NURMIJÄRVI (NU)Uudenmaan taidetoimikunta on myöntänyt tärkeän Artium Cultori -palkinnon Nurmijärven kulttuurijohtajana 35 vuotta toimineelle Riitta Mankalle huomionosoituksena taiteen ja kulttuurin hyväksi tehdystä työstä.
Palkittu kertoi äimistyneensä saatuaan kutsun palkintojenjakotilaisuuteen.
– Aina ennen sen on saanut joku suuri nimi eikä tämmöinen pikkupuurtaja ruohonjuuritasolta, hän sanoi.
Aikaisemmin Artium Cultorin ovat saaneet muun muassa Tove Jansson, Bo Carpelan, Paavo Berglund, Vuokko Nurmesniemi ja viime vuonna museonjohtaja Markku Valkonen.
Runsaasti kiitoksiaToimikunta piti Mankaa esimerkkinä kulttuurijohtajasta, jonka palava ja intohimoinen suhde kulttuuriin on saanut aikaan elävää ja uutta luovaa kulttuuria kaataen tieltään kunnallispoliittisia, byrokraattisia ja sovinnaisia vastuksia.
”Mankan henkilökohtainen työpanos Nurmijärven kunnassa on ollut suuri”, toimikunta toteaa perusteluissaan. ”Muun muassa Taaborinvuoren kesänäyttelyn muokkaaminen kansallisesti merkittäväksi kesänäyttelytapahtumaksi on ollut iso urakka. Lisäksi hän on ollut edistämässä konserttisarjojen, kesäteatteritoiminnan ja museon yhteistyötä toimivaksi kokonaisuudeksi Taaborinvuorella sekä järjestämässä taiteilijavierailuja kouluihin.”
”Manka on luonut ja pitänyt yllä myös Nurmijärven kirjastossa vaihtuvien näyttelyiden toimintaa ja työskennellyt aktiivisesti kunnan taideostojen sekä rakennus- ja saneeraushankkeiden prosenttiperiaatteen puolesta saadakseen monipuolisesti kuvataidetta Nurmijärven julkisiin tiloihin.”
Palkintojenjakotilaisuudessa Helsingin Kruununhaassa Riitta Manka kertoi toivovansa palkinnon kannustavan muitakin kulttuurin sekatyömiehiä ja kuntien pikkuvirkamiehiä.
Kannustus kiertämään– Se osoittaa, että meidänkin työtä osataan arvostaa ja siis tarvitaan. Työtä vaan on tehtävä asenteella ja sydämellä niin asukkaitten kuin taiteilijoitten hyväksi, hän sanoo.
– Kun on innostusta, ei tarvitse tunnustautua lukihäiriöiseksi, vaikka ei kaikkien paperitollojen ohjeistuksia ihan kirjaimellisesti noudattaisikaan, hän jatkaa. tarkoittaen niitä syitä, jolloin hän päätti pari vuotta sitten hypätä tehtävästä pois. Eli kun aika meni organisaation palvelemiseen asian ja asiakkaiden palvelemisen sijasta.
– Kansalaistottelemattomuutta on aina tarvittu, nyt annos virkamiestottelemattomuutta on myös tarpeen, Riitta sanoi ja sai aplodeja useilta läsnä olleilta taiteen ja kulttuurin ammattilaisilta.
– Byrokratia kun on kuntahommissa tässä loputtomassa organiseeraamisessa paisunut niin raskaaksi, että asioitten sisällöt ja tekemisen ilo ovat hukassa.
Lisää ablodeja. Aiheesta myös keskusteltiin virallisen palkintojenjaon jälkeen.
Hyvä perintöMuutama vuosi sitten Taaborin kesätaidenäyttelyn kuratoinut Petri Hytönen sanoi kohdanneensa Nurmijärvellä pippurisen porukan ja Taaborilla pippurisia taiteilijoita ja että työskentely on edellyttänyt kivenkovaa luonnetta ja suurta uskoa asiaan. Entisellä kulttuurijohtajalla onkin Hytösen mukaan suuri rooli siinä, miten Nurmijärven kunnassa on opittu suhtautumaan taiteeseen ja kulttuuriin. On hankittu julkisiin tiloihin ja kouluihinkin taidetta Kirjastogallerian näyttelyiden lisäksi. Riitta myös huomioi sen, että taiteilijat ansaitsevat palkan siitä, että tuovat töitään esille laitettaviksi.
– Ei paljon, mutta se pienikin on kädenojennus, lisäsi myös läsnä tilaisuudessa ollut Erkki Pirtola, joka toissa kesänä kuratoi suuren ITE-näyttelyn Taaborilla.