Nuorten ilmaisehkäisy harkinnassa – Nurmijärvelle oma kesäkumikanpanja?

Valtuustoaloite ajaa ilmaista ehkäisyä alle 20-vuotiaille numijärveläisille nuorille.

JOHANNAERJONSALO

Vihreiden Tarja Haaranen jätti toukokuussa valtuustoaloitteen, jossa hän esitti ilmaista ehkäisyä kaikille alle 20-vuotiaille Nurmijärvellä asuville nuorille.

Esityksen allekirjoitti kaikkiaan seitsemäntoista valtuutettua.

Haaranen perustelee aloitettaan taloudellisilla ja terveydellisillä syillä. Kunnissa on saatu hyviä kokemuksia maksuttomasta ehkäisystä.

– Nuorten tekemien raskaudenkeskeytysten määrä on laskenut merkittävästi ja sukupuolitautitartuntojen määrä on vähentynyt, hän toteaa.

Seksitautien ja raskaudenkeskeytysten aiheuttamat kustannukset ovat samalla vähentyneet.

Osastonjohtaja Terhi Seppälä koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta tulee valmistelemaan aloitetta koskevan vastauksen.

– Kustannuspuoleen en osaa ottaa vielä kantaa, mutta nuorten raskaudenkeskeytykset eivät opiskeluterveydenhoitajien mukaan ole erityisen suuri ongelma, hän toteaa.

Kunta järjestää tarvittaessa yläasteella, ammattioppilaitoksissa ja lukiossa opiskeleville nuorille mahdollisuuden hormonaaliseen ehkäisyyn.

– Tällä hetkellä nuorilla on mahdollisuus saada puolen vuoden e-pillerit maksutta koulu- ja nuorisoterveydenhuollon kautta, Seppälä tiivistää.

Nurmijärvi on omalta osaltaan toteuttanut valtakunnallisia ehkäisykampanjoita.

– Esimerkiksi Väestöliitto on aika ajoin järjestänyt erilaisia kampanjoita, jolloin maksuttomia kondomeja on aktiivisemmin jaettu.

Seppälä korostaa, että nuorten seksuaalivalistukseen kuuluu paljon muutakin kuin ehkäisyneuvonta.

– Seksuaalineuvonta ei ole keskittynyt pelkästään ehkäisyyn. Kyse on kokonaisuudesta, kaikesta mikä liittyy seksuaaliterveyteen, toisen kunnioittamisen ja yhteiseen vastuunkantoon.

Seksitaudit kuriin

Tarja Haarasen aloite esittää ilmaista ehkäisyä alle 20-vuotiaille.

Aloite ehdottaa harkittavaksi ilmaisen ehkäisyn ulottamista myös alle 25-vuotiaille.

Muun muassa sosiaali- ja terveysministeriö on suositellut maksutonta ehkäisyä alle 20-vuotiaille.

Vantaalla nuorten maksuton ehkäisy on vähentänyt raskaudenkeskeytyksiä.

Raumalla alle 20-vuotiaiden klamydiatartuntojen määrä on laskenut kolmanneksella.

Säästöä syntyy vuosittain arviolta 100 000 euroa.

Written by:

Juha Salonen

Ota yhteyttä