Klaara-myrsky iski myös Nurmijärvelle – 400 taloutta vielä ilman sähköjä

Kuvituskuva.

Kuvitus

Lauantai-iltana iskenyt raju Klaara-myrsky on tehnyt erilaista tuhoa eri puolilla eteläistä Suomea.

Pelastuslaitokselle ei ollut kuitenkaan ilmoitettu illalla yhdeksään mennessä suurempia vahinkoja Nurmijärveltä.

Puita on kaatunut tielle useammassa kohdassa kuntaa, mutta tiettävästi suuremmilta vahingoilta on vältytty.

Nurmijärven Sähkön mukaan sähköjä on katkennut illan aikana useista kotitalouksista. Pahimmillaan sähköttä oli kahdeksan aikaan illalla Nurmijärvellä reilut 600 taloutta, joista suurin osaa Nukarilla, Suomiehessä, Kirkonkylän ja Palojoen ympäristössä.

Yhdeksän aikaan illalla sähköt oli poikki vielä 400 taloudessa.

-        Sähkökatkot johtuvat myrskyn sähkölinjoille kaatamista puista. Teemme kaikkemme tilanteen korjaamiseksi, mutta vikoja päästään korjaamaan osassa alueita turvallisuussyistä kunnolla vasta myrskyn laannuttua, sähköyhtiö tiedottaa Facebook-sivuillaan.

Written by:

Ota yhteyttä