Nyt yhteisvirkataan Kalevalaa – Suomi 100 -hengessä syntyy tuhansia peittoja, joista omansa sai jo presidenttiparikin

Sari Åström ja Taina Ilvonen kertovat, että peittoprojektin ohjeita on suomen lisäksi käännetty seitsemälle eri kielelle.

Ulla Yliherne

Virkkausko muka yksinäistä puuhaa? Ei ainakaan enää.

Tälläkin hetkellä tuhannet osallistujat ympäri Suomea virkkaavat joukolla Kalevala-aiheisia peittoja.

Kyseessä on Kalevala cal -projekti eli tuttavallisemmin yhteisvirkkuutempaus, jossa kukin osallistuja voi virkata itselleen oman peiton.

– Kansainvälisesti hyvin suosittu CAL tulee sanoista Crochet A Long eli virkataan yhdessä. Se on mukava tapa yhdistää virkkaus yhteisöllisyyteen ja yhdessä tekemiseen, projektin toisena vastuuvetäjänä toimiva klaukkalalainen Sari Åström selventää.

Virkattava peitto koostuu 24 ruudusta, sekä muutamasta niin kutsutusta bonuspalasta sekä liitoksista ja reunoista. Uusi ohje julkaistaan kahdesti viikossa projektin verkkosivuilla aina joulukuun alkuun saakka.

– Mikäli peiton teon aloittaa vasta nyt, kannattaa aloittaa uusimmasta julkaistusta palasesta. Silloin saa parhaiten ilon ja hyödyn irti yhteisöllisyydestä, joka on koko projektin ydin. Kun tekee samaan aikaan samaa palasta kuin muutkin, saa tarvittaessa myös apua mikäli sormi menee suuhun hyvistä ohjeista huolimatta, Åström vinkkaa.

Virkattavien palasten suunnitteluun on osallistunut 19 suomalaista kädentaitajaa, jotka ovat ammentaneet inspiraatiota Kalevalasta.

– Peittoprojektin aihe oli pitkään auki. Pohdimme kaikenlaisia teemoja suomalaisista kaupungeista jokiin. Lopulta Facebook-keskustelun pohjalta joku heitti ilmoille Kalevalan. Ja mikä voisikaan olla suomalaisempaa kuin Kalevala, Åström toteaa.

Hänen mukaansa aihe on vedonnut myös peittoprojektin ulkomaisiin osallistujiin aina Havajia ja Australiaa myöten.

– Kalevalan mytologia ja kelttiläisyys tuntuu inspiroivan paitsi koto-Suomessa myös muualla maailmassa, hän sanoo.

Kalevala näkyy myös virkattavien ruutujen nimissä.

Tähän mennessä ohjeita on julkaistu muun muassa sammon ryöstöön, Ilmattareen, Pohjan akkaan, sekä tietenkin Väinämöiseen.

Yksi peittopalasten suunnittelijoista on Taina Ilvonen, jonka käsissä on syntynyt ”Joukahainen suossa”.

Ilvonen on paitsi suunnitellut yhden palasista, myös virkannut jo useamman mallipeiton valmiiksi.

Yksi Ilvosen peitoista komeilee tällä hetkellä arvokkaassa paikassa, sillä se lahjoitettiin syyskuussa Mäntyniemeen presidenttiparille. Lahjoituksen otti vastaan rouva Jenni Haukio sekä Lennu-koira.

– Peittoprojekti on ilmainen lahja satavuotiaalle Suomelle. Se on valittu viralliseksi Suomi Finland 100 –hankkeeksi, jonka jokainen kädentaitaja voi tehdä itselleen tai lahjaksi, Sari Åström huomauttaa.

Sosiaalinen peittoprojekti

Projektin ympärille perustettuihin Facebook-ryhmiin kuuluu reilu 15 000 ihmistä.

Peittoprojekti on lahja satavuotiaalle Suomelle. Se on valittu viralliseksi Suomi Finland 100 –hankkeeksi.

Virkattavien ruutujen suunnitteluun on osallistunut 19 suomalaista virkkausalan harrastaa.

Projektin vastuuhenkilöinä toimivat Sari Åström ja Milla Elo.

Suomen lisäksi ohjeet on käännetty tähän mennessä seitsemälle eri kielelle.

Written by:

Ulla Yliherne

Ota yhteyttä