Marssiiko Niinistö presidentiksi? Suomen Lehtiyhtymän lehtien Presidenttipeli

Paikalliset
Kommentoi 343

Suomessa järjestetään presidentinvaali tammi-helmikuun aikana. Vaalissa kansa päättää kenestä tulee seuraava Suomen tasavallan presidentti. Mukana on kahdeksan hyvää ehdokasta.

Ennen vaalia voit osallistua Suomen Lehtiyhtymän lehtien järjestämään leikkimieliseen Presidenttipeliin äänestämällä omaa suosikkiasi tekstiviestillä.

Katso myös: vaalit.fi

Presidenttipeli on päättynyt.

Saat paluuviestinä puhelimeesi välittömästi reaaliaikaisen tiedon äänestystilanteesta ja lisäksi voit seurata äänestystilanteen kehittymistä alla olevasta graafista. Yhden viestin hinta 0,95 euroa ja Presidenttipeli on avoinna 17.1.2012 saakka.

Edellisessä presidentinvaalissa kuusi vuotta sitten vastaavan ”koekierroksen” tulos osui hyvin lähelle virallisen vaalin tulosta. Silloinhan Tarja Halosen oletettiin olevan murskaavan ylivoimainen, mutta silti mentiin toiselle kierrokselle, koska Halonen saikin ensimmäisellä kierroksella vain 46,3 prosenttia äänistä.

Lehtiyhtymän tekstariäänestyksessä Halonen sai 44,7 prosentin prosentin osuuden, joten aika lähelle mentiin tällä täysin epävirallisellakin mittarilla. Myös muiden ehdokkaiden saama kannatus ja keskinäinen järjestys sattui menemään lähes täsmälleen samanlailla kuin oikeassa vaalissakin.

Osallistu nyt Suomen Lehtiyhtymän lehtien järjestämään leikkimieliseen Presidenttipeliin ja äänestä omaa suosikkiasi tekstiviestillä.

Presidentinvaalissa 2012 ovat ehdokkaina: Pekka Haavisto (ehdokasnumero 2), Timo Soini (3), Paavo Väyrynen (4), Paavo Lipponen (5), Sauli Niinistö (6), Sari Essayah (7), Eva Biaudet (8) ja Paavo Arhinmäki (9).

343 kommenttia Kommentoi
Kari Lehtimäki

Kommentit

4.1.2012 12:01

Onneksi jo pelkästä otsikosta ei paista läpi toimituksen oma presidenttisuosikki..

4.1.2012 16:05

Mietin ihan samaa, aika tökerö otsikko.

14.1.2012 20:25

Lipponen on ainoa vaihtoeto,tavallisille palkansaajille!Muistakaa historiaa,kuka hoiti työehto sopimukset,naisten ääni-oikeuden ym.

4.1.2012 20:15

Niinistö on ruotsalaisten ja ennen kaikkea ruotsinkielisten juoksupoika, kuten Lipponenkin.

4.1.2012 20:31

Kysymykseen "Peruskoulussa on kaksi pakollista vierasta kieltä, joista toisen pitää olla toinen kotimainen kieli. Pitäisikö toisen kotimaisen kielen opiskelu muuttaa vapaaehtoiseksi?" vastaa myöntävästi vain Timo Soini... siis vain PerSut :-)

5.1.2012 14:07

Joo, minulla myös paistaa läpi oma ehdokas, sillä Sauli on paras kokemuksella tietämyksellä ja sydämellä.

4.1.2012 12:26

Paavi Väyrynen on kokenein ja pitkäaikaisin ulkoministeri maassamme että Rion ympäristökokouksessakin aloitteentekijänä joka tuli myös hyväksytyksi. Mies puhuu valtiotieteitten tohtorina myös kaikki kielet auttava venäjä mukaanlukien. Minun valintani on selvä ja julkinen; Paavo Väyrynen

4.1.2012 12:30

Vladi-Väykyn väitöskirja on maailmankuulu = sen johtoajatus oli/on "Neuvostoliitto on ikuinen" :-) ...ja kunnioitusta hän nauttii ainakin tästä teostaan = "1989: KGB:n Helsingin päällikkö Viktor Vladimirov oli merkittävimpien suomalaisten kotiryssä. Väyrynen kertoi Karjalaiselle lähettämässään kirjeessä, miten Vladimirov tarjosi apuaan Karjalaisen presidenttikampanjalle.
-Minä esitin hänelle (Vladimiroville) ajatuksen, että ensi vuoden tavaranvaihtopöytäkirjassa syntyvät vientiongelmat voisivat olla sopiva kohde, jos löytäisimme jonkin keinon, esim. öljyntuonnin lisäämisen, tämän ongelman hoitamiseen, Väyrynen kirjoitti kohukirjeessä. Eduskunnan perustusvaliokunta totesi Väyrysen toimineen varomattomasti, mutta ei lain vastaisesti."

4.1.2012 13:44

Tarkkailija elää vielä kylmän sodan aikoja, kun Väyrynen ja muutama muu ehdokas ovat nykyisen maailmanpolitiikan kärkiosaajia.
Suomen joutuminen aselliseen konfliktiin Neuvostoliiton kanssa johtui osittain siitä, että tuolloinen Suomen media kirjoitti Neuvostoliitosta varsin vihamielisesti. Jopa Yhdysvaltojen tuolloinen attasea huomautti asiasta sanoen, että Suomen mediaa seuratessa saa sellaisen käsityksen, että Suomi on sodassa Neuvotoliiton kanssa.

Ajat ovat muuttuneet ja elämme ehkä vieläkin kriitisempiä aikoja, ainakin talouden suhteen, kun tuohon maailman aikaan. Venäjä voi olla tulevaisuudessa Naton jäsen ja mikä on se linja jolla selviydymme: Paasikivi-Kekkosen linja. Siis se linja, jota Tarkkailijan puolue (Paasikiven, KOK) menestyksekkäästi luotsasi läpi poliittisesti sensitiivisten aikojen.

