Kumpulan pieneltä nurmelta on Nurmijärvelle tuotu pisteitä tilastollisesti katsoen aivan liian harvoin.
Taika jatkui ja viime viikolla jäi siellä miesten edustusjoukkue nuolemaan näppejään. Jo kolmannessa syyskierroksen pelissä sarjataulukon häntäpään joukkue vei Nurmijärven Jalkapalloseuralta pisteet.
Kevätkierroksella HDS Mondial vieraili Klaukkalan nurmella ja oli pelillisesti pahoin alakynnessä, mutta voitti silti 1–0. Nyt NJS lähti hakemaan revanssia, mutta varsin kapealla miehityksellä. Alku oli kuitenkin lupaava, kymmenen ensimmäisen minuutin aikana luotiin pari hyvää maalipaikkaa, mutta maaliverkkoon asti palloa ei saatu.
HDS otti hiljalleen pelin haltuunsa, riisti palloja ja syötti niitä omilleen huomattavasti tarkemmin kuin vierasjoukkue. Merkittävä ero alkoi nousta esiin myös syöttöjen haltuunotossa, joka energisiltä ja iloisilta isänniltä onnistui vieraita selvästi paremmin.
Varttitunnin pelin jälkeen pallo oli NJS:n maalissa: HDS hyökkäsi oikealta, harhautti puolustajan ja syötti vasemmalle, josta veto upposi. Niko Aittasalmi pääsi yksin läpi 40. minuutilla ja HDS:n maalivahti tuli alueen ulkopuolelle vastaan. Torjunta johti yhteentörmäykseen, josta toivuttuaan maalivahti sai katsella punaista korttia ja poistui kentältä.
Vajaalla toinenpallo verkkoon
Isäntien pelissä vajaalukuisuus ei näkynyt, vaan he hallitsivat tapahtumia koko toisen puoliajan. NJS puolustus roiski korkeita palloja keskelle, josta isännät ottivat ne haltuunsa ja kiirehtivät varsinkin vikkelien laitojensa kautta vastahyökkäyksiin. 62. minuutilla sellainen tuotti tulosta, ja lukemat muuttuivat 2–0:aan.
73. minuutilla NJS sai vihdoin aikaan tilanteen HDS:n maalilla. Pari ensimmäistä yritystä ei onnistunut, mutta pallo kimposi Mikko Norosen ulottuville ja hän kavensi maalin edestä 2–1:een.
Maali viritti pienen toiveen tasapelistä, mutta se sammui kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa kun maalivahti Otso Knuuttila tuli vastaan alueen ulkopuolelle eikä voinut ottaa pomppivaa palloa käsiinsä. Kun paikalle ei sattunut muitakaan, pallo jatkoi pompahteluaan maalivahdin kainalon alta maaliin saakka.
Lukemin 3–1 vei jo kolmas kaukana alapuolella sarjataulukossa oleva joukkue aivan ansaitusti täydet pisteet. Täysilukuisena he voittivat 1–0 ja vajaana 2–1. NJS:n sijoitus kolmantena sarjataulukossa säilyi, mutta ero entiseen kakkospaikkaan venähti viiteen pisteeseen ja takana kolmen pisteen sisällä on kolme joukkuetta.
Naiset pisteittä Oulunkylässä
NJS:n naiset pelasivat Gnistania vastaan Oulunkylän tekonurmella ja kokivat harmittavan 3–2 tappion. Peli alkoi epäonnisesti niin, että Gnistan siirtyi jo kolmen minuutin pelin jälkeen johtoon. NJS loi kuitenkin paikkoja ja 29. minuutilla Tytti Kemppainen tasoitti. Viisi minuuttia myöhemmin Rosa Malmen siirsi NJS:n 2–1 johtoon, jonka emännät onnistuivat vielä ennen puoliaikaa tasoittamaan.
Toisella puoliajalla NJS loi edelleen maalipaikkoja, mutta tuloksetta. Gnistan sai lopussa useita kulmapotkuja, joista yhden jälkitilanne johti voittomaaliksi jääneeseen 3–2 osumaan. Jälkikäteen valmentaja Markku Siivonen harmitteli, ettei siirtynyt toisella puoliajalla hyökkäysvoittoisempaan ryhmitykseen, joka olisi tuonut lisää tekopaikkoja ja ehkä myös toisenlaisen loppuratkaisun.
