Too Many Sisters valloittaa

Arkisto
Kommentoi
(00:00)

Nurmijärveläinen lauluryhmä Too Many Sisters on ollut alkuvuonna monessa mukana. Ryhmän jäsenet ovat osallistuneet hienoihin projekteihin, eikä vauhti näytä laantuvan.

Järvenpään seurakunnan Music Team valitsi jälleen taidokkaimmat bändinsä levyttämään, ja sitä kautta Too Many Sistersin nuorempia jäseniä kuullaan jo julkaistulla tämänvuotisella Rockspot-levyllä peräti kahden itse tehdyn kappaleen ”Kesä” (säv. ja san. Ilona Savolainen) sekä ”No Other God” (säv. ja san. Lesmana Vilmi) voimin. Laulustemmojen sovitukset kumpaankin kappaleeseen on tehnyt Marianne Susi.

Too Many Sistersin monipuolisia nuoria laulajia osallistui myös tämänvuotiseen bändikiertueeseen, joka viihdytti yleisöä Pink Floyd -ohjelmistollaan Nurmijärvellä.

Kiertue sisälsi peräti yhdeksän koulukonserttia ja se huipentui Kansalaisopisto Jukolan Musiikkikoulun 15-vuotisjuhlakonserttiin, jossa myös suuri yleisö pääsi nauttimaan viimeistellystä musiikkielämyksestä.

Lauluryhmän seuraava suuri koitos on 27.8. Helsingin Taiteiden yössä, jossa Too Many Sisters on herättänyt kiinnostusta jo parin vuosikymmenen ajan. Tällä kertaa Too Many Sisters ystävineen esittää omalla energisellä tyylillään ja mukaansatempaavilla koreografiollaan höystettynä uutta ja vanhaa suomalaista kansanmusiikkia sekä rytmejä Latinalaisen Amerikan sydämestä. Ryhmän esiintymispaikka Taiteiden yössä on tällä kertaa Oopperan Amfiteatteri ja esiintymisajankohdat klo 18 ja 19.

Too Many Sisters on kevään aikana kasvanut uusilla, innokkailla laulajilla.

Harjoituksissa ja esiintymisissä laulajilla ja soittajilla on tunnelma katossa. Too Many Sisters menee eteenpäin - ja lujaa!

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.