Ohessa on lainaus pääminsteri Putinin puheesta Lappeenrannassa 17.5.2010, jossa hän ylisti Paasikivi-Kekkosen linjaa:

"Media ei ole juuri tuonut tyylikkäästi ja maittemme suhteita viisaasti arvioivaa näkökohtaa Paasikiven ja Kekkosen linjasta esille kaiken muun kohun tähden." - Vladimir Putin kiitti aluksi järjestäjiä vieraanvaraisuudesta, minkä jälkeen hän määritteli Suomen ja Venäjän hyvän yhteistyön perusteet - " Näitä onnistuneita sopimuksia (Saimaan kanavan vuokrasopimus) voi syntyä, jos ja kun Suomi käyttäytyy poliittisesti normaalisti ja Paasikivi-Kekkosen linjaa vastaavalla tavalla osoittaa käytännössä hyvää tahtoa Venäjää kohtaan."

Tarkkailijan edustama kanta ei näyttäisi olevan tuo Paasikiven-Kekkosen linja. Miten on Niinistön kannan laita?

7.1.2012 21:36

Ei väistöskirja ole mikään ennustus tai uskon mukaan tehty analyysi. Olisiko Väyrysen väitöskirjaa edes hyväksytty, jos siinä olisi esitetty Neuvostoliiton romahtamista? Ei olisi, sillä suomettuminen vaikutti myös yliopistojen tasolla. Nyt taas uusliberalismia ja USA ei saa arvostella yliopistotutkimuksissa, sellainen väitöskirja jää helposti pöydälle. Kylmän sodan aikaan Suomen kaikki merkittävät poliitikot joutuivat käytännössä pakosta tekemisiin KGB:n agenttien kanssa, siitä yksinkertaisesta syystä, että melkein kaikki joiden kanssa asioita Neuvostoliittoon päin hoidettiin, olivat agentteja tai politrukkeja.

7.1.2012 22:19

Tuosta uuliberalismin ja USA:n arvostelusta olen samaa mieltä, mutta se koskee muita kuin amerikkalaisia yliopistoja. Sikäläisissä yliopistoissa on vahva talouspolitiikan kristisointikulttuuri huolimatta senaatin tai kongressin valtasuhteista, presidentistä puhumattakaan. Finlandizierung taisi olla pahinta juuri politiikan sisäpiirissä. Neuvostoliitolla lyötiin päähän, niinkuin Raamatulla hurmospiireissä. Neuvostojohdolle olisi tainnut riittää vähempikin rähmällä olo.

14.1.2012 12:30

Tervetuloa vaan kasarilta tänne 2012 luvulle :D

Ulkopolitiikassa presidentillä on johtoasema

Hoitanut ulkoministerinä politiikkaa kauemmin kuin kukaan muu
Suomessa.Ulkopolitiikassa presidentillä on johtoasema.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri ja pressa on vahva
vientimyyjä. Halonen ei paljon tässä saanut aikaan. Eikä tässä saa
aikaan Haavisto tai Niinistö, Soini vielä vähemmän. Niiltä puuttuu
businessajattelu. Väyryseltä alkaa tulla businessideoita jo parin
lauseen päästä mitä katsellut tv.stä.

Lisäksi mukavan oloinen jeppe. ei ehkä kaunein mutta osaavin kokenein
ja mukavimpien joukossa.

Mainospalat, lisää löytyy helposti

Vienti on Suomen BKT:stä yli kolmannes
ja kasvumahdollisuuksia on vaikka miten ja paljon.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_talous#Ulkomaankauppa

Paavo Väyrynen vieraili salaa Irakissa
- no missäpä muissa kuin vientiteollisuuden hommissa
http://areena.yle.fi/video/1302189063139

Väyrynen Peruun, Argentiinaan ja Uruguayhin
ja millekä muulle kuin vienninedistämismatkalleppa tietenkin!

http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=214470&nodeid=15145&contentlan=1&culture=fi-FI

Paavo Väyrynen vienninedistämismatkalle Turkkiin
http://www.vn.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote/fi.jsp?oid=205905&c=0&toid=2063&moid=5432

Ministeri Väyrynen vienninedistämismatkalle Brasiliaan
http://valtioneuvosto.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote/en.jsp?oid=276071&c=0&toid=2213&moid=2216

Ministeri Väyrynen vienninedistämismatkalle Norjaan
http://www.vn.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote/sv.jsp?oid=225258

Väyrynen vienninedistämismatkalle Hong Kongiin

ULKOMINISTERI JO VUONNA 1984! on suhteet ulospäin kunnossa!
Ulkoministeri Paavo Väyrynen teki ensimmäisen korkean tason
ministerivierailun Suomesta Kiinaan vuonna 1984. Tämä oli käännekohta,
joka aloitti avoimien ovien kauden maiden suhteissa. Väyrysen
vierailua seurasivat myös pääministeri Kalevi Sorsan (1986) ja
presidentti Mauno Koiviston (1988) vierailut. Kiinan presidentin
ensimmäinen vierailu Suomeen tapahtui vuonna 1995 presidentti Jiang
Zeminin toimesta. Presidentit Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen
vierailivat Kiinassa vuosina 1996 ja 2002. Pääministeri Matti Vanhanen
teki virallisen vierailun huhtikuussa 2009. Eduskunnan puhemies Sauli
Niinistö vieraili maaliskuussa 2010.

http://www.finland.cn/Public/default.aspx?nodeid=44129&culture=fi-FI&contentlan=1&displayall=1

Väyrynen vienninedistämismatkalle Intiaan
On suhteita ja vienti vetää

http://www.finlandia.org.br/public/default.aspx?contentid=204101&nodeid=36429&contentlan=1&culture=f...

