R. Raalan lauluja koottiin yksiin kansiin

NURMIJÄRVI (NU)Maija Saraste oli pohtinut isoisänsä R. Raalan laulujen kokoamista nuottikirjaksi pitkään.

– Minulla ei ole ollut tätä varten järjestettyä aikaa tai apurahaa, joten aina se jäi, kirjastonhoitajana työskentelevä Saraste sanoo.

Saraste on julkaissut myös isoisänsä elämäntarinan kahdeksan vuotta sitten. Tämän vuoden alussa palaset alkoivat loksahdella paikalleen nuottikirjan osalta.

– Keskustelin tästä tyttärieni ja siskonpojan kanssa viime talvena. He innostuivat, ja kirjan tekeminen aloitettiin keväällä.

Sarasteen siskonpoika Lauri Tikkanen on sovittanut kappaleet. Sarasteen tyttäristä Emma Leppälä on kuvittanut, ja Katri Leppälä tehnyt kirjan graafisen suunnittelun. Saraste on vastannut teksteistä.

Kirjan julkaisemiselle on toinenkin syy. Tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta siitä kun tunnettu joululaulu Joulukirkkoon eli Kello löi jo viisi julkaistiin. Tänä vuonna on myös laulun säveltäjän, R. Raalan syntymän 125-vuotisjuhla ja Joulukirkkoon-runon kirjoittajan Immi Hellénin syntymän 150-vuotisjuhla.

– Tällaista juhlavuotta ei voinut olla käyttämättä, Saraste toteaa.

R. Raala oli Berndt Sarlinin taiteilijanimi. Nimen hän otti nurmijärveläisen Raalan kartanon mukaan, jossa vietti lapsuutensa sekä nuoruutensa kesät.

– Raalan kartano oli hänelle hyvin tärkeä paikka, Saraste kertoo.

Uskomaton elämäBerndt Sarlinin elämä oli vaiheikas. Hän syntyi Raalan kartanossa vuonna 1886. Myöhemmin perhe muutti Mikkeliin. Päästyään ylioppilaaksi vuonna 1906 Sarlin muutti Helsinkiin ja asettui asumaan musiikinopettajatätinsä Anna Sarlinin luokse.

Sarlin opiskeli Helsingin yliopistossa taidehistoriaa ja estetiikkaa. Hän pääsi myös Suomen Kansallisteatterin oppilaskouluun. Teatteriura ei kuitenkaan ollut menestyksellinen, ja Sarlin lähti joutui lähtemään teatterista parin vuoden kuluttua.

Täti huomasi Sarlinin lahjakkuuden, ja teetti tilaustyönä sävellyksiä. Laulut olivat suurimmaksi osaksi suomalaisten runoilijoiden runoihin pohjautuvia pieniä lastenlauluja. Valtaosa sävellyksistä oli tehty musiikinopetuksen tueksi ja niitä julkaistiin muun muassa Anna-tädin toimittamissa Laululeivonen -vihkosissa. Sävellyksiä julkaistiin yhteensä noin 340.

Myöhemmin Sarlin siirtyi liikealalle ja perusti kustannustoimiston.

Sarlin tutustui myös tulevaan puolisoonsa, Signe Lindholmiin. Lindholmin tausta, koulutus ja yhteiskunnallinen asema oli kuitenkin hyvin erilainen kuin Sarlinin.

Sarlinien suku ei olisi hyväksynyt tarjoilijaa vaimoksi. Niinpä Sarlin lähti ulkomaille Etelä-Afrikkaan ja otti kenenkään tietämättä mukaan myös Lindholmin. Pari vihittiin Kapkaupungissa vuonna 1922 ja he saivat myöhemmin kaksi lasta. Sarlin työskenteli hedelmätarhan tilanhoitajana.

Perhe muutti takaisin Suomeen vuonna 1932. Sarlin työskenteli poikansa perustamassa Radio-Mikrossa. Vuonna 1954 Sarlin sai aivoveritulpan ja halvaantui. Hän makasi pitkään puhe- ja liikuntakyvyttömänä, mutta vielä kerran hänen elämässään tapahtui ihmeellinen käänne: seitsemän vuoden kuluttua halvaantumisesta puhekyky ja muisti alkoivat palautua. Hän kuitenkin vietti loppuelämänsä sairaalassa. Sarlin kuoli maksasyöpään 84-vuotiaana vuonna 1971.

Oman tiensä kulkijaSarasteen muistot ovat isoisänsä sairaala-ajoilta.

– Hän oli aika vakava. Muistan hänen aina kuunnelleen hyvin kiinnostuneena, kun kerroin hänelle ummet ja lammet nuoren tytön elämästä, mutta hän ei juurikaan kommentoinut puheitani, Saraste muistelee.

Sarlin oli lahjakas monessa asiassa.

– Hän kirjoitti, näytteli, sävelsi ja harrasti vieläpä kuvanveistoa, Saraste luettelee.

– Tuntuu, että hän olisi voinut ryhtyä mihin tahansa, ja niinhän hän ryhtyikin.

Sarlinin elämä koostui erilaisista vaiheista.

– Kun hän lopetti säveltämisen, hän luopui musiikista kokonaan. Oli myös esimerkiksi näyttelemisen aika ja Afrikan vuodet.

Ratkaisuissaan Sarlin ei antanut yleisen mielipiteen vaikuttaa päätöksiinsä.

– Hän oli epäsovinnainen oman tiensä kulkija, Saraste kiteyttää.