Ville Ormo Suomen mestariksi Vuokatissa
Ville Ormo Suomen Mestari 2010 Ville Ormo Suomen Mestari 2010 (Kuvaaja: Jorma Waldén )
Alamäkiajoon erikoistuneen dhTornareiden Ville Ormon alamäki jatkui vahvana Vuokatin SM-kisoissa. Vauhdikas ajo toi Suomen mestaruuden M16 -sarjassa ylivoimaisesti ennen Hypyn Riku Länsiötä ja Mikael Rintalaa. dhT:n menestystä sarjassa Aleksi Salojärvi neljännellä ja Eetu Hakulinen viidennellä sijoilla.
– Kisa meni juuri niinkuin piti, vaikkakin kisalaskulla tuli pieniä kömmähdyksiä yliyrittämisen takia. Yksi kauden tavoite on nyt saavutettu, joten seuraavaksi tähdätään kokonaiscupin voittoon, Ville Ormo totesi.
Villen kisat jatkuvat tosin seuraavaksi elokuun alussa Norjan Hafjellissä, missä ajetaan sekä PM- että EM-kisat peräkkäisinä viikonloppuina. Hienon Eurooppacupin menestyksen johdosta voidaan Villeltä odottaa myös näissä kisoissa vahvoja suorituksia.
SeitsemänmitaliaJari Karjalainen täydensi dhTornareiden menestystä Jari Karjalainen Elite-sarjan toisella sijallaan. Jarin hopea tuli selvällä erolla ennen kolmanneksi sijoittunutta Olli Alankoa (KorsKa/Team Solid Bikes). Suomen Mestaruuden vei ylivoimaisesti toisena vuonna peräkkäin Toni Berg (MTBCF/Trek Mountainbikeshop). dhT:n Eikku Luttinen sijoittui myös hienosti kuudenneksi.
dhT sai maistaa menestystä myös muissa sarjoissa. M18 -sarjassa kolmanneksi sijoittui hienosti Juha Jaakkola. Juhankin matka jatkuu seuraavaksi Norjan PM-kisoihin. Sarjan voiton nappasi Miikka Lehtinen (Starless Downhill Racing Team) ennen Mika Sukasta (HyPy). Samuli Mustamäki (dhT/ Team Solid Bikes) sijoittui kuudenneksi ja Olli Majalahti kahdeksanneksi.
M14 -sarjassa dhT:n Anton Waldén jatkoi hienoja suorituksia. Tuloksena SM-hopeaa. Myös Jerri Lukkarinen sai vauhtinsa kohdilleen. Jerrin sijoitus hienosti kolmas. Väinö Haajanen sijoittui tiukassa kisassa neljänneksi ja Kaapo Koivuniemi seitsemänneksi. M14 -sarjan voiton vei selvällä erolla HyPyn Valtteri Kainulainen.
M12 -sarjan voiton vei niin ikään selvällä erolla dhT:n Ilmari Liias. Akseli Aula täydensi menestystä sijoittumalla kolmanneksi.
Kaikenkaikkiaan dhT saalisti SM-kisoista peräti seitsemän mitalia, joten vahva panostus junioritoimintaan tuottaa tulosta. Kausi jatkuu seuraavaksi Nappulakumicupin kisassa Tornikeskuksessa 27.7. Suomicup jatkuu seuraavaksi Messilässä 21.8.
Jarkko Aula
Suosituimmat
- (19:14) Pakkauspojat Ralli 11.2.2012
- K-U: Kuntauudistus pilkkoisi Nurmijärven osiin 28
- Nurmijärvellä ajetaan talviralli 1
- Jatkuuko Haavisto-ilmiö toisella kierroksella? 594
- Uotilaan suunniteltu louhos kuumentaa tunteita 2
- NTL herättää liikuntamessut henkiin
- Kesäksi kuntoon kavitaatiolla 2
- Niinistölle kaksi kolmasosaa nurmijärveläisten äänistä 1
Uusimmat
- NTL herättää liikuntamessut henkiin
- Ystävää muistetaan edelleen kortilla
- Kesäksi kuntoon kavitaatiolla 2
- Kirkonkylän K-supermarket aukeaa loppukesästä
- Anni ja Sirkka jakavat arjen ilot
- K-U: Kuntauudistus pilkkoisi Nurmijärven osiin 28
- Niinistölle kaksi kolmasosaa nurmijärveläisten äänistä 1
- Pakkanen kangisti äänestäjät kotiin
Uusimmat blogit ja kolumnit
Tee oma uutinen Nurmijärven Uutisiin
Näitkö jotain mielenkiintoista? Tapahtuiko kotikadullasi tai läheisessä leikkipuistossa jotain sellaista, josta muidenkin olisi hyvä tietää? Onnistuitko nappaamaan kuvan yllättävästä sääilmiöstä tai hauskasta tapahtumasta?
Klikkaa tästä!
Päivän kysymys
Liity Nurmijärven Uutisten nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.




