Rajamäen kehitys etenee – uusi liikekeskus halutaan kytkeä vanhaan keskustaan

Havainnekuva Kylänpään kauppakeskuksesta.

Arkkitehdit Hanhirova Oy

Rajamäelle tulossa kaksi uutta markettia ja erikoisliikkeitä.

Kylänpään liikekeskus on saanut rakennusluvan. Rakennus- ja kaavoituslautakunta myönsi luvan torstaisessa kokouksessaan.

Liikekeskus on tulossa Rajamäelle, jonne rakennetaan myös Kylänpään asuinalue.

NREP Oy:tä edustavan Joonas Lemströmin mukaan kauppakeskus aukeaa asiakkaille vuoden kuluttua, syksyllä 2018. 5 000 neliön kauppakeskukseen on tulossa Keskon K-Supermarketti ja HOK:n S-marketti.

Lisäksi suunnitelmissa on kuudesta kahdeksaan pienempää etuliikettä.

Vanhan kauppakeskuksen tulevaisuutta käsitellään juuri käynnistyneessä Hellaspolun asemakaavassa. Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan alueen tiiviimpi rakentuminen sekä Kylänpään alueen kytkeytyminen Rajamäen keskustaan.

Alustavan suunnitelman mukaan asemakaavaluonnos laaditaan syksyllä 2017 ja kaavamuutos valmistuu vuoden 2018 aikana.

Hellaspolun alueen kaavamuutoksella osoitetaan kevyen liikenteen yhteys Rajamäentien ali. Asemakaava mahdollistaa myös Rajamäentien – Kiljavantien kiertoliittymän.

Rajamäentie on tarkoitus muuttaa maantiestä tarvittavin osin kaduksi. Rajamäen ja Kirkonkylän yhdistävä pyörätie valmistuu tänä syksynä.

Kylänpään alueen ensimmäisen vaiheen katujen, puistojen ja vesihuollon rakentaminen on parhaillaan käynnissä.

Seuraava vaihe on tonttien luovutus ja siihen liittyvät valmistelutyöt, kuten hinnoittelu ja aikataulutus. Niistä päätetään tämän syksyn aikana.

Alueen suunnittelussa näkyvät kuntalaisten kanssa kehitetyt teemat ulkoilu ja liikunta sekä puutarhat ja lähiruoka. Alueelle tulee esimerkiksi viljelypalstoja asukkaiden käyttöön.

Kylänpään alue

Kylänpään alueelle on tulossa vaiheittain asunnot kaikkiaan 1 300–1 600 ihmiselle.

Suurin osa asutuksesta tulee olemaan omakotitaloja.

Rajamäentien varteen on tulossa paikkoja myös luhti- ja rivitaloille.

Kylänpään alueen tonttien luovutuksesta, hinnoittelusta ja aikataulutuksesta tullaan kertomaan tarkemmin osoitteessa www.nurmijarvi.fi/kylanpaa.

Nurmijärven kunta on mukana Rajamäen kyläpäivillä 26. elokuuta ja esittelee siellä muun muassa Kylänpään ja Hellaspolun suunnitelmia.

Lisää aiheesta

Rajamäen uuden kappakeskuksen pienetkin liiketilat kiinnostavat – S-marketteja kylälle kaksi?Nyt se on varmaa – Rajamäelle tulee uusi K-Supermarket ja S-market
Written by:

Ota yhteyttä