Väyrynen vienninedistämismatkalle Persianlahdelle
http://www.hallitus.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote/fi.jsp?oid=318147&c=0&toid=2213&moid=2216

Ministeri Väyrynen vienninedistämismatkalle Petroskoihin ja Sortavalaan
http://www.valtioneuvosto.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote/fi.jsp?oid=305153&c=0&toid=2213&moid=2216

Ministeri Väyrynen Sotshin investointifoorumiin
http://regeringen.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote/sv.jsp?oid=270381

Paavo Väyrysen vienninedistämismatka Murmanskiin
http://www.finland.org.ru/public/default.aspx?contentid=131916&nodeid=36881&contentlan=1&culture=fi-FI

Väykkä avaa ovia Lähi-Itään ja Afrikkaan
http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=199492

Väyrynen selvästi kansainvälisin heppu kaikista ehdokkaista.
Samaan aikaan hän on laittamassa suitsia globalisaation negatiivisille
piirteille.

Ja siivittämässä suomalaista vientiä.

Tälläisiä kertoili haastattelussa.

Muut ei ole lähellekään näin kyvykkäitä.

16.1.2012 12:33

Luin joskus Väyrysen väitöskirjan ja minusta siinä sanottiin, että Neuvostoliitto säilyy suurvaltana...Kukaan ei tuolloin tiennyt, että NL muuttuu Venäjäksi, mutta Venäjähän NL:n jatkajana on pysynyt suurvaltana ja pysynee...

4.1.2012 12:34

Paavo pitää olla eikä painovirhepaholainen "Paavi!"

4.1.2012 12:41

Niin veikkasivat aikoinaan kaikki muutkin kuin Väyrynen FBI mukaanlukien jotta Sosialistinen Neuvostotasavaltojen liitto (CCCP) olisi ikuinen mutta eipäs ollutkaan eikä Euroopan Unionin federaalinen liittokaan hyvin pitkäikäinen liene vaikka niin veikataankin poislukien Väyrynen joka myös on sanonut sen suoraan muiden kierrellessä asiaa kuin "kissa kuumaa puuroa!"

4.1.2012 13:41

Niinistöstä tulee pressa jos ei keksi tehdä jotain pähkähullua.

Toisella kierroksella mittelevät Niinistö ja yllätys-yllätys Haavisto. Väyrynen on tuonnut väriä tentteihin mutta siihen se sitten jääkin - mitään todellista annettavaa häneltä ei tunnu löytyvän. Soinin kurssi jatkaa laskemistaa sitä mukaan kun puolue kunnostautuu toimissaan. Lipposesta aika on ajanut ohi - tosin hänellä on parhaat tiedot EU:sta. Muut ovat mukana vain sen takia, että eivät ymmärtäneet kieltäytyä kutsusta - ei mitään mahdollisuuksia vaaleissa, mutta saavathan haluamaansa julkisuutta.

4.1.2012 14:28

MakePro (nimimerkki) "Toisella kierroksella mittelevät Niinistö ja yllätys-yllätys Haavisto. "

Lienet oikeilla jäljillä :-)

9.1.2012 17:03

Ne pähkähulluudet on jo tehty. Suomen vieminen euroon ilman kansanäänestystä ja valtiovarainministerinä toimiminen kun Sonera osti Saksasta ilmaa. Myöskään lastensa ikäinen vaimo vanhalla miehellä ei nosta pisteitä. 30 vuoden ikäero on aika suuri. .
Väyrynen on ilman muuta kokenein, koulutukseltaan myös paras. Puhuu kestävästä kehityksestä, oletkos kuullut Niinistön siitä puhuvan. Kestävä kehitys on ihmiskunnan kannalta elinehto. Niinistö on hyvin myötämielinen suomen maksumiehen roolille Eu:ssa.
Niinistö ajattelee k okoomuksen etua ja vaimo on kokoomuksessa töissä..

4.1.2012 14:51

Voihan se vielä niinkin kääntyä, että Haaviston kanssa toisella kierroksella kisaakin joku muu.

4.1.2012 15:30

Voi toki, tottakai voi... mutta se on hyvin epätodennäköistä.

6.1.2012 13:59

Tähän me tietysti pyrimme, Haavisto vastaan joku muu. Jos oikein spekuloidaan niin voidaanhan tietty äänestää Pekka suoraan presidentiksi! Rahaakin säästyis kun ei tarvittaisi toista kierrosta.
Niinistö, Lipponen ja Väyrynen ovat päivätyönsä tehneet, heille toivottaisin mukavia eläkepäiviä.
Jos Haavistoa ei valita suoraan, Biaudet olisi mielestäsopiva vaihtoehto.

7.1.2012 20:46

Sanot ääneen sen, mitä minäkin sydämessäni ajattelen. Niinistö on heikoimmasta päästä ehdokas.
Se edellyttäisi, että kansa avaisi silmänsä.

4.1.2012 15:07

Luvattua tekstiviestiä äänestyksen tilanteesta ei tullutkaan! Johtuikohan siitä että kannatin Niinistön kovinta kilpakumppania, valtiomies Väyrystä...

4.1.2012 15:52

Pressanvaalit tulossa mm. USA:ssa, Venäjällä, Ranskassa, ehkä Saksassa jne
ja Suomessa. Kansalaisten on hyvä valita ehdokas asiaperusteilla ja henkilöiden
taito, kyky ja kansalaiskunto etusijalla. Hyvä on tarkastella myös perhe- ja mm.
asumisoloja. Esim. Hesan keskustassa yli 200 neliön "arvoasuntoja" omistavat ehdokkaat tuskin enää omaavat mitään realistista kosketusta normikansalaisen
arkeen.

4.1.2012 15:53

Äänestys suosii epäilemättä niitä ehdokkaita, joiden kannattajat käyttävät eniten nettiä. Näitä ryhmiä ovat nuoret aikuiset ja toimihenkilöt. Nämä todennäköisesti kannattavat eniten Haavistoa ja Niinistöä. Kärsijöitä ovat Soini ja Väyrynen. Eli ei nyt oteta niin tosissaan tämän "gallupin" tuloksia.

4.1.2012 16:35

Haavisto yllättää vielä! Myönteisesti.

