Turhan kallis loma?
Taantumankin varjossa lapsiperheissä satsataan lomaan – vähän liikaakin, jos lapsilta kysytään. Kuluttajatutkimuksen mukaan lapsille tärkeintä lomassa on perheen yhdessäolo. Loma on arvokasta aikaa, siihen suomalainen pistää euroja. Taantumakaan ei vielä tänä kesänä uskota suuremmin rokottavan lomabudjetteja.
Lapsiperheissä lomarahaa kulunee edellisvuosien tapaan huvipuistoihin, kylpylöihin, matkoihin ja ulkona syömiseen. Jälkikasvulle halutaan tarjota yhä enemmän elämyksiä tavaroiden sijaan – kukkaronnyörejä kiristämättä.
– Lomalla ei haluta laskea joka senttiä, lapsiperheiden rahankäyttöä tutkinut Anu Raijas Kuluttajatutkimuskeskuksesta sanoo.
Yhteisiä päätöksiä
Kulutuksen ohella lomalla lisääntyy myös demokratia: vapaa-ajan päätöksiä tehdään koko perheen voimin. – Lapsilla on perheen lomasuunnitelmien teossa paljon sananvaltaa ja vanhemmat kuuntelevat tarkoin lasten toiveita.
– Äiti ja isä ehdottavat, mitä lomalla voitaisiin tehdä. Minä voin sitten sanoa joo tai ei, ekaluokkalainen Hector Ekholm Helsingistä kertoo tyytyväisenä oman perheensä tavasta tehdä päätöksiä yhdessä.
Vapaa-ajan osalta suomalaiset näyttävätkin toteuttavan mallikkaasti tänä vuonna 20 vuotta täyttävää YK:n lapsen oikeuksien sopimusta, jonka mukaan lasten ja nuorten mielipidettä on kysyttävä heitä koskevissa asioissa.
Liikaa toimintaa ja elämyksiä
Silti vanhemmat usein luulevat ennemmin kuin kuulevat, ilmenee tuoreesta lapsiperheiden taloudellista päätöksentekoa selvittäneestä Huolenpitoa ja jakamista – rahan ja ajan jakautuminen perheessä -tutkimuksesta. Moni aikuinen esimerkiksi tunkee loma-allakan suotta täyteen toimintaa ja elämyksiä – vaikkeivät lapset niitä todellisuudessa niin kovin kaipaa.
– Toisin kuin monet vanhemmat kuvittelevat, lapsille lomassa tärkeintä on perheen kanssa yhdessä oleminen ja arjen aikatauluista vapautuminen, Raijas kertoo tutkimuksen tuloksista.
Ekholm allekirjoittaa tuloksen, hänestä lomalla on tarpeen välillä ihan vain olla, vaikkapa leikkiä rauhassa legoilla.
– Kesällä on kivointa käydä isän kanssa kalastamassa. Ulkomailla on joskus mukava käydä, mutta kotonakin voi viettää lomaa, hän sanoo.
– Lapsen tarpeet lomalle ovat usein paljon yksinkertaisemmat kuin mitä aikuinen kuvittelee. Moni nykyvanhempi vain suhtautuu lapseen kuin projektiin ja yrittää rakentaa lomastakin kehittävän kokonaisuuden, Raijas sanoo.
Taustalla huono omatunto
Ylenpalttisen toiminnan ja kuluttamisen taustalta voi löytyä myös vanhempien huono omatunto.
– Aktiviteettien avulla yritetään kompensoida aikaa ja korvata läsnäoloa, Raijas arvelee.
Raijaksen mukaan 1990-luvun lama nosti perhearvot esille. Nyt hän toivoo myös taantuman tuovan muassaan vähemmän kulutuskeskeisiä malleja elämiselle.
– Löytyisikö se hyvinvointi ihan jostain muusta, kysyy kulutustutkija.
Suosituimmat
- K-U: Kuntauudistus pilkkoisi Nurmijärven osiin 27
- (22:54) Pakkauspojat Ralli 11.2.2012
- Nurmijärvellä ajetaan talviralli 1
- Kesäksi kuntoon kavitaatiolla 1
- Niinistölle kaksi kolmasosaa nurmijärveläisten äänistä 1
- Uotilaan suunniteltu louhos kuumentaa tunteita 2
- Kirkonkylän K-supermarket aukeaa loppukesästä
- NTL herättää liikuntamessut henkiin
Uusimmat
- NTL herättää liikuntamessut henkiin
- Ystävää muistetaan edelleen kortilla
- Kesäksi kuntoon kavitaatiolla 1
- Anni ja Sirkka jakavat arjen ilot
- Kirkonkylän K-supermarket aukeaa loppukesästä
- K-U: Kuntauudistus pilkkoisi Nurmijärven osiin 27
- Pakkanen kangisti äänestäjät kotiin
- Niinistölle kaksi kolmasosaa nurmijärveläisten äänistä 1
Uusimmat blogit ja kolumnit
Tee oma uutinen Nurmijärven Uutisiin
Näitkö jotain mielenkiintoista? Tapahtuiko kotikadullasi tai läheisessä leikkipuistossa jotain sellaista, josta muidenkin olisi hyvä tietää? Onnistuitko nappaamaan kuvan yllättävästä sääilmiöstä tai hauskasta tapahtumasta?
Klikkaa tästä!
Päivän kysymys
Liity Nurmijärven Uutisten nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.



