Nurmijärvi vastaanottaa lisää pakolaisia – lapsiperheet erityisasemassa

Nurmijärvi ottaa lisää pakolaisia kuntapaikoille. Kuvituskuvaa.

Johanna Erjonsalo

Nurmijärven kunta on vastaanottanut lisää kuntapaikoille muuttavia pakolaisperheitä.

Valtuusto päätti toukokuussa 26 uudesta kuntapaikasta vuodelle 2017. Lisäksi täytetään neljä paikkaa, jotka jäivät vajaiksi vuoden 2016 kuntapaikoista.

Tänä vuonna Nurmijärven kunta vastaanottaa erityisesti lapsiperheitä, jotka ovat tulleet Suomeen EU:n sisäisinä siirtoina.

Sisäisinä siirtoina tulevat perheet ovat usein syyrialaisia, mutta muitakin kansalaisuuksia voi olla mukana.

Kuntapaikkoja täytetään yhteistyössä Uudenmaan Ely-keskuksen kanssa.

Tammikuussa 2017 kunta vakinaisti 18-paikkaisen Kalliolan yksikön ja perusti 14-paikkaisen väliaikaisen perheryhmäkotiyksikön. Nämä paikat täyttyivät nopeasti.

Kuntapaikat on tarkoitettu oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille ja kiintiöpakolaisille.

Viime vuonna Nurmijärven valtuusto päätti yhteensä 73 kuntapaikasta.

Näille kuntapaikoille saapui kiintiöpakolaisia Kongon Demokraattisesta tasavallasta ja oleskeluluvan saaneita turvapaikanhakijoita.

Lisäksi Nukarilla sijaitsevaan, Kalliolan kannatusyhdistyksen ostopalveluna ylläpitämään perheryhmäkotiin, saapui 18 alaikäistä yksin tullutta, oleskeluluvan saanutta turvapaikanhakijaa.

Lisää aiheesta

Alaikäisten vastaanottopalvelut Nukarilla loppuvat – perheryhmäkodin toiminta jatkuu
Written by:

Ota yhteyttä