Nurmijärvi velkaantuu rajusti tulevina vuosina

Paikalliset
Kommentoi 113

KIRKONKYLÄ (NU)Kunnanvaltuusto oli joululahjatunnelmissa, kun se kattoi keskiviikkoiltana pöydän ensi vuodelle ja taloussuunnitelmavuosille 2013-2014. Jokainen kolmesta päätaajamasta sai siivunsa ja jaon tuloksena on se, että kunta velkaantuu rajusti. Viisitoista valtuutettua jättikin eriävän mielipiteensä. Päätökset olivat heidän mielestään kuntastrategian vastaisia.

– Vuoteen 2014 mennessä velka kasvaa yli 3 200 euroon asukasta kohden. Jokaisessa valtuutetussa asuu pieni kreikkalainen, Arto Hägg (kok.) paukutteli.

– Olemme pyyhkimässä takapuolemme strategian taloudellisella osiolla. Emme edes aio pyrkiä pitämään talouttamme terveellä pohjalla, Lasse Köppä (kok.) säesti.

– Kaikki saivat mitä ansaitsivat. Kunnan velan määrä kasvaa ensi vuoden noin 2 550 eurosta 3 270 euroon vuoteen 2014 mennessä. Suunta on huolestuttava, lukema on huomattavasti keskiarvoa korkeampi, kunnanhallituksen puheenjohtaja Outi Mäkelä (kok.) summasi istunnon annin.

Uimahallista jäähalliin

Kohteittain katsottuna joulupöydältä isoimman siivun sai Rajamäki. Valtuusto hyväksyi uimahallin isomman 11 miljoonan laajennuksen ja peruskorjauksen. Kirkonkylä sai 6 miljoonan liikuntapuiston ja Klaukkala 4,7 miljoonan harjoitusjäähallin.

Yhteistä hyvää jaettiin kaikille lisäämällä rahaa kevyen liikenteen väylien rakentamiseen. Pohjaesityksenä olleen 1,65 miljoonan summaa kasvatettiin yksimielisesti 450 000 eurolla.

Eriävä mielipide


Viisitoista kunnanvaltuutettua jätti käsiteltyyn vuoden 2012 talousarvioon ja vuosien 2013-2014 taloussuunnitelmaan eriävän mielipiteen. Vuonna 2009 hyväksytty, vuoteen 2020 ulottuva kuntastrategia ei heidän mielestään toteudu.
Eriävän mielipiteen jättivät: Lassi Köppä (kok.), Arto Hägg (kok.), Göta Kirkkari (kok.), Kaisu Paulanto (kesk.), Maiju Tapiolinna (kesk.), Johannes Haapalainen (kd.), Sirpa Rantala (kesk.), Jukka Pihko (kesk.), Petri Kalmi (kesk.), Juhani Viljakainen (kesk.), Tarja Salonen (kesk.), Elina Viitala (ps.), Kirsti Handolin (kesk.), Matti Vanhanen (kesk.) ja Hanna Niemi (kok.).
 

Uimahallia vatvottiin

Rajamäen uimahallin laajennus aiheutti ennakoidusti kiivaimman keskustelun. Kirsti Handolin (kesk.) esitti, että tyydyttäisiin pienempään, kuuden miljoonan vaihtoehtoon. Hän epäili isomman vaihtoehdon tueksi esitettyjä käyttäjämäärien kasvulukuja.

– Joulupukin toivelistalle on mahdollista laittaa halvempi malli. Sellainen, jota oikeasti tarvitaan, Handolinin esitystä kannattanut liikuntalautakunnan puheenjohtaja Tarja Salonen (kesk.) sanoi.

– Isompi laajennus ei tuo uimahallia yhtään lähemmäksi klaukkalalaisia, jotka käyttävät hallia minimaalisen vähän, Jukka Pihko (kesk.) huomautti.

Uimahalliyhtiön hallituksen puheenjohtaja George Kopteff (kok.) totesi, että halli ei pysty nykyisellä kapasiteetillaan palvelemaan yli 40 000 asukkaan tarpeita.

– Rajamäen isompi laajennus ei torppaa Klaukkalan uimahallia, joskin tällä hetkellä kahden hallin rakentaminen on mahdotonta. Laajempi vaihtoehto on järkevä. Se tuo lisää käyttäjiä Nurmijärven uimahalliin.

Äänestyksessä isompi laajennus hyväksyttiin äänin 30-21.

Taistelumoraali koetuksella

Klaukkalan uimahalliakaan ei unohdettu. Vuodelle 2015 esitetty sadantuhannen euron suunnitteluraha kasvatettiin Kirsti Handolinin ehdotuksesta kolminkertaiseksi.

– Valitettavasti on tunnustettava, että homma on menetetty. Turha siihen on enää panna rahaa, Johannes Haapalainen (kd.) tuumi.

– Olen pettynyt pastori Haapalaisen taistelumoraaliin. Uskossa on oltava luja, Harri Lepolahti (sd.) kannusti Haapalaista.

Puun takaa,mustasta aukostaKirkonkylän liikuntapuistostakin äänestettiin, koska Göta Kirkkari (kok.) esitti sen siirtämistä kahdella vuodella. Työt alkaisivat vasta vuonna 2014. Esitys hylättiin äänin 26-19. Kuusi valtuutettua oli vaiti.

Keskustelussa tunteita herätti lähinnä se, että pompahtiko puisto vuosi sitten esille puun takaa. Juha Peltonen (sd.) huomautti, että jos puisto tuli puun takaa niin Klaukkalan Areena singahti mustasta aukosta.

– Liikuntapuiston suunnitelmat sisältävät monitoimihallin, josta löytyisi helpotusta esimerkiksi salibandyn tila-ahdinkoon. Jos tarve on kova, voidaan hallia aikaistaa.

– Kirkonkylän liikuntapaikkojen rakentaminen on ollut vuosikymmeniä jälkijunassa. Jos hanke nyt kaatuu, mennään eteenpäin vuosikymmeniä ilman parannuksia, Kallepekka Toivonen (kesk.) sanoi.

Tulevaisuutta rakennetaan

Göta Kirkkari esitti myös Klaukkalan harjoitusjäähallin lykkäämistä vuosille 2014-2015.

– Joku tolkku on oltava, miten paljon pelkkään liikuntaan ykskaks investoidaan. Jäähallia käyttää minimaalinen määrä porukkaa.

Virpi Räty (kok.) muistutti, että harjoitushallin rakentamisesta jäähallin viereen koituu synergiaetua. Nykyinen halli on sataprosenttisessa käytössä. Harri Lepolahden mukaan kysyntä on kovaa huippuhinnoista huolimatta.

Tarja Salonen huomautti, että jääurheilu tarjoaa harrastuksen monelle lapselle. Sitä tulevaisuutta ollaan nyt rakentamassa.

Johannes Haapalainen kiitteli tapaa, jolla asia on hoidettu. Liikuntalautakunta on valmistellut hallia vuoden. Toisin kävi Rajamäen uimahallin isomman laajennuksen kanssa.

Valtuusto hyväksyi harjoitushallin vuosiin 2013-2014 ajoittuvan rakentamisen selvin lukemin 44-5, kaksi oli vaiti.

– Paikalliset seurat ovat suuria voittajia. Niille on pystytty tarjoamaan vain puolet tarvittavasta jääajasta. Päätös luo vahvan pohjan kehittää toimintaa ja pitää nuoret oman kunnan seuroissa, Petri Vaulamo (kok.) totesi kokouksen jälkeen.

Veroprosentti ennallaan

Valtuusto päätti pitää ensi vuoden tuloveroprosentin ennallaan 19,00:ssa. Yleinen kiinteistövero on 0,75, vakituisen asunnon vero 0,35 ja muun asuinrakennuksen vero 0,85 prosenttia.

Rakentamattoman rakennuspaikan vero nostettiin äänestyksen jälkeen yhden äänen enemmistöllä 2,60:sta 3,00 prosenttiin.

113 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Kari Virtanen kuva
Kari Virtanen

Kommentit

21.11.2011 17:28

Strategiat ja kehittämisohjelmat on tehty sen takia että ne myös luettaisiin. On järjetöntä tehdä suurin osa sijoituksista kunnan alueille mitkä eivät oleellisesti kasva kahdenkymmen vuoden sisällä. Klaukkala sitävastoin tuplaa asukaslukunsa, joten yli puolet koko kunnan hankkeista pitäisi kohdistaa nimenomaan Klaukkalaan.

Onneksi vaalit tulossa, ehkäpä etelän ihmiset tajuavat nyt äänestää "oikein".

21.11.2011 20:37

Niin. Taitaa olla huono muisti meidän päättäjillä, kun eivät enää syksyllä muista keväällä vahvistettua strategiaa.

Kivasti vielä salassa valmisteltu laajennoksen laajennoshanke, jonka hankesuunnitelmaa ei kestä selvästikään päivän valoa. Sitä kun ei ole julkaistu missään samalla tavalla kuin harjoitusjäähallin hankesuunnitelmaa tai käsitelty edes lehtien palstoillla kuten monitoimihallin hankesuunnitelmaa. Olisi ollut vain kiva nähdä millaisiin utopistisiin kävijämäärä laskelmiin laajennos oikein perustuu.

Uimahalliyhtiön hallituksen puheenjohtajalla on ihan väärät kuvitelmat uimahallin käyttäjämääristä. Jo edellisessä suunnitelmassa oli todettu että vain 20% klaukkalalaisista käyttää Rajamäen uimahallia, ja tuskinpa tuo prosenttiluku yhtään tuosta muuttuu vaikka altaita olisi sata mutta voiha nsen paperilla ja kuvitelmissa saada näytämään vaikka miltä. Huonot liikenneyhteydet ja pitkä matka pitkin pimeitä mutkaisia maanteitä ovat suurin este lähteä Rajamäelle uimaan, mutta sehän ei mene päättäjien kaaliin.

Mainostan vielä tässä, että Vantaalla alle 7-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi vanhemman mukana uimaan kun Rajamäellä tästäkin saa maksaa euron ja siellä on muutenkin paremmin järjestetyt uimakoulut ja on matkaakin on huomattavasti vähemmän.

22.11.2011 15:53

Niinpä tekee kun Klaukkalan ohari oheisteineen tulee maksamaan kuntalaisille varmasti yli 50 miljoonaa euroa. Siinä saa rajamäkisetkin kaivella lompsiaan uidesssaan.