4.1.2012 17:26

Ei euron viestiä ole varaa maksaa pienituloisena. Olisitte nyt voineet Lehtiyhtymässä hommata omakustannehintaisen tekstiviestipalvelun, niin olisi hinta lähempänä 50 senttiä, minkä juuri ja juuri voisi maksaa.

4.1.2012 19:03

Tälläiset otsikolla ohjailevat gallupit voi jättää omaan arvoonsa :(

4.1.2012 19:05

Väyrynen on kuntien pakkoliitoksia vastaan, EU kriittinen ja eri kansalais- ja kieliryhmät huomioiva ehdokas.

4.1.2012 20:04

...eli menneisyyden mies :-)

4.1.2012 20:07

No on siinä Niinistö ihmeissään Keminmaantohtori on löytänyt jo pitkään puhumansa piiloäänet "minulla on suurempi kannatus kuin mitä viralliset gallupit esittää". Ne ovatkin olleet Lehtiyhtymän koneissa jemmassa, sekin selvisi, viimeinkin. Jossain johdannossa oli yllättääkö Haavisto, toivottavasti vain vaaleissa ei muuten. Taistelee varmaankin sijoista 3-5

4.1.2012 20:46

Väyrysen rasitteena on, että hän nousi Suomen politiikan eliittiin myöhäiskekkoslaisena aikakautena.
- Siihen aikaan sekä poliittisen eliitin että mediaeliitin piti huolehtia siitä, että tavalliset ihmiset eivät saisi tietää Ahti Karjalaisen juoppoudesta eikä presidentti Kekkosen pahenevasta dementiasta.
- Siihen aikaan jokaisella uraansa kunnioittavalla poliitikolla oli oma kotiryssä.

Väyrynen sai jo varhain hyviä paikkoja seurata sekä Karjalaisen että Kekkosen tekemisiä (ks. Wikipedia/Paavo Väyrynen):
- Väyrynen toimi keskustalaisen pääministeri Ahti Karjalaisen sihteerinä 1970 - 1971.
- Väyrynen valittiin 1972 keskustapuolueen varapuheenjohtajaksi.
- Väyrysestä tuli ministeri ensimäisen kerran 1975, kun hänet nimitettiin opetusministeriksi.
- Väyrynen toimi työvoimaministerinä 1976 - 1977.
- Väyrynen toimi ulkoministerinä ensimmäisen kauden 1977 - 1979 ja toisen kauden 1979 - 1982.
- Väyrynen valittiin Keskustapuolueen puheenjohtajaksi 1980.

Urho Kekkonen toimi Suomen presidenttinä 1956 - 1982. - 1970 -luvulta lähtien Kekkosessa alkoi ilmetä dementiaa, joka pahetessaan paljastui yhä laajemmille piireille. Muutenkin Kekkosen terveys alkoi 1970 -luvulla rapistua.

Kekkosen raihnaisuus paljastettiin tavallisille ihmisille näin:
- Huhtikuussa 1981 pääministeri Mauno Koivisto julkisuudessa julisti, että hän ei eroa, vaikka Tamminiemestä on niin kehotettu. - Tämä valtavaa mediajulkisuutta. - Kuitenkin myöhempien aikojen historiantutkijoitten mukaan Kekkonen ei ollut kehottanut Koivistoa eroamaan.
- Elokuussa 1981 Kekkonen teki kalastusmatkan Islannissa. - Nyt suomalainen julkisuus näytti avoimesti, kuinka huonokuntoinen Kekkonen oli Islannissa kalastusmatkalla.
- Syyskuussa 1981 Kekkonen jäi sairauslomalle.
- Lokakuussa 1981 Kekkonen pyysi eroa presidentin virasta.

1970 -luku oli nuorten ammattipoliitikkojen ensimmäinen kukoistuskausi. - Kyseessä olivat tosin vain miehet.
* Väyrynenkin kuului tuohon joukkoon.
- Väyrynen syntyi 1946.
- Väyrysestä tuli kansanedustaja 1970

Väyrynen on viimeisiä myöhäiskekkoslaisia poliitikkoja. Ja myös kylmän sodan aikaiset poliitikot ovat vähenneet parinkymmenen vuoden aikana, sen jälkeen kun ensin Varsovan liitto ja sitten Neuvostoliitto hajosi. - Mutta eduskuntaan tulee yhä uusia jäseniä, jotka ovat jo nuorena valinneet ammattipoliitikon uran.

Väyrynen on perinteisesti suhtautunut nihkeästi EU -jäsenyyteen. - 1990 -luvun puolivälissä hän olisi halunnut, että Suomi olisi valinnut ETA -jäsenyyden (eli Euroopan talousalueen jäsenyyden, johon Norja tyytyi) eikä EU -jäsenyyttä.

4.1.2012 22:18

Perushannu - luettelit pitkän lista syitä miksi en todellakaan äänestä Väyrystä.
Kaunaisempaa ja itseriittoisempaa ihmistä saa hakea.

4.1.2012 22:29

En ota listasta kunniaa. Kunnia kuuluu Väyrystietoa nimimerkille. Otin kantaa kadonneisiin ääniin ;)

4.1.2012 23:33

En ymmärrä mitä tekemistä tolla historialla on tekemistä pressanvaalien kanssa?
Värynen on hyvin perillä nykypolitiikasta, varsinkin ulkopolitiikasta toimiessaan ulkoministerinä.

4.1.2012 23:48

Vladi voi olla perillä ihan mistä tahansa. Me äänestäjät olemme perillä siitä, että hän on mennen talven lumia... höynähtänyt eläkeukko :-)

4.1.2012 23:53

Kristallipalloni näyttää, että presidentiksi tulee kikkuratukka, jonka silmät pyörivät kuin haitilaisella woodoo-papilla.

