Kivi-monologi järisyttää pian Nurmijärvellä

Kulttuuri
Kommentoi 1

KIRKONKYLÄ (NU)Kirjailija Hannu Mäkelä, ohjaaja-dramaturgi Samuli Reunanen ja tulkitsija Johannes Korpijaakko tekevät Teatteri Jurkan Kivi-monologista huikean elämyksen. Vertasin mielessäni esitystä kahdesti näkemääni Tarmo Mannin Mielipuolen päiväkirjaan ja Kari Hakalan Markuksen evankeliumiin. Kivi ja Korpijaakko voittivat! Eipä sovi unohtaa myöskään ohjaaja Samuli Reunasen osuutta. Hänhän ohjasi Kajaanissa Nummisuutarit 2002 Korpijaakko nimiosassa.

Hannu Mäkelä on kirjoittanut sydänverellään kirjan Kiven viimeisestä päivästä Alpertti-veljensä luona Tuusulassa. Hän on taitavasti muovannut sanottavansa Kiven tyyliin. Rohkea teko, mutta tulos toimii varsinkin lahjakkaan näyttelijän tulkitsemana.

Kaikesta ymmärtää, että kirjailijan, ohjaajan ja näyttelijän yhteistyö on ollut saumatonta. Kun lisäksi Korpijaakon ikä on kuvaamansa kirjailijan ikää jokseenkin lähellä, ja ulkonäkökin lähentelee tuntemamme Kiven olemusta, on lähtökohta esitykselle otollinen.

Näytelmän edetessä on mahdotonta erottaa sen tekijöiden yksilöosuutta lopputulokseen. Silti näyttelijätyön osuus korostuu loppua kohti. On hämmästyttävää, että nuori esittäjä pystyy näin intensiiviseen puolitoistatuntiseen, mitä Vironkadun pikku pyhätössä koettiin.

Sanan ja ilmaisunvoima korostuvatMahdollisimman karu esillepano korostaa sanan ja ilmaisun voimaa. Jotain samankaltaista koettiin Paavo Liskin ohjaamassa Markuksen evankeliumissa, jossa Kari Hakala suoritti sykähdyttävän työn osin raskain seurauksin. Hakalalla oli 77 roolihahmoa.

Alpertti-veli kohtelee pikkuveljeään kolkosti, mutta hänen Karuliina-vaimonsa tuo sentään inhimillistä lämpöä Aleksin aatoksiin. Ahlqvistin tekemä lynkkaus hallitsee taustalla, samoin joidenkin muidenkin osoittama viileä kohtelu. Valoa näkyy yhä vähemmän hourailevan kirjailijan edetessä kohti loppuaan. Seksuaalinen raadollisuuskin vilahtaa naisen kaipuun esiintuomana. Miksi, kysyisin Mäkelältä.

Nopeasti vaihtuvat tunnetilat tehdään mestarillisesti. Välillä katsoja pidättää hengitystään tunnelman viedessä mukanaan.

August Ahlqvistin Seitsemälle veljekselle ja sen tekijälle langettama tuomio nousee sydäntä särkevänä esiin. Voimakkaat tunnetilan vaihtelut tuovat näkyviin myös riemullisen Nummisuutarin Eskon hääveisun tai nuorena menehtyneen Agnes-siskon hellän muiston.

EnsimmäinenvierailukohdeTeatterin intiimi ilmapiiri, jossa esiintyjän hikipisaratkin tuntuvat omalla iholla, korostaa sanomaa. Väliin näyttelijä laventaa lavaa ryntäämällä sivuovesta suoraan hämärälle Vironkadulle. Lavastus on karu, rekvisiittaa niukasti. Väliin tunnelman tiivistyessä aistii jopa sikolätin olemuksen.

Nurmijärvi ja Teatteri Kino Juha on saanut kunnian olla ensimmäinen Teatteri Jurkan Kivi-näytelmän vierailukohde. Kun esitys asettuu Sylvesterin päivän aattoon, ollaan todella lähellä joulukuun viimeistä päivää, joka päätti Nurmijärven suurimman pojan myrskyisän elämän.

Mikä olisikaan upeampi tapa aloittaa Nurmijärven Kivi-juhlien 60. juhlavuosi kuin saada osallistua tämän teatteritapauksen tunnelmiin.

Teatteri Jurkan ja Kivi-juhlien yhteistyönä toteuttama esitys Teatteri Kino Juhassa 30.joulukuuta 2011 klo 19. Lippuja Kirkonkylän, Rajamäen ja Klaukkalan kirjastoissa ja ovelta tuntia ennen esitystä.

Seppo Ranta-aho

1 kommentti Kommentoi
toimitus

Kommentit

31.12.2011 23:42

Esitys Nurmijärvellä oli aivan huikea. Olen nähnyt esityksen myös Helsingissä teatteri Jurkassa, mutta teatteri Kinossa esitys oli mielestäni vieläkin huikeampi. Hämmästyttävää oli myös kuinka esitys, valo ja ääni toimivat tässä meidän pienessä hieman nuhjuisessakin elokuvateatterissa. Tuntui, että olemme suuressakin teatterissa - aivan unohdin missä oikein olemme. Johanneksen esitys lumosi niin, että tuntui kuin Aleksis itse olisi ollut lavalla. Tällaisia esityksiä toivoisin enemmän.
Kiitos niille, jotka toivat tämän esityksen tänne "syntysijoille"

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.