23.11.2011 00:08

Taseverot ylös , siinä Peltosen ja muiden tien paratiisiin. Vielä kesällä tasaveron (=kunnallisvero) vastustaminen oli numero yksi, muutta ei enään. Kyllä joulupukki lähettää laskun korkoineen. Ja se lasku on paljon Peltosen kuvittelemaan suurempi, kun talous on laskusuunnassa ja verotulojen kasvu siinä vanavedessä. Täällä todella elettään kuin Impivaarassa. Herra Peltonen - ei nämä mitään investointeja ole - eliittiharrastusten tukemista. Investointi on sellainen joka tuottaa verotuloja. Ei paratiisi ole se, jossa kaikilla samat tulot verojen jälkeen. Jos tämä toimisi, niin DDR ja Neuvostoliitto olisivat olemassa. Eivät valitettavasti taida olla olemassa. Mutta tie paratiisiin katkeaa, kun lainat maksuun, jolloin muut menot supistuu, vähäosaisten ja tukea tarvitsevien auttaminen unohtuu. Tätä on Peltosen paratiisi, kun joulupukin lasku maksuun.

6.12.2011 17:17

Joulupukki-nimimerkille, joka ei kehtaa nimeään näyttää: Sanoin valtuustossa jo vaalikauden alussa, ettei kunnalla ole minkäänlaisia taloudellisia mahdollisuuksia toisen uimahallin rakentamiseen. Se pätee jatkossakin. Velkaantumisen kannattajat ovat pitkälti samat kuin valtuuston talousarviokokouksessa eriävän mielipiteen jättäneet.

6.12.2011 18:57

Kerropas miten kunnalla on siten varaa tehdä spa-uimahalli keskelle ei mitään?

Jos ei ole varaa tehdä toista uimahalli niin jätetään sitten nämä järjettömät laajennoksetkin tekemättä ja tehdään vain peruskorjaus ja rakennetaan Klaukalan uimahalli hieman myöhemmin. Tyhjää uimatilaa kyllä Rajamäellä riittää ihan nykyisilläänkiin pitkäksi aikaa.

23.11.2011 00:39

Ihan kuin Neuvostoliitossa; tarvetta ja jonoja on kun ei maksa mitään. Paratiisi Peltoset muistakaa, että vuoroja tarvitaan eli "investoida" pitäisi myös jalkapallohalliin, keilailuhalliin, jääpallohalliin, lentopallohalliin, sulkapallohalliin, tennishalliin, golfkenttään, mäkihyppytorniin, nyrkkeiluareenaan, judohalliin, painihalliin, ratsastushalliin, hiihtoputkeen, pikaluisteluhalliin, painonnostohalliin, squashalliin, koripallohalliin, pyörälyhalliin, soutu- ja melontasatdioniin, pujottelumäkeen, syösylaskurinteeseen ja jne. Kaikille näille on tarvetta, kun kaikki eivät pääse näitä lajeja harrastamaan ei Klaukkalassa eikä Rajamäellä. Äkkiä nämä investoinnit alulle, samoilla perusteluilla kuin nyt päättäminen. Näin saadaan Nurmijärvestä vetovoimainen kasvikunnan.

23.11.2011 01:05

Taidat olla vähän jälkijunassa
- tennis- ja squashalli löytyy Klaukkalasta ja siellä voi pelata myös sulkapalloa.
- Maneeseja on kunta täynnä ratsastusta varten.
- laskettelurinne löytyy Serenasta ja se on lähempänä Klaukkalaa kuin Rajamäki
- jalkapallolle on tulossa NJS:n toimesta talveksi kuplahalli toivottavasti jo ensi talvikaudeksi
-keilahallikin löytyy Nurmijärveltä
-Klaukkalan tornimäessä on myös talvisin toimintaa

Klaukkala kaipaa kyllä ensisijaisesti uimahallia uintiin ja monitoimihallia judoon, painiin, koripalloon, nyrkkeilyyn, lentopalloon, painonnostoon, karateen ja moneen muuhun vastavaan lajiin. Muut ovat sitten jo extraa.

23.11.2011 00:53

Kaikki saivat mitä ansaitsivat. Ovat nämä kunnanvaltuutettu ansainneet jotenkin tämän rahamäärän, jonka upottavat näihin eliittiharrastuksiin. Kumpa olisivatkin, niin tulisivat varmaan uudelleen valituksi seuraavissa vaaleissa. Mutta nämä "ansainneet" ottavatkin toisten piikkiin lainaa, ihan Ateena meininki. Sillä erolla että valtio ei pelasta Nurmijärveä. Kertokaa hyvät paratiisi Peltoset mistä ne verotulot tulevat, jolla nämä menot maksetaan korkoineen takaisin. Ne valitettavasti tulevat menoleikkauksilla apuatarvitsevilta. Köyhät katsokaa ketkä tätä vastusti, he ovat köyhän asialla. Paratiisi Peltosten vallassaoloputki loppuu omaan etuun eli kaasuputken.

26.11.2011 14:23

Kyllä klaukkalalaisena täytyy vain ihmetellä kunnanvaltuuston päätöstä. Rajamäen uimahallia laajennetaan 11 M€:llä, Kirkonkylän liikuntapuistoon 6M€ ja Klaukkalaan tulee harjoitusjäähalli 4.7 M€:llä. Niin kuin todettiin, jäähallia käyttää vain pieni, mutta äänekäs porukka.
Mitä sitten tässä jättijaossa jäi useimmille klaukkalalaisille? 1000 € lisää velkaa jokaista kohden, ei muuta.
Viime kunnallisvaaleissa valituista yli puolet kannatti uimahallia Klaukkalaan, se nousi yhdeksi pääteemaksi vaaleissa. Nyt siiten tarvittavat rahat työnnetään Nurmijärven viimeiseen nurkkaan. Se, että laajennus ei torppaa Klaukkalan uimahallia, on ehkä totta, mutta se lykkää sitä ainakin sukupolven tai kaksi.
Monitoimihalli olisi ollut hyvä investointi, mutta Klaukkalaa haluttiin jostain syystä nyt toden teolla kyykyttää. Täytynee odottaa, että eli puolen nurmijärveläisistä asuu Klaukkalassa, ennen kuin tänne mitään merkittävää uskaltaa edes toivoa.
Jos jotain pientä extraa saisi Klaukkalaan toivoa, niin se olisi kunnon lenkkipolku. Ja Tiiranrannan "kuntopolusta" tai Tornimäen hiekkateistä on turha puhua, ennen kuin niitä on käynyt kunnolla kokeilemassa.

26.11.2011 14:47

Toivotaan Että Nurmijärveläiset maksavat itse klaukkalan ohikulkutien kun suunnittelevat ,Vantaan puolella ei edes ole ilmoitettu koko hankkeesta kiviyhtiötkö näitä suunnitelmia vievät eteen päin.Mistä tullut rahoitus tähän jatko hankkeeseen nurmijärven puolelta ja nimen omaan näihin kahteen vaihtoehtoon.

26.11.2011 15:32

Kyllä valtio sponssaa Klaukkalan ohikulkutietä ainakin 45 miljoonalla jos ei enemmälläkin.

Jos hanke ei kulje juuri oman tontti poikkin, niin niistä ei saa tietoa kuin ko. kunnan valitsemista lehdistä ja ko. kunnan sivuilta. Näin se laki vain menee. Pitää olla itse tarkkana ja seurata asioita.

Sorry mutta Klaukkalan ohikulkutiehen vaikuttamisen juna meni jo pääasiassa 2007. Paikallisjuna siitä kiertääkö tie pohjoista vai eteläistä reittiä, on juuri tulossa asemalle. Näin ne tie-/kaavahankkeet vain etenevät. Kannattaa siis olla ajoissa hereillä.

26.11.2011 16:01

Niin otetaanko kansalaisten mielipiteitä huomioon on lähetetty Vantaan puolelta yli vuosi sitten teidän päättäjille mielipiteemme ,tästäkään yleisötilaisuudesta ei ole Vantaalla hiiskuttu mitään me tyssäämme tämän hankkeen jo luonnonsuojelu alueidenkin tuhon takia huijausta.

26.11.2011 17:31

Saahan mielipiteitä esittää, mutta on eri asia otetaanko ne huomioon, etenkään, jos ei ole aivan tien läheisyydessä. Luonnonsuojelualue jää rampin eteläpuolelle, joten sitä ei voi käyttää oikein perusteena.

Kannattaa seurata wwww.nurmijävi.fi sivuja. Niillä kyllä tiedoitetaan asioista.

27.11.2011 06:15

Haloo paratiisi Peltonen ja muut joulupukit ja lähidemokratian kannattajat. Teidän päättämänne Klaukkalan jäähalli, Kirkonkylän liikuntapuisto ja Rajamäen uimahallin laajennus maksavat nyt esitetyn arvion mukaan 21 000 000 euroa. Eli 525 euroa otitte jokaisen kunnassa asuvan taskusta. Kertoisitteko paljonko tämä 21 000 000 euron kerääminen nostaa jokaisen veronmaksajan ( joiden lukumäärää ei kunnan sivulla valitettavasti mainita) kohden. Asukasta kohden teitte 4,2 prosentin kunnallisveron korotuksen, mutta kun jokainen asukas ei maksa veroa. Hyvin on nostettu paratiisi Peltosen ja co. vastustamaan tasaveroa eli kunnallisveroa, kun oletettavaa on että ette halua tietenkään missään vähentää kunnan menoja. Tämä 21 000 000 pienen piirin eliittiharrastuksiin. Huh huh. Eikö teillä ole mitään realismia. Kun ei ole niin vaaleissa tämä muistetaan. Voisitteko nyt (kun olette menneet maanalle) auttaa joulupukkia lähettämään jokaiselle kunnassa asuvalle ihmiselle (siis ikään ja asemaan katsomatta) 525 euron suuruisen laskun, päättämistänne ja ostamistanne lahjoista.

6.12.2011 17:20

Paljonko olisi maksanut Klaukkalan monitoimihalli ja uimahalli; huomattavasti enemmän. Ei olisi joulupukilla rahkeet riittäneet.

27.11.2011 06:30

Joulupukin lasku onkin 595 euroa jokaiselle kunnassa asuvalle, ikään ja asemaan katsomatta. Päättämänne lahjat maksavat 21 700 000 plus pyörätiet 2 100 000 eli 23 800 000 euroa. Taitaa olla Uudenmaan arvokkainta lahjat. Tämähän olisi hienoa, jos nämä lahjat olisivat niinkuin normaalisti pikkujouluissa, että yhdessä päätetään lahjan arvo, jonka jokainen tuo ja jokainen sitten saa pikkujouluissa lahjan. Mutta paratiisi Peltosen ja co. juhlissa vain harva saa lahja - eliittilajien harrastajat ja lähinnä pojat, sillä tytöt ja naiset jätettiin tässä lähes ilman lahjoja. Huh huh. Uurnilla tavataan.