4.1.2012 23:55

Sen pulun tarttis hoidella vaa tiedotushommia et ei Salen öögat nyrjähdä :-)

5.1.2012 00:13

Silmiin pistävää on ollut tämä median Niinistöä tyrkyttävä varma valinta pressaksi jo edellisten vaalien jälkeen? Kyse on kansan suorasta vaalivalinnasta ja kun monia vuosia ollaan jo jyskytetty ihmisten päähän että Sauli voittaa, niin se tarkoittanee sitä, että äänestysprosentti tullee jäämään alhaiseksi, kun monikaan ei itseselvyyttä enää viitsi äänestää. Taktiikkaa jossa vain Sauli / kokoomus on voittajia kun äänestäjät jättävät äänensä antamatta. Kokoomuslaiset äänestävät aina omansa! Kansalaisten siis kannattaa olla hereillä, ettei oma ääni mene sivusuun. Muistakaa siis äänestää!

5.1.2012 14:14

Kansan mahti on voimaa. Väyrynen kyllä tyrkyttää itseään vaikka minkälaisilla konsteilla kansan mieleen, mutta ei onnistu. Niinistö on yksinkertaisesti vain paras ja sopivin.Tämän kansa tietää

5.1.2012 00:51

Presidenttipelin Jytky voi olla se, ettei Niinistö pääsekään toiselle kierrokselle. Hän on ainoa, jonka kannatus on jyrkässä laskussa.

5.1.2012 01:32

Haavisto pressaksi?
Hyvää mainosta ,kun Vaimoke jäi RATTIJUOPUMUKSESTA kiinni.
Haavisto sai tiedon asiasta lehden välityksellä.
Ne jotka äänestää haavistoa , katsoo läpi sormien rattijuoppoja.
Haaviston pitäisi luopua koko pelistä. Eihän tuo ymmärrä edes hävetä.

5.1.2012 01:35

Me äänestäjät Pohjois-Suomessa tiedämme, että Paavo Väyrynen on hyvä vaihtoehto, vaikka häntä yritetäänkin kovasti ivata ja leimata fossiiliksi.

5.1.2012 06:31

Väyrysen presidenttiys on yhtä todenäköinen kun taannoisen pres. ehdokkaan Veltto Virtasen!

Esim. Väyrysen jalasmökki kusetus ei unohdu, ikinä.

7.1.2012 01:53

Otas senior selvää asioista. Lain tulkinta muuttui oikeuskanslerin vaihtuessa. Päivärahoja peruutettiin useilta eri puolueiden kansanedustajilta. Vanhentunut järjestelmä uudistettiin pian jupakan jälkeen. Päivärahajärjestelmän mukaan päivärahaa maksettiin kotipaikan perusteella ja Väyrysen kotipaikka oli Keminmaa.

7.1.2012 06:05

Ota itse selvää asioista. Mitään polemiikkia jalasmökistä ei olisi koskaan syntynyt ellei Väyrynen olisi, tavoilleen uskollisena, kusettanut.

5.1.2012 03:12

Paavo Lipposen uraa (ks. Wikipedia/Paavo Lipponen):

* Lipponen valmistui valtiotieteen kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1971 pääaineenaan kansainvälinen politiikka.
* Lipposella oli monipuolinen ura SDP:n puoluevirkamiehenä:
- Tutkimussihteeri
- Kansainvälisten asiain sihteeri
- Poliittisen osaston päällikkö
- Helsingin piirin puheenjohtaja
- Puoluetoimikunnan jäsen
- Puolueneuvoston jäsen
- Työministeri Veikko Helteen (SDP) poliittinen sihteeri
- Pääministeri Mauno Koiviston (SDP) poliittinen sihteeri
* Lipponen SDP:n johdossa
- SDP:n puheenjohtajana 1993 - 2005
* Lipponen Suomen johdossa
- Pääministerinä: Ensimmäinen hallitus 1995 - 1999. Toinen hallitus 1999 - 2003.
- Eduskunnan puhemies 1995 ja 2003 - 2007
- Kansanedustajana 1983 - 1987 ja 1991 - 2007

Lipposen työ ja elämä on siis ollut puolueessa ja politiikassa.

Lipposen varjopuolia:
* Lipponen tuli kuuluisaksi pääministerikautena möläytyksistänsä.
- Suomi voisi joutua kiusallisiin tilanteisiin, jos sen presidentti olisi möläyttelijä.
- Italia selvisi Möläyttelijä - Berlusconin johdossa, vaikka siitä oli haittaa Italialle, koska Italia on eurooppalaisittain iso maa, ja koska Berlusconi piti yllä hyviä suhteita USA:han. - Mutta miten kävisi vähäväkiselle Suomelle, jos sen presidentti möläyttelisi väärään aikaan väärälle henkilölle?
- Perussuomalaisten puolue on joutunut v. 2011 moneen kertaan hankalaan tilanteeseen, koska sen eduskuntaryhmässä on ollut muutama möläyttelijä.

Lipponen edisti Itämeren kaasuputkihanketta. Kyseinen Nord Stream kaasuputki kulkee Itämeren pohjassa Venäjän Viipurista Saksan Greifswaldiin. - Lipposen palkkio maksettiin Lipposen konsulttiyhtiö Cosmopolis'lle.

* Nykyään on väärä ajankohta tukea miljardien investointeja fossiilisen energian lisäkäytölle. - Nimittäin on uhkana, että ilmakehän hiilidioksimäärän lisääntyminen nostaa alailmakehän lämpötilaa niin paljon, että mannerjäätiköt alkavat sulaa.

Paavo Lipposen mielipiteet ilmastonmuutoksesta (ks. http://www.hs.fi/politiikka/Skeptikkojen+kysely+Lipponen+ep%C3%A4ilee+ilmastonmuutostutkimuksia/a130...).
Toisaalta hänen mielestään ilmastonmuutos on vakava asia ja ihmisten aiheuttama.
Toisaalta hän ei arvosta ilmastotutkimusta:
- "kansainväliset ilmastotutkijat ovat vakavasti vääristelleet tutkimustuloksiaan"
- "ilmastoskeptikot eivät levitä harhaanjohtavaa tietoa"

Äänestäjän omasta kannasta riippuen tämä on hyvä tai huono asia, kun hän valitsee, ketä äänestää presidentinvaaleissa:

"Lipponen on tunnettu ruotsin kielen puolestapuhujana. Hän toimi myös ruotsinkielisen kulttuurin verkoston Svenska.nu:n suojelijana ja valtuuskunnan puheenjohtajana. Hänet palkittiin Freudenthal-mitalilla vuonna 2007.

