Kuva: Verenpunainen aurinko hämmästytti aamulla – tutkija kertoo, mistä väri johtuu

Tämä kuva auringosta on otettu noin kello 9.30 aikaan 17. lokakuuta. Aamulla auringon vasta noustua ja sen ollessa lähempänä taivaanrantaa se oli vielä huomattavasti punaisempi.

Jussi Vehkasalo

 

 

Verenpunaisena loistava aurinko hämmästytti tiistaiaamuna suomalaisia.

Ilmatieteen laitoksen tutkijan Seppo Hassisen mukaan aamulla otetut satelliittikuvat vahvistavat, että punainen aurinko johtuu pölystä, josta noin kaksi kolmasosaa on peräisin Portugalin metsäpaloista ja kolmasosa Saharan kivipölyä. 

Maanantaina pölyt aiheuttivat punertavan auringon Irlannissa ja Britanniassa. Nyt pölyt ovat kulkeutuneet Suomen ylle. 

– Pöly on kulkeutunut varsin korkealla, noin 4–6 kilometrin korkeudella, Hassinen kertoo.

– Uusin Euroopan sääsatelliittijärjestö Eumetsatin satelliittikuva näyttää pölyn punertavana pilvenä, joka ulottuu Hollannista, Tanskan ja Ruotsin kautta eteläisen Suomen päälle, hän jatkaa.

Written by:

Riikka Jokinen

Ota yhteyttä