27.11.2011 06:40

Nimimerkille "Maailaiskunnasta katosi maalaisjärjki" voisitteko kertoa mikä on hintalappu ehdoittamillenne lahjoille, jotka siis jälleen lähinnä pojille. Ja voisitteko samalla kertoa mikä on näiden kunnan nyt jo nyt tukemien lajien urheilullinen menestys. Jos ja kun se on eliitin harrastusta, niin eikös sen voisi maksaa itse.

27.11.2011 12:53

Kyllä tytötkin harrastavat nykyisin monia "poikien" lajeja. Mutta, jos sinulta puuttuu mielikuvitus mitä kaikkea monitoimihallissa voi harrastaa luettelemieni harrastusten lisäksi niin niitä ovat mm. tanssi, voimistelu, yleisurheilu sekä myös erilaiset kultturiharrastukset. Olihan tuohon monitoimihalliin tarjolla myös myös tanssi- ja musiikkopisto.

Ja mitä maksaa? Kunta on jo varautunut rakentamaan 2014 Klaukkalaan uuden nuorisotilan/monitoimihallin n 5 milj. eurolla. Tuohon päälle muutama miljoona niin saataisiin jo pitkälle tulevaisuuteen riittävät tilat.

Klaukkalan uimahalli maksannee 10-15 milj euroa, riippuen koosta. Eli kun olisi jätetty Rajamäen uimahallin laajennoksen lajennos tekemättä, niin sillä olisi jo rahoitettu puolet Klaukkalan uimahallista tulevaisuudessa. Ja uinti ei katso ikää eikä sukupuolta.

27.11.2011 06:59

Klaukkalan ja Rajamäki voisivat itsenäistyä ja perustaa ihan oman kunnan taloineen, kouluineen, terveyskeskuksineen, jää - ja uimahalleineen, jotta lähidemokratia olisi demokratiaa eikä diktatuuria. Mutta onneksi saamme ministeri Virkkusen toimesta vähän tolkkua tähän rahantuhlauksen eli onneksi saamme kuntauudistuksen, jossa tämä "lähidemokratia" loppuu. Jos kuntauudistusta ei tule Nurmijärven kohdalle, niin onneksi rahat eli veronmaksajat loppuu ja kunnan menoihin joudutaan tekemään isot leikkaukset tulevaisuudessa. Kreikan tie ei ole toivottavasti Nurmijärven tie.

27.11.2011 12:28

Täällä päästään pikku hiljaa asiaan. Kyllä nämä paratiisi Partaset ja muut joulupukit pyykivät kuntastagialla takapuoltaa. Aika kallista WC-paperia Nurmijärven kunnan päättäjillä. Onko siitä tehty analyysit paljonko edisti ilmaston lämpenemistä ja sukupuolten epätasaarvoa. Nämä analyysithän pitäisi tehdä kaikesta kunna toiminnasta. Joulupukin lasku 595 € jokaiselle kunnan 40 000:lle asukkaalle on veret pysäyttävät fakta. Paratiisi Partanen ja co. mistä leikkaatte tämän summan ? Vai lähetettäkö laskun äänestäjillenne ? Taivaasta ne rahat ei Teille tipahda.

27.11.2011 20:22

Petra Sinisalo-Katajisto kyselee tuoreessa lehdessä "Olenko pettänyt klaukkalalaiset?"

Minuta vastaus on ihan selkeä KYLLÄ. Onkin mielenkiintoista nähdä kuinka moni klaukkalaisista äänestää ensi vuoden vaaleissa. Minusta hänen perustelunsa ovat todella onnettomat.

28.11.2011 03:32

Nimimerkille "Maalaiskunnasta katosi maailasjärki"; eliittilajien harrastajat voisivat itse maksaa harrastuksensa. Kun lätkästään ensin 22 000 000 euroa, ja sitten vielä lisää. Huh huh. Kyllä todella katosi maalaiskunnasta maailaisjjärki. Aika moisia miljonäärejä nämä paratiisin Peltoset ja muut demarit ja joulupukit. 595€ jokaiselta kunnassa asuvalta. Vaaliuurnilla tavataan.

28.11.2011 22:10

Uinti ei ole eliittiharrastus vaan se on kyllä tarkoitettu ihan kaikille vauvasta vaariin, ja Suomessa luistelu, jääkiekko ja ringette ovat yhteensä paljon suositumpia kuin jalkapallo. Kunnasta kyllä löytyy paljon hiekkakenttiä, joten niiden rakentamista tulisi kyllä harkita tarkoin jatkossa. jos jotain rake

Ja tämä talvi tulee olemaan ilmeisesti todella lämmin, joten ulkojäillä luistelu ei onnistune kovinkaan monta viikkoa.

28.11.2011 06:38

Vastaus "pettäjän tielle": päin vastoin, Sinisalo-Katajisto haluaa kehittää koko Nurmijärveä eikä ole sortunut harrastamaan kyläpolitikointia. Klaukkalassa asuu edelleen vain 40 % nurmijärveläisistä. Loput 60 % asuu muissa taajamissa.

28.11.2011 22:04

minä näen asian kyllä aivan toisin. Klaukkalassa ja sen lähialueilla asuu reippaasti yli 15000 asukasta ja se on puolet kunnan asukkaista ja jos tutkimuksissa jo todetaan että 80% klaukkalaisista ei käytä Rajamäen uimahallia, niin se on minusta aika iso määrä.

EI todellakaan ole kunnan etu rakentaa Rajamäelle kylpylälaitosta. Petran ja monen muunkin kannattaisi tutustua lähiliikuntapaikoista tehtyihin tutkimuksiin. Tosi asia on, että lapset ja nuoret tarvitsevat liikkuakseen liikuntapaikat lähelle kotia, sillä valitettavasti me vanhemmat emme vain jaksa enää työpäivän jälkeen ajamaan kymmeniä kilometrejä pimeitä ja mutkaisia teitä Rajamäkeen. Julkisilla matka on vielä vaivaloisempi ja siten käytännössä mahdoton. Tuskin tämä jaksaminen sillä muuttuu, että Rajamäkeen tule lisää altaita.

En voi ymmärtää, että ihmiset ovat täällä vahingoniloisia, että Rajamäki sai laajennoksen laajennoksen. Ettekö ymmärrä, että uimataito on kansallistaito ja tällä päätöksellä uimataidon hankinta ja yleensäkin uimisen ilo viedään nykyisiltä ja tulevilta klaukkalalaisilta lapsilta ja nuorilta vuosiksi eteenpäin. Koulun tarjomat pari uintikertaa vuodessa ovat aivan riittämättömiä. Eikä ole sama uida vapaasti kuin uida koulun tai vanhempien kanssa.

Jos vielä Klaukkalan nuorisotila/monitoimihallikin siirtyy 2014 eteenpäin niin ei tarvitse ihmetellä kun Klaukkalan nuorisolla on tulevaisuudessa ongelmia. Ei ole mitään mitä tehdä, jos ei halua erityisesti harrastaa mitään. Myös vanehmpien ja lasten yhteinen uimaharrastus jää vähäiseksi.

Menkää vahingoniloiset aikuiset itseenne ja miettikää onko Rajamäen laajennokset todellakin kuntalaisia tasapuolisesti kohteleva päätös. Minusta kriteerit eivät täyty miltään osin ja kärsijöinä tästä päätöksestä ovat ensi sijaisesti klaukkalalaiset lapset ja nuoret, mutta myös vanhukset, joille vesiliikunta olisi myös tärkeää-

Uskon että suurimmalle osalle klaukkalalaisista riittäisi vallan hyvin isoallas + lastanallas versio uimahallista ja siitä jo puolet olisi saatu kustannettua Rajamäen laajennoksen laajennoksella.

Minusta kunnan ja valtion päätökset pitää perustua hyöty/panos ajatteluun, ei siihen että taajamien palveluita kehitetään tasapuolisesti kun edes väestö määrä ei ole sama. Ja minusta Rajamäessä palvelut eivät todellakaan kehity tasapuolisesti, sillä tällä vaihtoehdollahan tarjotaan vain yksipuolisesti uintiharrastusta. Eikö olisi ollut järkevämpää tuolla 6 miljoonalla rakennettua vaikka se jäähalli tai joku muu toiminto Rajamäkeen, jolloin siinäkin olisi toteutunut lähiliikuntapaikka ajattelu.

29.11.2011 06:32

Tämän kokoiseen kuntaan riittää yksi uimahalli. Se on klaukkalalaisten saamattomuutta jos ei viitsitä käyttää kunnassa jo olevaa hallia. Saittehan te harjoitusjäähallin. Budjettivaltuustossa tehtiin oikeat päätökset kun kehitetään koko kuntaa eikä aina vaan Klaukkalaa. Lopettakaa ininä tai muuttakaa muualle.

29.11.2011 13:52

Sulla ei näköjään ole yhtään empatiaa lapsia ja nuoria kohtaan. Ne kuule maksavat sunkin eläkkeet ja elintason tulevaisuudessa.

Mutta jos tuolle tielle haluat lähteä, niin Rajamäkisten on turha tulla urputtamaan palveluiden tarpeesta tulevaisuudessa. Saitte väkilukuunne nähden ihan tarpeeksi useiksi vuosiksi eteenpäin, joten uikaa uimahallissanne loppuikänne kunnes olette rusinoita.

29.11.2011 14:12

Niinpä. Ja kenekähän eläkettä ja elintasoa minä palkastani olen tähän saakka ja vastedes maksanut? Sinunko?

29.11.2011 16:13

No näyttää sun tietämyksesi eläkkeiden ja elintason maksustaKIN olevan onnetonta. Meinaatko että suuret ikäluokat ovat maksaneet omat eläkkeensä kokonaan. Kyllä sun eläkerahoilla rahoitetaan juuri eläkkeellä olevien eläkkeet ja elintaso. Ensi vuonnakin nousee eläkemaksut taas kohisten. Joten jos lapsemme ja nuoremme ryhtyvät loisimaan niin kyllä siinä laskee sinunkin elintasosi ja eläkkeesi kuin lehmän häntä.

Tiesitkö että nytkin on jo 50000 syrjäytynytä nuorta, joten mitä heitä on 10-20 vuoden päästä, jos mitään ei tehdä? Mietipäs vähän kuinka itsekäs oikeasti olet kun haluat osalta lapsista ja nuorista viedä ilon uimiseen ja vesilaijeihin. Vaikka minä kiikuittaisin omaa lastani joka paikkaan, niin osaan ymmärtää miksi moni ei jaksa/viitsi tehdä niin. Mutta saamme vielä nähdä että suomalaisten empatiakyvyttömyys ja minä-minä-asenne kääntyy meitä vastaan.

