Kaj Chydenius ja Minja Koski Klaukkalan kirjaston Joulukalenterissa

Kulttuuri
Kommentoi

KLAUKKALA (NU)Klaukkalan kirjaston Joulukalenterista putkahtaa tänä vuonna oikeita Tähtiä, kun säveltäjä Kaj Chydenius saapuu laulaja, näyttelijä Minja Kosken kanssa esiintymään Klaukkalan kirjastoon.

Tunnin mittaisen esityksen nimi on ”Matka: Kaj Chydeniuksen säveltäjänuran taitekohtia ja tähtihetkiä.”

Kaj Chydeniuksen säveltäjänura on kestänyt melkein 50 vuotta ja jatkuu edelleen monipuolisena ja vauhdikkaana. Sävellyksiä on vuosikymmenten varrella syntynyt 5 000-6 000 ja nykyisinkin vähintään yksi laulu päivässä.

– En osaa olla laiskana ja hyvä runo saa aina syttymään. Seitsemän sivua pitkästä, modernista kompleksisesta runosta ei ehkä synny mitään. Mutta jos saan vaikkapa L. Onervan runon eteeni, niin melko varmasti siitä laulu syntyy. Tänä aamuna sävelsin Yrjö Jylhän runon. Koskaan ei kuitenkaan voi tietää, tuleeko laulusta kunnollinen. Aika sen vasta näyttää. Lisäksi minua innostavat laulajani, jotka haluavat laulaa laulujani, Chydenius kertoo.

Konsertteja60 vuodessa

Konsertteja Kaj Chydenius käy pitämässä noin 60 vuodessa ympäri Suomea ja myös ulkomailla. Säveltäjälle mieluisia ovat KOM-ravintolan konsertit Helsingissä kerran kuussa, joihin hän säveltää joka kerta uuden ohjelman. Tulossa on muun muassa Larin-Kyösti -konsertti ensi vuoden alussa.

Tänä vuonna on ilmestynyt kaksi Chydeniuksen sävellyksistä koottua levyä: ”Tule aurinko kaunis” ja P. Mustapään runoihin sävelletty ”Kaipuulaulut”. Vuoden alussa ilmestyy ”Kaksipa tähteä taivahalla” -cd, jossa osa lauluista on sävelletty jo 60-luvulla, osa vuonna 2010.

Minja Koski on 28-vuotias lahtelainen Teatteri Vanhan Jukon näyttelijä ja uusimpia Kaj Chydeniuksen laulajia.

– Minja Koski on yksi parhaista laulajistani: haltioituva ja kaunisääninen mezzosopraano, ylistää säveltäjä laulajaansa.

”Matka” -konsertissa kuullaan lauluja kaikilta Chydeniuksen vuosikymmeniltä tähän päivään.

- Laulujen lomassa kerron mm. ensimmäisestä sävellyksestäni Lemminkäisen äidin kehtolaulu, tunnetuimmasta laulustani Sinua, sinua rakastan ja kerron myös vähän, mitä ajattelen elämästä, Kaj Chydenius lupaa.

Kaj Chydenius, piano ja juonto ja Minja Koski, laulu: Matka.

Klaukkalan kirjastossa 13.12.11 klo 20.15. Vapaa pääsy.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.