KIRKONKYLÄ (NU)Nurmijärven Kirjastogallerian vuoden ensimmäinen näyttelyaika on perinteisesti varattu Nurmijärven Taideyhdistyksen jäsenelle. Tällä kertaa näyttelyn pitää Nathalie Chavieve. Näyttely on esillä 4.-27.tammikuuta.
Nathalie Chavieve on kosmopoliitti ja maailmankansalainen. Kyproksella syntynyt ja opiskellut Chavieve asuu nykyisin Nurmijärven Lepsämässä.
Taide on ollut Chavievelle intohimo jo 4-vuotiaasta lähtien. Silloin hän teki isoisänsä ohjauksessa ensimmäiset liitupiirustuksensa. Lyijykynien ja vesivärien kautta hän löysi öljyvärit ja maalaamisen.
Chavieven tyylissä perinteinen maalaustekniikka ja piirtäminen yhdistyvät klassisen realismin, kerrosmaalaustekniikan, optisten värien sekoittamisen ja kolmiulotteisuuden illuusion nykyaikaisiin ilmaisukeinoihin.
Chavieve liikkuu teoksissaan barokin ja surrealismin maailmassa, jota hallitsevat dramaattiset tehosteet, unet ja fantasiat. Hän kertoo, että kuvat kumpuavat suoraan sielusta surrealismin hengen välittäminä.
Chavieven tavoitteena on täyttää jokainen työ filosofisuudella, suurilla ajatuksilla, salaisuuksilla ja symboleilla. Ne jäävät katsojan tulkittaviksi.
Nathalie Chavieve: The inspiration from the soul. 4-27. tammikuuta Nurmijärven Kirjastogalleria, Punamullantie 1. Avoinna ma-to 10-20, pe 10-18, la ja aattoina 10-16. www.nurmijarvi.fi/tapahtumat.