Ja mun eläkettä sun ei tarvitse maksaa, sitä on jo kertynyt kivastu ja lisää kertyy joka päivä. Ja minun onneksi työnantajani maksaa minulle vielä lisäeläkettäkin. Mitens sinun työnantajasi?

29.11.2011 14:20

Jos klaukkalalaiset muuttaa joukolla muualle, niin siinä sitä rajamäkisillä piisaa uimahallikulujen maksamista...

29.11.2011 19:20

http://nurmijarvi02.hosting.documenta.fi/kokous/20112113-23-14737.PDF

Tuolta löytyy äänestys tulos. Alla kuitenkin lista niistä, jotka äänestivät Rajamäen laajennusten puolesta. Näistä Schildt, Valimaa, Vaulamo, Lompolo,Vainio, Sinisalo-Katajisto ja Toikkanen esiintyvät käsittääkseni ”Klaukkalan edustajina”. Me klaukkalalaiset "kiitämme" heitä todella runsain mitoin.

Näistä vielä Valimaa ja Sinisalo-Katajisto esiintyivät vielä edukseen äänestämällä Klaukkalan uimahallin suunnitelman lisärahoitusta vastaan.

Aatela Elli
Artelli Tero
Helminen Olli
Holm Tuija
Jalava Markku
Kainulainen Martti
Kirkkari Göta
Kopteff George
Korhonen Virpi
Kuitula Nina
Lompolo Kirsi
Markkanen Aulikki
Mikkola Pertti
Muuri Reijo
Mäkelä Outi
Niinistö Jussi
Pellinen Seppo
Peltonen Juha
Schildt Markku
Sinisalo-Katajisto Petra
Sivula Tapio
Suominen Kaisa
Tapiolinna Maiju
Toikkanen Hannu
Toivonen Kallepekka
Vainio Jari
Valimaa Markku
Vaulamo Petri
Vertti Pirkko
Viitala Elina

4.12.2011 17:39

Onhan tässä vielä kaikkiin näihin hankkeisiin seuraavalla valtuustolla veto-oikeus. Vuosi 2012 tehdään suunnitelmia ja lopullisesti päätös rakentamisesta tehdään ensi syksynä, koska rakentaminen voi alkaa vasta 2013. Eli ei kannata vielä nuolaista kenenkään. Eiköhän ala monen muunkin päättäjän lahkeet tutista ja pää kääntyä, kun samaan aikaan pitää tehdä päätöksiä jo Klaukkalan 50 milj. euron tiejärjestelyistä ja talous menee alamäkeä.

Nyt KLAUKKALALAISET äänestämään klaukkalalaisia, jotka lupaavat romuttaa uimahallin laajennoksen.

5.12.2011 00:25

Nämä,joulupukit ja paratiisi Peltoset kasvattavat velkaa niin, että korkomenot kasvaa noin 25% vuodessa. Velankorko kun on suurempi kuin Nurmijärven verotulojen kasvu prosentti, niin velka räjähtää. Tämä on yksinkertaista aritmetiikkaa, jota demarit ja muut joulupukit eivät ymmärrä. Kun vielä 2012 verotulojen kasvu laman myötä kääntyy nollaan, niin edessä on leikkaus listat. Köyhät kyykkyyn, että eliitti saa harrastaa kunnan rahoilla kaikkea tyhjänpäiväistä. Köyhän puolella olivat ne, jotka ilmaisivat eriävän mielipiteensä tälle 595€ laskulle.

5.12.2011 01:20

Kokoomuslaisista aika moni äänesti uimahallin spa-laajennosten puolesta. Mitäs ne köyhistä välittää?

5.12.2011 19:36

Tällä listalla ovat köyhien asiaa ajavat
http://nurmijarvi02.hosting.documenta.fi/kokous/20112113-23-14738.PDF
Ei näy yhtään paratiisi Peltosia, ei demareita eikä muita vasemmistolaisia, jotka kaikki lupasivat ajaa köyhien asiaa. Eivät aja, vaan ajavat eliitille lisää tyhjänpäiväisiä harrastuksia. Tuossa listalla olevat ovat ( jos vielä äänestivät eriävän mielipiteensä mukaisesti) vastuullisia köyhän asiaa ajavia. Muut laittavat köyhät kyykkyyn.

5.12.2011 22:43

Jos tästä yrittäisi löytää jotain positiivistäkin.

Klaukkalan uimahallin kustannusarviot liikkuvat 20 millin paremmalla puolella ja siihen lisäksi tappiolliset vuosittaiset käyttökulut päälle. Tämä nostaisi velkaa yksistään tuon 500 euroa, mistä vaahdotaan.
Pienempi paha on satsaus Rajamäen kyläkylpylään, joten aivan järkevä ja vähemmän kunnan taloutta rasittava päätös Klaukkalalaisiltakin valtuutetuilta.
Uskon kuitenkin punakynän jatkossa vievän Rajamäen laajennoksen realistiselle tasolle, eli pienempään versioon.

Kardinaali virheenä pidän Nurmijärvellä Klaukkala Areenan sössimistä, jolla olisi ollut vaikutusta tuhansien nuorten liikunnalliseen vapaa-ajan viettoon. Monitoimihallilla olisi saatu nopeasti ja pitkäksi aikaa liikuntapaikkojen ja kulttuurin tilaongelmat hoidettua kunnassamme. Hanke oli järkevä, toimiva ja sillä oli selvä tilaus kunnassamme.
Seuraavaksi sitten odotellaan tämän vuosikymmenen loppupuolelle Klaukkalan nuorisotaloon mahdollisesti saatavia liikuntatiloja.

Krannilahan on ollut vitsi neljännesvuosisadan, heittopussia siirretään taloudellisten ja tärkeämpien hankkeiden mukaan. Uskooko joku, ettei niin tulee tapahtumaan tälläkin kertaa.

6.12.2011 01:06

Mistään pelimies tuollaiset lukemat vetää? Hatusta, hihasta vai pelikirjasta?
Vaikka taitaa ola tyypillistä Rajamäen uimahallin kannattajille että eletään pilvilinnoissa ilman faktan faktaa.

Poriin rakennettiin 17,5 miljoonalla eurolla uusi uimahalli, joka aukesi vast ikään. Alla lueteltu mitä kaikkea tuolla rahalla saatiin. Klaukkalaan ei tarvita puolikaan noista, joten hinta pyörinee 12-14 miljoonan kieppeillä. Vaikka toki tuollaisen Porin hallin otamme ilmielin vastaan.

Uimahallin tekniset tiedot:
Altaat:
•iso allas: pituus 50 m, 8 rataa (2,5 m), syvyys 1,35-2 m, veden lämpötila 26 astetta, kiinteä allashissi.
Allas voidaan jakaa kaksiosaisella kannaksella kahdeksi 25 m altaaksi.
•hyppyallas: syvyys 4 m, ponnahduslaudat 1 ja 3 m sekä kerroshyppytasanteet 1, 3 ja 5 m
•nuorisoallas: syvyys 0,9-1,3 m, veden lämpötila 30 astetta
•opetusallas: syvyys 0,6-0,9 m, veden lämpötila 30 astetta
•tenava-allas: syvyys 0-0,3 m, veden lämpötila 30 astetta
•poreallas: syvyys 1 m, veden lämpötila 34 astetta
•kylmäallas: syvyys 1,3 m, veden lämpötila 4 astetta
•monitoimiallas: syvyys 1,2-1,4 m, veden lämpötila 32 astetta, kiinteä allashissi
•vesiliukumäki 50 m
•allastiloissa on hieronta-asemia, niskahieronta-asemia ja vesiseinä
•yksi siirrettävä allashissi
•altaiden vesimäärä on yhteensä n. 2,7 miljoonaa litraa, eniten vettä eli 1,7 miljoonaa litraa on 50 metrin altaassa

Tilat:
•kuntosali 104 m2
•katsomo 400 hengelle
•kahvio 68 hengelle
•puku- ja pesutiloissa on sekä miehille että naisille 243 kaappia
•ryhmätilat
•kaksi tavallista saunaa
•yksi höyrysauna
•liikuntaesteisille ja tilauskäyttöön on erilliset puku- ja pesutilat

Rakennus:
•hallin rakentamiskustannukset olivat yhteensä noin 17,5 miljoonaa €, josta valtion rahoitusta 750 000 €
•hallin katolla on 560 m2 aurinkopaneeleja ja -keräimiä sekä julkisivussa 80 m2 aurinkolämpökeräin
•hallin kokonaisala on 9244 m2 ja tilavuus 52760 m3

6.12.2011 12:37

Minulle on ihan sama, vaikka uimahalli sijaitsisi Nukarilla, jos menen uimaan järjestän aikaa ja kulkuneuvon. Nurmijärvellä uimahalli sijaitsee Rajamäellä, se on faktaa.
Kuvien ja pohjapiirustusten mukaan, vasta valmistunut uimahalli porilaisille näytti ihan
hienolta, tämä kokoluokka varmaan toimisi Klaukkalassakin.
Mikäli Klaukkalaan rakennettaisiin uimahalli, siitä ei varmaan tule mikään kissankello kakkonen, vaan Nurmijärven kunnan ykköshalli, kaikilla mahdollisilla herkuilla.
Vastaavan hallin rakentaminen Klaukkalaan maksaisi jo nyt tuon 20 milliä puhumattakaan kuinka paljon investoinnilla olisi hintaa 2015.
Faktaa on se, ettei kunnalla ole varaa investoida uuteen uimahalliin ja toteuttaa
klaukkalalaisten pilvilinnoja.

6.12.2011 16:26

Juu sinä ja sinä mitäs muista. Voit sitten samalla tulla kuljettamaan klaukkalaisia lapsia, nuoria ja vanhuksia, jotka haluavat uimaan. Kaikilla ei ole auto, rahaa tai mahdollisuuuksia päästä uimaan KAUAS. Mutta sitään ei voi MINÄ-aseenteella ymmärtää. Ja voinet maksaa myös minun perheni osuuden laajennoksesta kun rahaa tuntuu olevan. Eihän se ole kuin muutama satku...

Koska sulla ei ole mitään faktaa paljon uimahalli maksaa ja mitä sinne halutaan, niin turha heitellä mitään lukuja. Ja tottakai uimahalli maksaa enemmän 3-5 vuoden kuluttua kuin tänä päivänä, kun kaikki hinnat nousevat. Ja varmasti rajamäen uimahallikin maksa vielä muutaman yllätysmiltsin lisää ennen kuin on lopulta pystyssä. Hankesuunnitelma tuskin ole kummoisesti tehty.

