Kaverukset myyvät herkkuja leikkimökin ikkunasta – näin Ravintolapäivää vietetään Nurmijärvellä

Erica Hirvonen (vas.) ja Anni Huttunen ottavat asiakkaita vastaan lauantaina leikkimökkikahvilassaan Herusissa. Pop up -kahvila on kaverusten yhteinen haave.

Riikka Laine

Ravintolapäivää vietetään taas lauantaina. 9-vuotiaat Anni ja Erica avaavat oman leikkimökkikahvilansa.

Herusissa asuvien Anni Huttusen ja Erica Hirvosen omaa pop up -ravintolaa on suunniteltu pitkään.

9-vuotiaat kaverukset aikoivat pystyttää oman ravintolansa jo viime kesänä, mutta silloin jalkapalloturnaus osui samalle viikonlopulle.

Nyt Ericalla olisi kuulemma myös ensi lauantaina turnaus edessä, mutta Ravintolapäivä menee tällä kertaa edelle.

Tytöt haluavat olla mukana Ravintolapäivässä tarjoamassa herkkuja omassa leikkimökkikahvilassaan.

Kaverukset ovat suunnitelleet myyntipaikaksi Annin leikkimökkiä, joka sijaitsee sopivasti Herusissa Vehmaskorventien ja Liutustentien risteyksessä. Kahvilaan pääsee kätevästi suoraa takapihan portista Vehmaskorventien puolelta.

– Myynnissä on ainakin pizzaa, raakasuklaata, mokkapaloja, muffinsseja ja kääretorttua, Erica ja Anni listaavat.

– Ja teijän piti vielä tehdä keksejä, Anni muistuttaa kaveriaan.

Tytöt kertovat, että leipomisurakka alkanee jo torstaina. Ihan kahdestaan eivät Rajamäen koulun kolmasluokkalaiset keittiössä hääri, vaan Erican apuna on äiti ja Anni leipoo mummonsa kanssa.

– Kerran me ois haluttu tehä kahestaan mokkapaloja, mutta ei löydetty reseptiä mistään. Teimme sitten suklaalla kuorrutettuja viinirypäleitä, Anni kertoo.

– Ne oli kyllä tosi hyviä, Erica jatkaa.

– Paitsi että sä laitoit niihin vähän liikaa strösseleitä, Anni hymyilee.

Nyt tytöt ottavat ravintolan pystyttämisen sen verran tosissaan, että myös leikkimökin viereen Huttusen perheen pihamaalle on suunniteltu muutakin ohjelmaa. Pihalle järjestetään istumapaikkoja ja jos keli on hyvä, niin tytöt aikovat järjestää frisbeegolf-tarkkuusheittokisan.

– Trampallekin voi päästä pientä maksua vastaan hyppimään, Anni ja Erica suunnittelevat.

Kaverukset toivovat, että asiakkaita tulee mahdollisimman paljon ja osa voi ostaa herkkuja vaikka mukaansa, jos tuo oman astian.

–  Ja jos herkkuja jää, niin sitten pidetään yökyläbileet tai syödään loput ite.

Päivitetty klo 15.30: Lisätty Kielon kahvilan tiedot.

Päivitetty 18.5. klo 10.40 Lisätty Partiolaisten nuotio- ja lettupisteen tiedot.

Ravintolapäivän pop up -ravintolat Nurmijärvellä la 20.5.

EriAnn Cafe kello 10–13. Myynnissä lasten omatekemiä herkkuja.

Liutustentie 1, Herunen (käynti Vehmaskorventien puolelta).

Lounas ja suklaa kello 12.30–17. Lounaskattaukset kello 12.30 ja 15. Paikkavarausta suositellaan myyberg@gmail.com tai sari@taidepysakki.com. Paikkatilannetta voi tiedustella päivän aikana myös puhelimitse: Tarja 046-9304280 tai Sari 041-5275855

Näsiäpolku 15, Klaukkala.

Helkun Herkut kello 11–14. Kukkakamari Elsissä makeaa mahan täydeltä ja hippasen suolaistakin.

Aleksis Kiven tie 11, Nurmijärvi.

Koski cafe kello 11–15. Nukarinkosken varresta voit noutaa suolaista ja makeaa evästä sekä lettuja.

Nukarintie 75, Nukari.

Kielon Kahvila kello 13-16.30.

Tarjolla erilaisiin maihin suunnattuja kuppikakkuja/muffinseja aurinkoisessa pihassa kukkien keskellä (tai mukaan otettavaksi), XXL-keksejä ja kahvia, teetä, mehua. Pihassa pieni lastenkirppis.

Härkäpurontie 15Klaukkala.

Partiolaisten nuotio- ja lettupiste kello 10–14

Tarjolla aitoja partiolaisten muurikkalettuja ja nuotiomakkaraa. Pisteestä vastaa paikallinen partiolippukunta Jukolan Veljet ja Siskot ja kaikki myyntituotot menevät suoraan paikalliseen partiotoimintaan.

Siippoontie 781, Nurmijärvi.

Listauksessa maanantaihin mennessä Nurmijärveltä mukaan ilmoitetut ravintolat. Lisätietoja ravintoloista www.restaurantday.org/fi/. Huom maksu pop up -ravintoloissa käteisellä.

Lisää aiheesta

Ravintolapäivä järjestetään lauantaina – lähes 500 ravintolaa mukana Tulossa varaus- ja maksujärjestelmä – Ravintolapäivässä tärkeintä ei ole ruokaVuoden tauko riitti – Näin Ravintolapäivä uudistuuRavintolapäivä tuli tiensä päähän – Tulevaisuus vielä avoinnaSaksalaisista kuppikakuista vastapaistettuihin räiskäleisiin – Tässä ovat Nurmijärven Ravintolapäivän herkkupuoditRavintolapäivä rantautuu Nurmijärvelle – 7-vuotiaan pysäkkikahvila ja muut mukana olevat listassa
Written by:

Riikka Laine

Ota yhteyttä