12.1.2012 21:44

Hyvä lista. Mutta älkäämme unohtako Lipposen yritystä ohittaa Kekkonen vasemmalta. Lipponen ja muut äärivasemmistolaiset vaativat Suomea osallistumaan yhteisiin sotaharjoituksiin Neuvostoliiton kanssa, mutta eivät tietenkään saaneet asialle Urkin hyväksyntää. Ja sen jälkeen Lipponen "pakeni" Usaan opiskelemaan, eli kasvamaan.

5.1.2012 06:10

Valveutuneen äänestäjän kanssa samaa mieltä, mutta oikeestaan hänen kokemustansa tarvittaisiin kyllä muuallakin, esim. pääministeri.

5.1.2012 09:10

Haloo, herätys kaikki suomalaiset, emme todellakaan halua presidentiksi kokoomuslaista Niinistöä, joka meidät änkesi Lipposen kanssa Emuun, kaverukset kävelivät yli Suomen kansan, eivät pitäneet tarpeellisena järjestää kansanäänestystä, pitivät suomalaisia niin tyhminä, nämä kaksihan ovat bisser wissereitä , joten ottivat ohjat omiin käsiinsä, todella väärin. Nyt kokoomuksen Kataisen mantra on, että hinnalla millä hyvänsä EU:n pimeässä ytimessä pitää olla, vaikka Suomella ei todellakaan ole varaa moiseen. Stubbilo sanoi välittömästi EVM:n jälkeen kun huomattiin että sotii pahasti Suomen perustuslakia vastaan, että kyllä EU:n virkamiehet jonkun siis porsaanreiän, kikkailun löytävät, että voidaan mennä perutuslain yli, eli haloo väki ei missään nimessä Niinistöä presidentiksi, ihan siitäkin syystä, kun mies ei vastaa kun kysytään, vaan kiemurtelee eikä vaan vastaa, epärehilliseltä tuntuu, kun ei pysty vastaamaan, ja miksi ei vastaa siksi kun pelkää todella paljon ja syystä, että ihmisten kanta muuttuu, kun huomaavat mikä hän miehiään, täysin olematon tausta ulkopolitiikasta ym. ei hyvä. Aivan toisenlaisen, joka ajaa Suomen ja suomalaisten etua on Väyrynen, joka uskaltaa sanoa suoraan kantansa, sellaisen presidentin Suomi tarvitsee. Sari Essayah on toinen hyvä ehdokas Soinin ohella, mutta Essayah aika tulee myöhemmin ja Soinia tarvitsemme ehdottomasti politiikassa.

5.1.2012 09:52

Erehdys, Väyrynen ajaa ainoastaan omaa etuaan.

5.1.2012 10:04

Täsmennys = Vladi ajaa myös Venäjän etua :-(
+
"1989: KGB:n Helsingin päällikkö Viktor Vladimirov oli merkittävimpien suomalaisten kotiryssä. Väyrynen kertoi Karjalaiselle lähettämässään kirjeessä, miten Vladimirov tarjosi apuaan Karjalaisen presidenttikampanjalle.
-Minä esitin hänelle (Vladimiroville) ajatuksen, että ensi vuoden tavaranvaihtopöytäkirjassa syntyvät vientiongelmat voisivat olla sopiva kohde, jos löytäisimme jonkin keinon, esim. öljyntuonnin lisäämisen, tämän ongelman hoitamiseen, Väyrynen kirjoitti kohukirjeessä. Eduskunnan perustusvaliokunta totesi Väyrysen toimineen varomattomasti, mutta ei lain vastaisesti."

5.1.2012 10:14

Muuttuisiko Paavo viisaammaksi puhekieltään vaihtamalla?

5.1.2012 10:43

Väyrysen ruotsinkielinen mongerrus on niiin heikoissa kantimissa että kuulija saa pitkälti arvata mitä Paavo-ressukka yrittää suoltaa.

Englannin kielinen tulostus luonnistuu Paavolta piirun verran paremmin, joskaan ei kovin kehuttavasti sekään.

5.1.2012 11:42

Väyrynen taitaa olla vahvoilla presidentiksi, kun kaiken maailman likasankot on jo jouduttu ottamaan käyttöön.

YLEn eilisessä vaalitentissä Väyryne osoitti jälleen suveneerisuutensa. Vaikka muillakin ehdokkailla on ansiosa, ei Paavon ylittänyttä ole.

7.1.2012 00:05

Mikähän on oma kielitaitosi politiikkasanaston aluella? Kyllä kielten lehtorina sanoisin että Väyrysen ruotsi JA englanti ovat todella hyviä verrattuna esim. Niinistön vastaavaan! Kuuntele vaikka Bettina-haastattelua ja muitakin ...

7.1.2012 00:07

Sulta on tainnu jäädä auskultointi hoitamatta :-)

5.1.2012 12:35

Hän etsii dialogia ja yhteistyötä, ei vastakkainasettelua ja nokittelua. Haavisto on rohkea, muttei röyhkeä.

5.1.2012 15:25

Valitettavasti Venäjä-asiantuntija Pekka Haavisto ei tunnistanut Venäjän presidenttiä kuvasta, kun Helsingin Sanomissa oli jonkinlainen kuvatunnistuskysely.

5.1.2012 14:12

Väyrysen pahin vastustaja on hän itse. Mutta asiaan: vaaleihin on aikaa alle
viikko. Vilkaiskaapa mitä Olli Ainolan haastattelema Suomen sotilastiedustelun
päällikkö puhuu Talouselämä-lehdessä tänään. On aika ajatella, mitä nämä
kokoomuksen "ystävyyspuolueet" hääräävät Euroopassa! Sauli itse on lutunen.