Mutta fakta on se että kunnalla ei ole varaa tehdä rajamäkeen spa-laajennosta peräkylään, jossa ei ole pontettiaalisiä käyttäjiäkään. Mutta kuntataloudessahan ei tarvitse ymmärtää mitään liike-elämän lainalaisuuksia. Ei kukaan yrittäjä varmasti rakentaisi tuollaista laajennosta, mutta kunnanavustus on varma tulonlähde. Jos ei mene putkeen niin eikun lisää lainaa pyytämään.

6.12.2011 23:14

Minä asenteeni tekee ITSE, sitä se tarkoittaa.
Jos lapset halusivat uimaan tai harrastamaan, niin ne vietiin tai kuljetus järjestettiin kavereiden kautta. Aina saatiin järjestettyä, vaikka Vihtiin laskettelemaan.
Tämä turha itkeminen kertoo tämän päivän vanhempien asenteesta.
Kun se on niin kaukana, ei ole aikaa, se on niin kallista, ei ole uimahousuja, olen niin väsynyt, mutta jos se olisi meidän takapihalla, niin voisin raahautua mukaan.

Olen joutunut paneutumaan erään hankkeen yhteydessä uimahallin kåyttökustannuksiin ja sen rahoittamiseen. Voin vakuuttaa, ettei niin idioottia yrittäjää ole, joka sen pystyyn saattaisi ilman kunnan 100% takausta.
Kommenttisi "kuntataloudessahan ei tarvitse ymmärtää mitään liike-elämän lainalaisuuksista"
Mikäli niitä noudatettaisiin kunnissa meillä ei olisi yhtäkään uimahallia pystyssä.
Oletko ajatellut, että kuntahan tarjoaa Sinulle ja perheellesi Rajamäellä tuetun sosiaalinen ja liikunnallisen etuuden, vai haluaisitko maksaa kolminkertaisen hinnan Klaukkalan uimahallissa liike-elämän lainalaisuuksia liputtaen.

Täällä vain tuppaa olevan niin, että laskelmille, konsultteille ja hankesuunnitelmille löytyy rahaa ja uhrataan aikaa, mutta hankkeiden toteuttamiseen ei niillä ole tarkoitustakaan päästä.

7.12.2011 10:47

Ja sun "kyllä minä" -asenne jatkuu... ja vertaat itseäsi muihin kykenemättä asettumaan huonompi osaisten asemaan. KAIKKI vanhemmat eivät ole aikaan saavia tai muuten kykeneviä kuljettamaan lastaan/lapsiaan peräkorpeen vaikka sinä ja minä olisimmekin. Ja minä olen kyllä kuljettanut lastani pitkin pääkaupunkiseutua harrastusten perässä.

Rajamäki ei tarjoa minun perheelleni oikeasti mitään kuin lätäkön uida ja rahareijän. Se on keskellä ei mitään, pitkän ajomatkan päässä. Kuntosaleja ja jumppia löytyy lähempääkin, kun on tarvetta.

Kannattaa sinunkin muistaa, että jossain vaiheessa pääkaupunkiseudulle tulevat ruuhkamaksut tai jonkinlainen sateliittilaskutusjärjetelmä, niin siinä ei kauhesti huvita autolla ylimääräisiä ajella ja maksaa kilometreistä vielä polttoaineen lisäksi. On siis ympäristönkin kannalta järjetöntä lajentaa Rajamäeä uimahallia.

Näkee selkeästi että ei osata ajatella yhtään pidemmälle kuin muutaman vuoden päähän. Esimerkiksi Leppävaaraan on tulossa parin vuoden sisällä viihdekylpylä + sisähuvipuisto samoin pari muutakin kylpylää on suunnittella pääkaupunkiseudulle ja juuri valmistui Lappeenrantaan iso viihdekylpylä jääkenttineen. Ja Falmingokin on tuossa lähellä. Siinä on tämmöisen pienen kunnan turha lähteä kilpailemaan kylpyläasiakkaista huonojen kulkuyhteyksien päässä.

Klaukkalan asukasmäärä kasvaa tulevaisuudessa kaikista eniten
ja Klaukkalaan tarvitaan uimahalli tulevaisuudessa (tämä laajennos siirtää hanketta 10 vuotta). Sitten vasta kunta onkin kusessa kun on kahden hallin käyttökustannukset maksettavina.

Niin kerrot tietäväsi käyttökustannuksista, mutta kuitenkin heittelet pelikirjasta summia uimahallin rakentamisen kustannuksista. Sinun kannattaisi myös lukea lähiliikuntapaikka tutkimuksia. Ja minä voin vakuuttaa että tänä päivän kukaan yrittäjä ei rakentaisi uimahallia Rajamäkeen tai edes suunnittelisi sen laajentamista kun tietää mitä viihdekylpylähankkeita pääkaupunkiseudulla on vireillä, mutta kunnan päättäjien tuella voi tehdä mitä vaan kun mitään riskiä ei ole. Ainahan voi mennä kuntalaisten kukkarolle ja sieltä maksattaa pieleen menneet suunnitelmat.

Kuten aiemmin totesin kunnassamme riittävät peruspalvelut uinnissa. Isoallas ja lastenallas ovat ihan riittäviä peruspalveluita, muu on jo turhuutta ja ylellisyyttä ja sen jokainen voi maksaa omasta pussista ja matkustaa kauemmaksi.

7.12.2011 20:32

Voiko tästä vetää sen johtopäätöksen, että Kaikkien muiden kuntalaisten tulisi ja pitäisi olla kykeneväisiä hoitamaan lapsensa uimaan peräkorpeen, paitsi Klaukkalalaisten.
Mikäli Klaukkalassa olisi tuo uimahalli, niin olisiko matka jotenkin lyhyempi peräkorvesta tai muualta ympäri kuntaa viedä lapsiaan uimaan?

8.12.2011 13:09

Voit vetää, koska tunnutte olevan tyytyväisiä Rajamäen tarjontaan. Emme teiltä tätä ihanuutta ja riemua ole riistämässä mihinkään. Yhtä pitkä matka sulla on Rajamäelle oli siellä laajennosta tai ei tai onko Klaukkalassa uimahallia tai ei.

Ja Klaukkalaan on kyllä huomattavasti usemman helpompi kulkea kuin peräkorpeen Rajamäkeen. Se on fakta eikä miksikään muutu. Jos Klaukkalassa ja sen lähiympäristössä on puolet kunnan asukkaista ja kohta enemmänkin niin onhan se huomattavasti enemmän kuin peräkorvessa asuvia.

7.12.2011 11:19

"Täällä vain tuppaa olevan niin, että laskelmille, konsultteille ja hankesuunnitelmille löytyy rahaa ja uhrataan aikaa, mutta hankkeiden toteuttamiseen ei niillä ole tarkoitustakaan päästä"

Rakennatko talonkin ilman rakennuspiirrustuksia ja kustannuslaskelmia?

Niin kuntapäätöksethän kannattaa tehdäkin musta tuntuu -periaattella, ilman mitään KUNNOLLISIA tutkimuksia ja suunnitelmia. Asiantuntijat ovat sitä varten, että niitä käytetään, ei siellä kunnanvaltuustoissa ja hallituksissa mikään viisaus ja tietämys asu. Tavallisia ihmisiä päättäjät kaikki ovat.

7.12.2011 12:34

Klaukkalan uimahallin tämän hetkinen kustannusarvio vuodelle 2015 OPM:n listoilla on 13 284 000. Joten minun päätelty hinta on paljon lähempänä kuin sinun hihasta vetosi.

Ja tässä vielä linkki OPM:n liikuntapaikkojen 2012-2015 rahoitussuunnitelmiin. http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Liikunta/liikuntapaikat/liitteet/plperustamishankrahoi...

Ja kun OPM:n listaa katsoo niin aika monen uimahallin perusremppa onnistuu n 2-3,5 milj eurolla, niin eikö täällä siihen pidä upottaa 11,5 miljoonaa...

8 milj eurolla saisi tehtyä jo reipaasti yli puolet Klaukkalan uimahallista.

7.12.2011 20:47

Tästä varmaan löytyy hankekuvaus piirustuksineen, kun tuo hintakin on laskettu tonnilleen. Avustuksetkin näyttää olevan tyrkyllä, joten eihän tuosta puutu kuin rakentamispäätös ja rahat.

8.12.2011 13:13

Klaukkalan uimahallin avustukset ovat olleet OPM listalla tyrkyllä jo useampana vuotena ja niin on ollut Klaukkalan harjoitusjäähalli, kuin myös oli Areenakin. Etkö tiennyt?

Tuo 13 miljoona varmasti perustuu johonkin alustaviin laskelmiin toisin kuin sinun 20 miljoonan heitto. Hankesuunnitelmaahan kunta ei ole suostunut rahoittamaan.

6.12.2011 07:24

Nimimerkki "Pelimiehen" ja "Peli jatkuu" kannattaisi itse kustantaa eliittiharrastuksensa. Eikä katsoa peräpeiliin kunnan talouden potentiaalia arvioidessaan. Kun tuotanto supistuu, niin verotulot laskee jolloin kuntastrategian mukaan nämä "investoinnit" (jo nyt päätetty) pitää perua. Eikä näiden "investoitien" leikkaus riitä, vaan pitää käydä köyhien kukkarolla, kuten paratiisi Peltoset ja muut demarit ja vasemmistolaiset ovat aina käyneet.

6.12.2011 11:44

"Joulupukin lasku 595€ jokaiselle asukkaalle" ei uinti ole elliittiharrastus vaan se on tarkoitettu jokaiselle vauvasta vaariin. Valitettavasti Suomen järvissä ei voi uida kuin juuria ja juuri reilun kuukauden. Eikä aina voi vain säästä, kun kuntaan kokoajan haalitaan lisää asukkaita. Kyllä palveluita pitää olla kaikkien saatavilla, mutta ei niiden tarvitse olla yleellisiä. Jos sellaisia halua silloin voi avata omia kukkaronnyörejä ja suunnistaa muualle.

Rajamäen uimahalliin riittää oikeasti pelkkä peruskorjaus ja laajennosten sijaan tulisi rakentaa vastaavan kokoinen uimahalli Klaukkalaan. Kunnan ei tarvitse tukea kuntosali-/jumppatoimintaa, sillä se hoituu ihan yksityisten yritysten ja kansalaisopiston toimesta. Kunnan ei myöskään tule rakentaa spa-keskuksia, sillä senkin hoitavat paremmin yksityiset firmat. Ja spa-hankkeita on pääkaupunkiseudulla meneillään useampia.

