 0–0, 1–1.
Viimeinen peleistä oli 1–1 tasapeli lohkovoittaja Honka Akatemia Mustia vastaan, joka sitten eteni aina finaaliin saakka. Siellä turnausvoitto lipsahti brasilialaiselle Jockeylle tuloksella 1–0.
P98:n pudotti ensimmäisessä jatko-ottelussa Nummelan Palloseura helposti arvattavalla tuloksella 1-0.
RippikouluikäisetKolmas alkulohkoista jatkoon selviytynyt nurmijärveläisjoukkue oli NJS P95. Se pelasi alkulohkon tappioitta ja sijoittui toiseksi tasapistein lohkovoittaja KyIF:n kanssa. Ainoat pistemenetykset tulivat tasapeleistä lohkovoittajaa ja lopulta viiden pisteen päähän kolmanneksi sijoittunutta HJK Westiä vastaan.
Jatko-ottelussa Talin hallissa tuli vastaan OLS Sininen. Oululaiset hallitsivat peliä, jossa NJS kierrätti palloa paljon omalla kenttäpuoliskollaan. Kierrätys oli kuitenkin niin verkkaista, että vastustaja ennätti tukkia tilan. Vastahyökkäykset muutamista puolustuksen näyttävistä pallonriistoista olivat NJS:n parasta antia.
OLS meni johtoon kulmapotkusta ja taukotilanne oli 0-1. Toinen puoliaika ei juuri muutoksia tuonut. Näyttävin suoritus oli NJS:n maalivahdin komeasti vasemmasta alakulmasta torjuma rankkari. Kun OLS onnistui riistämään keskiympyrässä pallon ja pääsi ylivoimahyökkäyksellä tekemään 2–0, oli peli käytännössä pelattu. Tästä huolimatta OLS:n pelaajat syyllistyivät loppuminuuteilla käsittämättömiin törkeisiin otteisiin, mutta onneksi kukaan ei loukkaantunut.
Ikäluokan voitti koko Cupin hienointa peliä esittänyt turkkilainen Bucaspor, joka nousi finaaliin voittamalla brasilialaisen Interclubesin 3–0 ja finaalissa Honka Akatemian 6–0. Toivottavasti valmentajat ja pelaajat kävivät katsomassa mallia, miten pelaajat liikkuvat nöyrästi ja sähäkästi ja millintarkat syötöt napsahtelevat yhdellä ja kahdella kosketuksella oikeisiin osoitteisiin. Kaiken takana on harjoittelu. Bucaspor kuuluu ikäluokan huippuseuroihin Euroopassa.
NuorimmatYhdeksänvuotiaitten sarjassa oli 98 joukkuetta ja niiden joukossa yksi näyttävintä jälkeä tehneistä oli NJS P01 Mustat, joka voitti kaikki kuusi otteluaan maalierolla 24–5. Nuorimmissa ikäluokissa ei sarjataulukoita lasketa.
Kahdeksanvuotiaille ensimmäinen jättiturnaus on vielä täysin uutta ja outoa, mutta pelaaminen kivaa. Samalla joukkueet saivat käsityksen, millä tasolla mennään ja uutta motivaatiota kotoisiin harjoituksiin tuli runsaasti.
Suosituimmat
- (18:53) Pakkauspojat Ralli 11.2.2012
- K-U: Kuntauudistus pilkkoisi Nurmijärven osiin 28
- Nurmijärvellä ajetaan talviralli 1
- Jatkuuko Haavisto-ilmiö toisella kierroksella? 594
- Uotilaan suunniteltu louhos kuumentaa tunteita 2
- NTL herättää liikuntamessut henkiin
- Kesäksi kuntoon kavitaatiolla 2
- Niinistölle kaksi kolmasosaa nurmijärveläisten äänistä 1
Uusimmat
- NTL herättää liikuntamessut henkiin
- Ystävää muistetaan edelleen kortilla
- Kesäksi kuntoon kavitaatiolla 2
- Kirkonkylän K-supermarket aukeaa loppukesästä
- Anni ja Sirkka jakavat arjen ilot
- K-U: Kuntauudistus pilkkoisi Nurmijärven osiin 28
- Niinistölle kaksi kolmasosaa nurmijärveläisten äänistä 1
- Pakkanen kangisti äänestäjät kotiin
Uusimmat blogit ja kolumnit
Tee oma uutinen Nurmijärven Uutisiin
Näitkö jotain mielenkiintoista? Tapahtuiko kotikadullasi tai läheisessä leikkipuistossa jotain sellaista, josta muidenkin olisi hyvä tietää? Onnistuitko nappaamaan kuvan yllättävästä sääilmiöstä tai hauskasta tapahtumasta?
Klikkaa tästä!
Päivän kysymys
Liity Nurmijärven Uutisten nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.