5.1.2012 17:01

No, ei varmasti marssi, mutta äänestäjät voivat "marssittaa". Miettikäämme kelle äänemme annamme!

5.1.2012 17:54

Kuka noita vanhoja juttuja oikein muistelee?
Taitaa olla itse jokin "menneisyyden mies/ nainen".
Väyrynen on jatkuvasti päivän politiikassa mukana oleva.

5.1.2012 17:59

"Väyrynen on jatkuvasti päivän politiikassa mukana oleva."

Eduskunnasta pudonnut eläkeukko Vladi on... mutta kuvaa toisaalta erinomaisen mainiosti maanmainion Maalaisliiton poliittista nykytilaa :-)

5.1.2012 18:16

Ylen uusin gallup: Kisa kakkossijasta jatkuu tasaisena. Vihreiden Pekka Haavistolle ja keskustan Paavo Väyryselle mitattiin kahdeksan ja perussuomalaisten Timo Soinille seitsemän prosentin kannatus. Haavisto sai 8,3 ja Väyrynen 8,2 prosentin kannatuksen, joten he ovat käytännössä lähes tasoissa.

Aika hyvin näyttää Lehtiyhtymän mittari kansan tahtoa ilmentävän.

5.1.2012 18:20

On kuule mun ex-tyttöystävä menneisyydestä toi tarkkis. Kuuma pakkaus se oli ja simpsakat sääret sillä on vieläkin. Terävä mimmi se on ;-)

5.1.2012 18:35

Sauli Niinistö marssi presidentinlinnaan on muuttunut kovin vaivalloiseksi.

Se on alkanut muistuttaa pahasti katkokävelyä.

5.1.2012 20:51

Paavo Lipponen Isänmaan asialla !

Aivan aluksi tällaisia muutamia tosiasioita Paavosta, joka nyt pyrkii Suomen Tasavallan Presidentiksi mainoksellaan ”HÖH”. Sopiiko muistella vanhoja eli ketkä veivätkään Suomen tähän Euro-kurimukseen? Pieni lainaus sopinee tähän:”Suomessa ei järjestetty kansanäänestystä euroon liittymisestä v. 99.
Sinne meidät luotsasivat pressapellet Niinistö ja Lipponen .

Muistammeko vielä noin kauas menneisyyteen? Politiikan tutkijat kertovat että meidän tavallisten ihmisten eli vaalikarjan muisti kestää keskimäärin 3 kk. Siis jos Pressaehdokas ei munaa itseään sinä aikana on hän vahva ehdokas.
Paavo Lipponen kyllä pitää hyvää huolta omastaan ja omistaan kuten seuraava Anneli Jäätteenmäen kysely silloiselle Pääministeri Paavo Lipposelle osoittaa(suora lainaus Eduskunnan pöytäkirjoista)

Ed. J ä ä t t e e n m ä k i : Arvoisa puhemies!
Viime syksynä te, pääministeri Lipponen, totesitte, että
"jos jotain tässä on moitittava, se olen minä". Te lupasit
te myös kantaa täyden vastuun tässä asiassa. Mitä se
tarkoittaa?
Tässä ilmoituksessanne te toteatte, että te olette
osallistunut ministeri Alhon kanssa tilannearvioihin tämän
sopimuksen synnystä. Oletteko te osallistunut myös tilan
nearvioon siitä, että Ulf Sundqvist on saanut tällaisen
erityiskohtelun, 1,2 miljoonaa markkaa? Onko ex-ministeri
Arja Alho vain sijaiskärsijä, jonka taakse vaikutusvaltai
set miehet ovat piiloutuneet?
Lisäksi haluaisin kysyä teiltä, arvoisa pääminis
teri: Miksi vain pankinjohtaja Sundqvistin kohdalla on
tehty tällainen kohtuullistamissopimus? Suomessa on satoja,
tuhansia velallisia, jotka viedään konkurssiin ja ulosot
toon. Heiltä ei kysytä, mitä he pystyvät maksamaan, vielä
vähemmän, mitä he tahtoisivat maksaa. Arvoisa puhemies!
Herra pääministeri, miksi muiden velallisten kohdalla ei
ole tehty vastaavia sovitteluja ja kohtuullistamisia?
Paavo Lipponen kuvitteli näillä selkärangattomilla Suomen myyymisillä pääsevänsä Euroopan Unionin Presidentiksi tai ainakin merkittävään asemaan. Vaan kuinkas sitten kävikään? Kai me sen muistamme, vai emmekö muista ? EU punnitsi ja köykäiseksi havaitsi. Mitä uutta nykyinen Pressan vaali voisi antaa Paavolle, joka edelleenkin elää samoissa harhoissa, vaikka Timo Soinin mielestä kannattaisi laittaa villasukat jalkaan ja pysyä omalla sohvalla katsomassa maailman menoa.
No Paavohan ei lannistunut vaan rupesi Gaspromin konsultiksi. Mitä siitä seurasi?
Ainakin seuraavat asiat:
Sanansaattajalle maksettu vajaa miljoona?

Putkigaten esittämien tilinpäätösten mukaan putkiyhtiön konsultille on maksettu vajaa miljoona euroa palkkioita. Vain sanansaattajan toiminnastako on maksettu, kuten hän itse tehtäväänsä kuvaa?

Olisi tarpeen selvittää, onko Suomen poliittiselle eliitille suotu ylimääräisiä etuja vai ovatko he vain hyvää hyvyyttään ja naapurisovun vuoksi olleet hyvin innokkaita päättämään putken rakentamisen ja Suomen alueelle sijoittamisen puolesta. On kaksi vaihtoehtoa: korruptio tai ns. hyväntahtoinen hölmö –toiminta.