Em. syistä riittävällä tasolla tuotetut hyöty-, tuottavuus-, riski- ja kannattavuuslaskemin sekä asukaskyselyihin perustuvat peruspalvelut lähellä asiakkaita ovat perusteltuja ympäristönäkökulmistakin. Rakentamisjärjestys ja -ajankohta tulisi perustua samoihin mittareihin. Nytkin nousee mm. diselin hinta reippaasti, jolloin Rajamäellä uimassa käynti kallistuu huomattavasti. Myös tällaiset asiat tulisi huomioida rakentamisen riskianalyyseissa.

Se mikä minusta on todella kummallista, että Rajamäen uimahallin taloudellinen tilanne ja laajennosten hankesuunnitelma perusteluineen piiloitellaan kuntalaisilta todella taidokkaasti. Valmistelutkin näytetään tehdyn jopa kunnanvaltuutetuilta salassa. Uimahallista ei löydy kunnan sivuilta kuin muutama vaivainen maininta, jotka kertovat, että jäljessä ollaan tavotelluista kävijämäärä kasvuista ja lisää lainaa tarvitaan. Faktahan on että kävijämäärät eivät ole nousseet mihinkään muutamaan vuoteen. MIKSI? Ja 80% klaukkalalaisista ei käytä hallia. Olisi kiva tietää miten tämäkin on tutkittu? Jo nämä perustelut kertovat karua totuutta Rajamäen laajennosten tulevasta kannattavuudesta.

Verratkaapas Rajamäen uimahallin sailailuja esim. Klaukkalan jäähallin toimintaan, joka on avointa ja tulevat harjoitushallisuunnitelmat perusteluineen kuntalaisten nähtävissä. Ja suunnitteluun ovat osallistuneet hallia käyttävät seurat mukana myös kunnanvaltuutettuja. Tähän tulisi pyrkiä, jotta päätökset voidaan tehdä faktojen eikä "musta tuntuu" periaatteella.

Aina voi heitellä vaikka mitä lukuja Klaukkalan uimahallista vailla ilman faktaa, saadakseen sen näyttämään kallilta ja toteuttamiskelvottamalta. Tästä syystä olisi ollut järkevää tehdä ensin Klaukkalan uimahalllin hankesuunnitelma valmiiksi ja vasta sen jälkeen päättää mikä hanke on oikeasti tärkeä ja mihin uimahalli kannattaa rakentaa.

7.12.2011 20:00

Yhdessä kommentissa kehotettiin äänestämään oikein. Aiommekin tehdä niin. Äänestämme jaloillamme ja viemme oman osuutemme Nurmijärven kunnallisverotuloista sinne, missä osataan tehdä vastuullista kunnallispolitikkaa kolmen keskuksen kyläpolitikoinnin (lue. rahanjaon) sijaan.

20.12.2011 20:57

Olemme muuttaneet Rajamäelle muutama vuosi sitten, aivan niillä perusteilla että täällä on jo esim. uimahalli jo olemassa, hyvät liikunta mahdollisuudet.. koulut ym. Et on se kumma että muutetaan Klaukkalaan ja ruvetaan sitten vaatimaan kaikkia palveluja nurkan taakse esim. uimahallia!! Harvalla Rajamäkeläiselläkään on uimahalli nurkan takana vaan sinne täytyy lähtee autolla!! Aivan uskomatonta lukea näitä Klaukkalaisten perusteita miksi toinen uimahalli pitäisi heille rakentaa..kunnassa riittää todellakin jo olemassa oleva 1 uimahalli joka on jo Rajamäellä!! Klaukkalaisille on uimahalleja naapuri kunnissa pilvin pimein..menkää sinne!! Kannattais miettiä kun asuinpaikkaa valitsee mitkä asiat ..palvelut on tärkeitä!! Todella naurettavia vaatimuksia!!

21.12.2011 22:53

Katso kun kaikki eivät halua muuttaa keskelle mitään.
Rajamäkisilläkin on isompi uimahalli ihan nurkan takana Hyvinkäällä, joten ihan turhat ovat nuo laajennokset.

Kannataisiko sinun miettiä mistä ne kävijät oikein reivitään sitä hallia kustantamaan, jos klaukkalalaiset eivät siellä halua käydä? Kuustako? Taitaa olla parasta nostaa lipun hinnat myös laajennosten mukaisesti niin saatte maksaa itse laajennosten tuottamat tappiot.

23.12.2011 16:57

Juu pysykää vain siellä Klaukkalassa..olemme todella tyytyväisiä Rajamäkeen ..mutta Klaukkalalaiset ovat tyytymättömiä asenteella tänne KAIKKI ja heti??
Mietippä mitä kaikkia Rajamäkeläiset joutuu kustantamaan jäähallista lähtien ym. . . . tämä on oikean suuntainen kehitys että kuntaa kehitetään tasapuolisesti.. niinkuin nyt on käymässä!!!

23.12.2011 18:01

ja niinhän ei tule tehdä. Klaukkalaan halutaan muuttaa ja arvaa mitä sitten tapahtuu kun 10 vuoden päästä täällä asuukin jo 30 000 asukasta (mahd. 40 000)? Ihmiset haluavat lähelle pääkaupunkiseutua, ei keskelle metsää. Mistä kunta vetää veronmaksajia enään jos kaikki saavat kuulla että täällä rakennetaan 14 miljoonan euron kylpylää keskelle metsää joka on Klaukkalasta katsottuna kunnan toisessa päässä??? Klaukkalassa asuu enemmän porukkaa kun monessa suomen pienessä kaupungissa ja niistäkin löytyy jo kaikki tarpeelliset palvelut. Vaan ei Klaukkalasta...

23.12.2011 19:50

On se hyvä että siltä löytyy tyytyväisiä maksumiehiä meidän hankkeisiin. Joudatte kyllä maksaakin. Ja kuntaa ei todellakaan tulla kehittämään tasapuolisesti kuin korkeintaan väkimäärän suhteessa. Kantsii tutustua kunnan budjetteihin ja laskeskella kuinka paljon tulee uppoamaan kunnan piikkiin rahoja Klaukkalan uuden keskustan ja ohikulkutien sivuteiden kehittämiseen.

Klaukkala tarvitseeja ansaitsee ehdottomasti uimahallin ja monitoimihallin kunnan piikkiin. Muita joutaa vähän aikaa odottaakin.

24.12.2011 12:47

Jos kaiken tämän turhuuteen ja elitismiin tuhlaamiseen, velkojen kasvattamisen ja kyläpolitikoinnin tavoitteena on kunnan talouden ajaminen niin heikkoon kuntoon, ettei kukkaan halua Nurmijärveen yhdistyä, niin ketä nämä joulupukit oikein edustavat. Eivät ainakaan laskujen maksajia. Ehkä tämä oli viimeinen rahanjakopäätös näiltä kyläpolitikoilta. Tietysti demareilla ja muilla vasemmistolaisilla on vanha meininki; otetaan velkaa, jotta jatkossa on pakko nostaa tasaveoroja, kuten Kreikassa. Tästä on hyvinvointiyhteiskunta kaukana. Demareiltahan on aina mennyt lisäksi omat ja muiden rahat vähän sekaisin, Ruotsissa pahiten. Mutta kyllä nämä kaasuputken demaritkin Suomessa ja Saksass ovat varsinaisia työväestön edusmiehiä. Klaukkalan pitäisi todella itsenäistyä. Mutta miksei voitaisi itsenäistyä vähän pidemmälle eli jokainen ruokakunta voisi hoitaa itse oman taloutensa ja raha-asiansa, ei tarvittaisi näitä toisten rahoja jakavia kyläpolitiikkoja.

24.12.2011 21:34

Kyläpolitiikkojen tekemien laskujen maksaminen on monen vuoden projekti. Tätä hirvittävää laskua ei todellakaan unohdeta seuraavissa vaaleissa. Ehkä,halvemmaksi olisi tullut lähettää he kaikki pysyvästi aatevelijiensä pariin jollekkin Kreikan saarelle.

29.12.2011 03:36

Eikös Klaukkalan ja Rajamäen kannattaisi itsenäistyä, loppuisi tämä toisten rahoilla eläminen.

29.12.2011 06:24

Sehän se vasta kyläpolitikointia olisikin että kaikki mitä kuntaan tulee rakennettaisiin klaukkalaan. Olisitte tyytyväisiä että jokaiseen taajamaan saadaan jotain.

29.12.2011 10:36

Kaikki taajamat??? Klaukkala on puolet kunnan asukkaista omaava taajama ja Kk+Rajamäki sijaitsee pohjoisosassa kuntaa. Helppoa se sieltä on sanoa kun toinen saa jotain niin molemmat hyötyy mutta ei klaukkalalainen.

29.12.2011 17:01

ei se ole kyläpolitikointia, jos hankkeet laskettaan panos/tuotos periaatteella. Se on järkevää taloudenhoitoa. Tällä kaikille jotakin periaateella unohohdetaan taloudellinen puoli kokonaan.

Tasa-arvoa ei ole se että puolet ja tulevaisuudessa vielä enemmän kunnan väestä kiikutetaan toiselle puolelle kuntaa 30 km päähän.

29.12.2011 21:19

Järkevää taloudenhoitoa olisi, jättää uimahallit rakentamatta. Onko muka järkevää taloudenhoitoa rakentaa kuntaan toinen tappiollinen laitos, kun kunta on muutenkin kyvytön hoitamaan tarpeellisemmat liikuntatila toiminnot kunnassamme nykyaikaan.
Uimahallia käyttävät ovat aika marginaalinen ryhmä, kysyttäessä harva Nurmijärveläinen edes muistaa milloin on käynyt viimeksi uimahallissa.
Valtuusto teki tasa-arvoiset ja demokraattisesti päätökset (;>, jossa
suurin osa klaukkalalaisten valitsemista valtuutetuistakin liputti Rajamäen puolesta. Valtuuston päätöksillä saatiin ainakin toivoa kunnan liikuntatilojen parantumiseen taajamissa. Valitettavasti Nurmijärveläiseen pelinhenkeen kuuluu hankkeiden siirtäminen, lehmän kaupat ja iltalypsy, jolloin kehityskin on ja pysyy Kiven ajassa.

29.12.2011 21:28

Niin järkevää olisi tosiaan ollut jättää laajennokset tekemättä ja tehdä vain peruskorjaus, kun ei ole päätä eikä häntää näissä laajennoksissa.