Aikuista maalijuhlaa
Miesten kakkosjoukkue kohtasi AC Vantaan kakkosen Rajatorpan koulun hiekalla, jossa isäntäjoukkue pöllytettiin 5–1 lukemin. Voitto kasvatti etäisyyden putoamisviivaan mukavasti viiteen pisteeseen ja puskuriksi väliin putosi AC Vantaa 2:n lisäksi RePa 93.
Tosiaikuisten NJS Hurupallon yli 35-vuotiaat pelasivat radanvarren joukkueita vastaan. Riihimäen Papat voittivat 5–0, mutta hyvinkääläiset HyPS Concarit saivat jättää pisteet Klaukkalan tekonurmelle lukemin 3–1.
Naisten harrastejoukkue Femmes päätti sarjakauden 2–2 tasapeliin lohkoa pitkään johtaneen FC Foxin kanssa. Muuten hiukan samantekevä viimeinen ottelu sai lopulta suuren merkityksen, sillä tulos pudotti kettunaiset sarjakärjestä kakkoseksi.
B:n divarissa taas tasapeli
B:n ykkösdivarijoukkue sai vieraakseen EIF:n nykyisestä Raaseporin kaupungista. Kevätkierroksella tuli hyvällä pelillä niukka tappio ja pahalta näytti alku Klaukkalan nurmella nytkin kun tammisaarelaiset siirtyivät nopeasti johtoon. Isäntäjoukkue syttyi peliin vasta, kun Jonne Timoskainen tasoitti 1–1:een rutiinihyökkäyksen päätteeksi.
Timoskainen oli asialla myös isäntien siirtyessä 2–1 johtoon ja kaikki näytti hyvältä. Lisää paikkoja syntyi, mutta niitä syntyi turhan monta myös omaan päähän, joista yhdestä syntyi tasoitus ja pisteet oli jaettava.
Raaseporilaisten kotinimen kärjessä eli Hangossa asti kävi nuorempi B16 haistelemassa meri-ilmaa. Isäntänä oli HIK, joka voitti niukasti 3–2. Maaleista pari ensimmäistä maalia olivat lahjoja isännille, eikä piirin ykkössarjassa kovin helposti kurota kahden maalin johtoa kiinni.
NJS B2 voitti iloisen maalikarkelon sarjan heittopussiksi ajautunutta FC Nopeita Susia vastaan Rajamäellä 7–2. Markus Karlsson teki hattutempun ja Aleksi Blomberg sekä Tarmo Rynne kunnostautuivat syöttäjinä. Muut maalit menivät Pyry Savolaisen, Mikko Metsärannan, Timi Takalan ja Joel Hämäläisen (rp) nimiin.
Nousu tarjollaC-junnuille
NJS C15 jatkoi voittoputkeaan harvinaisella tavalla kun KP 75 Vihreä luovutti suosiolla. Pojilla on vain yksi ottelu jäljellä (27.9. Klaukkalassa) ja tasapelikin riittää nostamaan joukkueen takaisin kakkossarjaan.
Nuoremmat NJS C14 joukkueet joutuivat ottamaan pisteensä pelaamalla. Ykkössarjan joukkue voitti kotona tikkurilalaisen TiPS 96:n 2–0 ja kakkossarjalaiset hakivat pisteet MU:lta Mäntsälästä tuloksella 2–1.
D13 ikäluokan NJS Everton oli vaihteeksi voittotuulella, EBK Vilperit hävisivät 3–2 Klaukkalassa.
NJS P99 kohtasi voittoisasti KP-75 Verden Keravalla. Ottelun kahdeksan maalia jakautuivat NJS:lle 5–3.
NJS P98 Sininen kävi Lahdessa ottamassa Mukkulan tekonurmella mittaa Reippaan 99:stä. Kotijoukkue vei voiton 3–0. P98 Musta pelasi sarjan sijasta HJK:n kansainvälisessä kutsuturnauksessa.
Tyttöjen NJS TC15 pelasi kaksi peliä. Ensin tuli yhden pelaajan vajaalukuisena tappio Viikingeille kotona 2–5 ja sitten kauden parhaalla pelillä tappio Kumpulan nurmella Gnistanille 6–0. Taukotulos oli 1–0 ja lukemat repesivät vasta aivan lopussa, mutta ne kertovat vain, että Gnistan oli lopulta hiukan parempi.