31.12.2011 08:42

Uuden vuoden kunniaksi muistakaa näitä kyläpolitiikkoja, jotka vievät Nurmijärven velkakierteeseen. Muistakaa heitä nyt ja erityisesti seuraavissa vaaleissa, jolloin heidän tekemänsä päätösten laskut tai velanhoitomot ovat pois peruspalveluista, tai ne ovat hirvittävinä paratiisi Peltosen tasaveron nostoina poismtyöläisen kukkarosta ja selkänahasta.

31.12.2011 10:33

Ei auta. Kaikkien rajamäkisten ja nurmijärvisten mielestä Rajamäen uimahallin lajennokset ovat erittäin järkevää talouden pitoa, vaikka mitään takeita kävijämäärien kasvusta ei ole saati mitään tutkimusta. Tehdään kun on kiva jokaisen kylän saada jotakin ja tuhlata kuntalaisten varoja ilmaan mitään konkreettisia faktoja. Jos se ei ole oman pussiin pelaamista niin mikä sitten.

En olisi laajennoksia vastaan, jos ne perustuisivat oikeaan tarpeeseen. Esim Rajamäen väkiluku olisi 20000 ja lisää olisi tulossa. Mutta kun näin ei ole eikä tule olemaan. Klaukkalan harjoitusjäähallilla taas on hyvät perustelut laajennokselle. Tätä laajennosta ei siten voi verrata uimahallinlaajennokseen, koska käyttäjiä riittää varmasti.

Kirkolle on tulossa parin vuoden sisällä tekojäärata ja aikanaan jäähalli, joten sitä myöten jääurheilun harrastamismahdollisuudet paranevat kunnassa huomattavasti. Eikö Rajamäellekin olisi kivempi rakentaa vaikka tekojäärata tai jäähalli joskus noilla uimahallin lajennoksilla ja siten tarjota monipuolisempia harrastusmahdollisuuksia. Mutta ei kun halutaan väkisin isoakin isompi uimahalli pienelle väkimäärälle.

Salibandyhalli taas ei ole tärkein kunnan hallihanke siksi että se palvelee vain yhtä joukkuetta ja lajia. Ja perustelut rakentaa halli yhden sm-tasoisen joukkueen (oikeasti parikymmentä pelajaa) ei oikein sovi kunnan peruspalveluiden tuottamisajatukseen. Ennemmin tulisi rakentaa monitoimihalli, jonka käyttö on paljon laajempaa ja käyttö sitä myöten taattu.

31.12.2011 12:38

Tässä minusta on hyvin sanottu miten palvelut pitäisi sijoittaa. Ja näitä kriteereitä Rajamäen uimahallin laajennokset eivät täytä miltään osin.

Uusi kunta 2017 Elinvoimainen kunta.

"Liikenneyhteyksillä on merkitystä palvelujen sijoittamiseen ja niiden saavutettavuuteen. Kuntalaisella tulee olla pääsääntöisesti mahdollisuus saavuttaa palvelu kävellen tai joukkoliikenteellä harvaan asuttuja alueita lukuunottamatta. Liikkumisen ja saavutettavuuden näkökulmasta palveluverkko tulee synkronoida liikenneverkon ja liikennepalvelujen kanssa. Myös erilaisten palvelujen verkostot tulee solmukohdiltaan sopia yhteen niin, että samoilla liikennepalveluilla voidaan hoitaa useamman palvelun saavutettavuutta. Eripohjaiset palvelualueet nostavat saavutettavuudenhintaa."

2.1.2012 00:15

Jos "eripohjaiset palvelualueet nostavat saavutettavuudenhintaa", niin onko niin, että jos palvelualueet tehdään samapohjaisiksi, niin tämä ei maksa mitään. Eli rahaa sataa taivaasta. Heimo homma, jos näin on. Toinen ihmeellinen sana tuossa on "palvelualueet". Onko liikunnan harrastaminen kunnan tuottamaa palvelua ? Eikös kuitenkin "palvelualueiden" "eripohjauisuuden" poistaminen merkitse lisää kyläpolitikkojen ottamaan velkaa.

2.1.2012 07:12

Flamingossa on 10 000 parempi kumminki mitä Rajamäen halli tulee olemaan... ja vaikka Rajamäen halli tuskin olemaan mahtavempi ja monipuolisempi en sinne lähtis kun on kaukana Klaukkalasta

3.1.2012 22:03

Rajamäen uimahallin käyttöaste Klaukkalan osalta perustuu koululaisiin ketkä raahataan kerran vuodessa uimaan. Jos joku pystyy osoittamaan 10 aikuista ketkä omilla rahoilla käy Klaukkalasta Rajamäellä, ei vantaalla tai muualla lähempänä niin osallistun uimahallin rahoittamiseen.

5.1.2012 23:01

Turha täällä on spekuloida tarpeilla, Te maksatte kyläpolitikoinnin laskut. Rahaa ei sada taivaasta. Ei muuta kuin töitä ja veroja, jotta kyläpolitikkojen ja eliittinsaa harrastaa.

5.1.2012 23:40

Niin koitaakin ja tulee äitiä ikävä kun katsotaan kuinka paljon tukea Rajamäen laajennoksien kannattamattomuuesta on kymmenien vuosien kuluessa maksettava. Ja peruskorjaksekin ovat kallita suurressa hallissa. Ja kun uimahalli tulee Klaukkalaan niin siitä se vasta maksamisenilo syntyykin.

6.1.2012 14:17

Ainut selitysbtälle tolkuttomalle kyläpolitikoinnille on se, että sillä saadaan Nurmijärvi niin huonoon taloudelliseen tilaan, ettei kukaan muu kunta tai kaupunki halua ottaa Nurmijärveä (kyläpolitikointi -> laskujen maksat muutttaa pois -> ei veronmaksajia ei veroja -> velkavuori -> ei peruspalveluja) itsensä taloudelliseksi riippakiveksi. Mutta kenen etua tälläinen kyläpolitikoinnin ajaa. Eipä taida muut hyötyä kuin kyläpolitikot itse. Mutta näinhän se on aina ollut Suomen nimellä. Laskut ja Verot kyläpolitikkojen makšettavaksi.

10.1.2012 19:02

Hyvä idea laskut kyläpolitikkojen maksettavaksi.

18.1.2012 01:24

Näiden kyläpolitikkojen nimet muistiin, jotta laskut oikeaan osoitteeseen. Toivottavasti kantavat vastuunsa.

18.1.2012 09:42

Klaukkalan kokoomus on suurin syyllinen tähän spa-hankkeeseen.

21.1.2012 02:31

Onneksi Nurmijärvi liitetään johonkin naapurikuntaa, niin loppuu tämä kyläpolitikointi. Kyläpolitikot voivat sitten rauhassa ryhtyä oikeisiin töihin kun ei tarvitse vaivautua kunnantalolle.

22.1.2012 00:00

Ho hoi kyläpolitikot, uutta pöklöä pesään. Entisten jatkoksi. Niin saadaan nopea loppu Nurmijärvelle.

22.1.2012 00:10

Ei minnekään kirkonkylälle vaan Klaukkalaan se F1 rata saadaan.

22.1.2012 00:28

Ja louhitaan Vaskonmäkeen hiihtotunneli ja eiköhän sinne saada pulkkamäkikin lapsille mahdutettua.

24.1.2012 16:44

Kerran rahaa näyttää oleva niin täysin välttämättömiä hankkeita jotka tulee välittömästi kunnan toimesta rakentaa Nurmijärvelle ovat ainakin katettu pilkkimishalli ja sisähalli suunnistajille. Ja aivan sama mihin taajamaan!

Noissa on yhtä paljon järkeä kuin tässä iänikuisessa uimahalli sinne uimahalli tänne puljauksessa, pidetään vaalit tässä välissä ja palataan asiaan;-)

26.1.2012 02:29

Katettu pilkkimishalli kirkonkylään, jos F1-rata Klaukkalaan, kun Rajamäen melojat jo saivat katetun ja lämmitetyn harjoittelualtaan. Lepsämässä olisi suuri tarve katetulle golf-kentälle, kun nyt tammikuun pakkasilla on niin vähän golf-vuoroja muualla vapaana. Palojoella olisi varmaan tarvetta katetulla jalkapallokentälle, kun siihenkin on valtava tarve ei tarvitsisi Palojokelaistenkaan lähteä pitkälle (=noin 25 min) ajomatkalle harrastamaan. Kyllä saataisiin Nurmijärvi kertaheitolla houkuttelevaksi. Aloitteet vaan vetämään - samat perustelut, kun vielä muistetaan että jos ei nyt saada niin sitten nämä välttämättömät hankkeet taas lykkäntyvät hamaan tulevaisuuteen. Kun liikenne vähenee, niin luontokin kiittää, vaikka tosiasia on että ilmastonlämpenemine olisi lottovoitto Nurmijärvelle.

29.1.2012 12:24

Koska Klaukkalaan ei tule uimahallia niin Tiiranrantaan voisi tehdä kunnon vesipuiston. Nythän on jo myönnetty rahaa Tiiranrannan uusimiseen, joten vähän lisää ja saadaan kunnon liukumäet ym. vermeet.

29.1.2012 02:45

Nyt kun demareilla alkaa valtakunnanpolitikasta lähtölaskenta (back to kaasuputkibussinekseen ja Microsoftille), niin Peltonen voisi rauhassa keskittyä ja jatkaa Nurijärven kunnan talouden epätasapainosta huolehtimista - lypsämällä lisää yllä ehdotettua liikuntanhankkeita kunnan piikkiin. Vasemmistolaisillamon tässä yhteisteten rahojenntuhlauksessa paras kokemus ja siinä he ovat tehokkaimpia. Lisää velkaa, sillä kuntaan (kutennvaltiotkin) voivat velkaaantua rajatta. Tämä olisi tehokkain tapa päästä eroon itsenäisestä Nurmijärvestä ja loppupeleissä näistä paratiisi poliitikoista.

5.2.2012 09:24

Kyläpolitikot voisivat kaikki ottaa yhdessä (omaan piikkiinsä) vaikka tästä yllä mainitusta pankista (vaikka viesti täysin outo onkin) velkaa päätöstensä rahoitukseen ja pysyä poissa työtätekevän kuntalaisen kukkarolta.

5.2.2012 16:28

NU uutisoi tänään 5.2 lisää paikallispolitiikkaa: Klaukkalan Kokoomuksen tärkein tavoite tästä eteenpäin on saada lisää julkista seinää (monitoimitalo) (velkarahoituksella?) Paikallispoliitikoilta tuntuu ymmärrys tästä ja tulevasta ajasta olevan kadoksissa. Kuka näitä priorisoi? Kuntauudistus taitaisi tehdä hyvää rajoittuneelle paikallisajattelulle.

5.2.2012 23:44

Taitaa olla pelkkä vaalikikka. Kokoomus sössi Klaukkalan uimahallinkin Rajamäelle, joten eiköhän tämäkin hallihanke päädy jonnekin muualle kokomuksen takinkääntämisen ja lehmänkauppojen seurauksena.

9.2.2012 01:16

Kun Nurmijärvi liitetään (koska jokainen voi harrastaa lähidemokratiaa omalla tontillaan omilla rahoilla) Riihimäkeen ja Tuusulaan, niin nämä kyläpolitikot vapautuvat muihin tehtäviin, pois työtätekivien kukkarolta. Erinomainen tämä kuntauudistuksen, jota tietenkin kyläpolitikot vastustavat, mutta hehän ovat jäävejä (päättämään omista luottamustyöehdoista). Samoin kunnan virkamiehet, he ovat veronmaksajien työntekijöitä, eivät omista eduistaan itse päättäviä diktaatoreita. Demokratia peliin kiitos. Ei korruptiolle.

12.2.2012 03:20

Mielenkiintoista nähdä suostuuko kunnanhallitus siihen, että tehtäisiin riippumattoman tutkimus laajennusten kannattavuudesta valtustoaloitteen ehdoituksen mukaisesti. Oma veikkaus on, että eivät suostu, sillä siinä paljastuisi oikea totuus kuvitelluista kävijämääristä.

12.2.2012 04:02

Nyt nähdään onko kunnanhallitus hallitus vai kyläpolitikkojen kumileimasin. Jos kunnanhallitus ei teetä riippumatonta tutkimusta kunnassa tehtävien päätösten pohjaksi, niin olisi saatettava oikeuden tutkittavaksi se noudattaako kunnan Suomen perustuslakia ja hallinnonkäyttölakia. Luulisi kunnanhallituksessa olevan lainkuuliaista väkeä. On hyvin mielenkiintoista nähdä onko kunnanhallitus halukas pitkään oikeusprosessiin.

12.2.2012 10:39

Kunnanhallituksessa on juuri ne, jotka eritoten tätä laajennushanketta ajoivat. Oma lehmä siis ojassa että selvitystä ei tehtäisi.

12.2.2012 11:05

Ensi viikolla asia selviää..
"Kunnanhallitus on 16.1.2012 § 15 antanut aloitteen keskushallinnolle valmisteltavaksi viimeistään 30.4.2012. Asia on tulossa kunnanhallituksen käsittelyyn 13.2.2012."

12.2.2012 12:16

Jos kunnanhallitusksella oma lehmä ojassa, niin tulee saattaa oikeuden tutkittavaksi ovatko kunnanhallituksen jäsenet noudattaneet lakia (mm. perustuslaki, hallinnonkäyttölaki jne.) ja jos oikeuden mukaan eivät ole, niin koettaa kyläpolitikoille laskunmaksun aika. Oman luottamusaseman edellyttämä luottamus meni tosin jo aiemmin näiltä kyläpolitikoilta. He tuohoavat kunnan olipa kuntarakenne mikä tahansa. Kreikalle (jossa saman tason luottamushenkilöt) ei sovi mikään raha- ja valuuttakurssi järjestelmä (aivan samoin näiden kyläpolitikkojen kohdalla ei mikään kuntarakenne toimi), sveitsiläsille kelpaa mikä vain ( mutta ei se että rahansa menettäneet vasemmistolaiset yhdistyvät heihin ).

13.2.2012 10:37

Juuri kuten arvelinkin:
"Kunnanhallitus esittää valtuustolle, ettei ulkopuolisen selvityksen laatimista pidetä tarpeellisena. Perusteluna kunnanhallitus toteaa, ettei aloitteella saa hidastaa valtuuston enemmistön talousarviopäätöksen toteuttamista.Tosiasiat eivät muutu ulkopuolisen tekemän selvityksen johdosta. Myös ulkopuolinen taho joutuisi arvioimaan samojen jo tehtyjen hallihankkeiden vaikutuksia asiakasvirtoihin. Vaikutusarvio perustuu aina harkintaan. Talousarviopäätöksen pohjaksi otettua 50 %:n kasvuarviota laajennuksen ja peruskorjauksen vaikutuksesta Rajamäen uimahallin kävijämäärään voidaan pitää realistisena."

Selvityksen ovat tehneet:
"Yhtiön toimitusjohtaja Juha Ahosen ohella työssä mukana olivat kunnan talousjohtaja Tuula Valtonen ja tekninen johtaja Ilkka Ruutu."

Tulevat käyntimäärät perustuvat muiden kuntien lukuihin ja arvaukseen. Tutkimuksessa on tuskin otettu huomioon olemattomia kulkuyhteyksiä.

13.2.2012 10:46

Oletus on vain se kun laajennetaan niin kävijämäärämäärä kasvaa automaattisesti. Ja tätä perustellaan muiden kuntien laajennoksilla ja 1991 tehdyllä aikaisemmalla laajennoksella.

27.2.2012 01:11

Kyläpolitikot eivät tarvitse mitään selvityksiä, ei mitään faktoja, koska kyläpolitikko tekee politiikkaa. Niinkuin Brysselin poliitikot, jotka kehottavat Saimaan kotitarvekalastajat pyytämään muikkuja virvelillä verkon sijasta. Ei oo muikku tainnut tarttua virveliin viimeiseen tuhanteen vuoteen. Nurmijärven kyläpolitikot samaa kastia, mitään selvityksiä ei tarvita - kyläpolitiikka on tahdon asia. Ikävä kyllä se maksaa hirvittävästi veronmaksajille, ja kyykyttää köyhiä, joille eliittiharrastukset eivät ole arkipäivää eikä viikonloppua.

1.3.2012 03:03

Kertokaa kyläpolitikot meille veron- ja palkkanne masajille, kuinka paljon olette ottaneet velkaa per asukas ? Kreikkalainen demokraattinen meininki, veronmaksajaa lypsetään ja sitten piiloon.

10.3.2012 13:55

Voisinko joku laittaa näiden kyläpolitikkojen nimet esiin, niin köyhä kansa saisi tietää ketkä ajavat kunnan taloutta ahdinkoon.

11.3.2012 18:49

Nukarilla asuvana veronmaksajana, joka joutuu omaa kuvettaan kaivamaan 15 000 edestä jos sattuu haluamaan viemärin, ja jonka oman kylän palvelut rajoittuvat homeiseen kouluun ja vielä homeisempaan mineriittipäiväkotiin sekä yhteen postilaatikkoon, kysyn että mitäpä me nukarilaiset saamme tuolla lisävelalla? Saisimmeko vaikka ylikäytävän 45-tien yli, vai onko ihan uimahalli tulossa?

15.3.2012 02:04

Non niin, tämä lista talteen ja kaikille tiedoksi, jotka kunallisveroja maksavat.

15.3.2012 10:17

Olen seurannut pitkään tätä palstaa ja ihmetellyt samaa kuin Nukarilainen ,

me pikku kylien asukkaat saamme maksaa kaiken omasta pussista jos jotain

kylällemme haluamme. Eikö vihdoinkin ole aika satsata myös näihin pikku !

20.3.2012 01:34

Kimmo Behmin jatkokausi varmistaisi velaksi elämisen seuraavatkin 5 vuotta. Kun kunta liitetään johonkin järkevämpään (=halvempaan) kokonaisuuteen, niin tämänkin johtajan palkka säästyisi peruspalveluihin. 60 kuukauden irtisanomisaika (=10 kertaa tavallista veronmaksajaa pidempi) vaan aiheuttaa lisää menoja, mutta siihen se nuorten ja tulevien sukupolvien kukkarollamkäyminen sitten loppuisi.

23.3.2012 00:09

Kun velkaa otetaan tarpeeksi, niin ei ole muuta mahdollisuutta kuin liittyä johonkin isompaanmkuntaan, jotta velan maksajia lisää.

31.3.2012 22:13

Nämä kyläpolitikot ja Behm kallispalkkaisine "johtajineen" käyvät kuntalaisille liian kalliiksi. Parempi tehostaa kunnan hallintoa ja liittyä johonkin suurempaan kokonaisuuteen. Jokainen voi harjoittaa lähidemokratiaa omalla tontillaan.

8.4.2012 11:19

Kyläpolitikot - Sulle mulle porukka. Laskun maksaa tasaveroina palkkatyöläinen ja suurimman laskun kunnan peruspalveluita tarvitseva kuntalainen, joka erehdyksissä tai vastoin parempaa tietoa on näitä demareita, vasemmistoliittolaisia ja kepulaisia äänestänyt.

18.4.2012 01:12

Kyläpolitikot elävät täysin irti todellisuudesta - velkaa vaan lisää vaikka verotuloja tulevaisuudessa vähemmän. Kohtapuoliin valtio tekee onneksi tästä lopun kuten Espanjassa.

22.4.2012 23:39

Muistakaa nämä kyläpolitikot - tulevissa vaaleissa vaihtoon.

26.4.2012 23:17

Klaukkalaisten kannattaa olla äänestämättä Klaukkalassa asuvaa Petra Sinisalo-Katajistoa. Hän tuntuu edustavan kaikkia muita kuin Klaukkalaisia.

Tässä viimeisin esimerkki kunnahallituksen kokoukesta: "Keskustelun kuluessa Helminen Sinisalo-Katajiston kannattamana esitti, että Klaukkalan Uimahalli otetaan pois OPM:n rahoitussuunnitelmasta tältä vuodelta ja vastaavasti rahoitussuunnitelmaan tälle vuodelle lisätään Kirkonkylän liikuntapuisto."

27.4.2012 09:26

Tänä aamuna klo 9 alkoi ilmoittautuminen Rajamäen uimahallin kesäuimakouluihin. Nettisivut kaatuivat ruuhkan takia heti alkuunsa. Onnea heille, jotka ehtivät ilmoittautua ensimmäisen minuutin aikana ja saivat lapselleen uimakoulupaikan!

27.4.2012 20:06

tuon voisi välttää jos ilmoittautumisen tekisi eri aikaisesti joko jaksojen tai ryhmien mukaan. On riskialtista avaa ilmottautumienn täsmälleen samaan aikaan kaikkiin ryhmiin. Yleensä siinä vaiheessa sitten kapasiteetti ei riitä ja tulee ongelmia.

27.4.2012 22:15

Että uimaan opetuskin pitää ulkoistaa ja pyytää kunnalta. Eikö vanhemmilla ole mitään vastuuta kasvattaa lapsensa kuten oli vielä parikymmentävuotta sitten.

15.5.2012 23:55

Ihan Kreikka meininki, velkaa otetaan ja "investoidaan" eliitti harrastuspaikkoihin.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.