Suomella on edelleen käsissään Putkigate

Suomen ex-pääministeri on raskaalla kädellään ohjannut suomalaisia poliitikoita toimintaa, jossa Suomen oikeudet ja edut on täysin unohdettu. Suomelle koituu putkesta vain haittaa, hyvin vähäistä työurakkaa lukuun ottamatta ei mitään etua.

Pahinta on kuitenkin täysin avoin turvallisuuskysymys. Suomea on viety entistä enemmän riippuvaiseksi Venäjän johdon mielihaluista. Suomen valtionjohto ei uskalla purkaa sotasyyllisyystuomioita, se ei uskalla keskustella Venäjän kanssa Petsamon, Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten palautuksesta.

Valtiojohto uskaltaa lahjoittaa Venäjälle rahaa lähialuerahoina ja Saimaan kanavan käsittämättöminä ylläpitomaksuina. Nyt mukana on kaasuputkeen liittyvät lahjoitukset ja ongelmat.

Suomella on edelleen käsissään todellinen Putkigate. Lähiviikot osoittavat, onko medialla halua käsitellä tätä asiaa ja mitä äänestäjät asian tiimoilta tuumaavat.

Näin se meidän Paavo Lipponen toimii. Demarit voivat olla tyytyväisiä kun heidän suosionsa laskee koko ajan, omituinen puoluesihteeri, omituinen Pressaehdokas, omituinen Urpilainen ja uskomattomat valheet hallitussopimuksessa ja äänestäjien kalastelussa. Olemmeko me todella näin hölmöjä ? Jos olemme me todella ansaitsemme sen.

Taisto Orre
Perussuomalainen

5.1.2012 22:37

Paavo Lipposen uraa (ks. Wikipedia/Paavo Lipponen):
- Työministeri Veikko Helteen (SDP) poliittinen sihteeri
- Pääministeri Mauno Koiviston (SDP) poliittinen sihteeri

En tiedä, toiko tuollainen asema oman kotiryssän. - Mutta on varmaa, että tuollaiseen asemaan ei päässyt kylmän sodan aikana, jos oli arvostellut kotiryssäinstituutiota.

5.1.2012 21:12

En ole Lipposen kannattaja enkä äänestäjä, mutta täysin käsittämätöntä on ollut oikeiston riekunta hänen toimistaan maakaasuputken edistämiseksi. Maailma on täynnä maakaasuputkia - myös merenalaisia. Venäjän ja Keski-Euroopan välinen suora maakaasuputki on ollut kaikin puolin järkevä hanke - mitään järkeviä perusteita sen vastustamiseksi ei ole löytynyt. Siksi putki myös rakennettiin eikä siitä Suomelle ole mitään haittaa.

6.1.2012 00:55

Voihan hyva "sylvi" Kun EU ja venäjän välillä syntyy jokin vakavampi selkkaus niin ensimmäinen kiristys keino on, että pistetäänpäs kaasuputken sulkuventiilit kiini, kuika te voitte olla noin ......tanan sinisilmäisiä ja naiveja

6.1.2012 00:58

Vai on järkevää, että käytetään miljardeja, jotta voitaisiin lisätä fossiilisen energian käyttöä? - Tuollainen asenne on osittain hyväksyttävää Intian ja Kiinan kaltaisissa maissa, jotka ovat matkalla köyhyydestä länsimaiseen vaurauteen - ja matka on vielä pitkä.
* Mutta kyseessä on EU:n isoin maa Saksa, joka on jo vauras ja kehittynyt. - Saksan ja muitten vauraitten EU -maitten pitäisi olla esimerkkinä fossiilisen energian käytön vähentämisessä.

Saksan kaasuhankkeen takia EU:n julkinen ja virallinen ilmastohuolestuminen näyttää EU:n ulkopuolisista valtioista tekopyhyydeltä. - Niinpä USA, Kanada ja Australia ovat vuosia suhtautuneet nihkeästi hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. Ja näissä maissa hiilidioksidipäästöt henkeä kohti ovat kovia (ks. Wikipedia/List of countries by carbon dioxide emissions per capita).
* Niinpä nousevien talouksien maat ovat keskittyneet talouskasvun edistämiseen ja jättäneet vähäiselle huomiolle huolestumisen hiilidioksidipäästöjen kasvusta.

Lopputuloksena hiilidioksidipäästöt ovat kasvaneet voimakkaasti 1990 -luvun alusta, vaikka tämä ajanjakso on ollut julkisen ja virallisen ilmastohuolestumisen aikakautta.

Maailman hiilidioksidipäästöt (ks. http://cdiac.ornl.gov/ftp/ndp030/global.1751_2008.ems):
Yksikkönä on miljoona tonnia hiiltä.
1990: 6151
2000: 6750
2008: 8749

5.1.2012 22:40

Ei narsistista tule ikinä pressaa Suomeen, onneksi. Maailma on pullollaan sellaisia epäonnistuneita esimerkkejä.

5.1.2012 22:51

Wikiquote: Lausahduksia

"Vastuutani en voi väistää."
Väyrynen ilmoittaessaan pyrkivänsä presidenttiehdokkaaksi 2011.

"Olen siihen liian vanha ja liian lyhyt."
Paavo Väyrynen tasavallan presidentin tehtävästä Nykypäivä-lehdessä syksyllä 2008 - keväällä 2009

"Kaikilla on omat vahvuutensa. Sattuu vain olemaan niin, että minussa nämä kaikki vahvuudet yhdistyvät."
Väyrynen keskustan puheenjohtajavaalin aikana 2010.

"Minä olen Jumalan valittu johtamaan Suomen kansaa."
Väyrynen illanistujaisissa Mikko Pesälälle, Suomen Kuvalehti 3/1999

"Politiikassa tuloksia ei mitätöidä, vaikka ne olisikin saatu reilun pelin sääntöjä rikkoen."
Väyrynen kirjassaan Itsenäisen Suomen puolesta

"Suomen tilanne on suhteellisen hyvä. Olemme syrjässä pahimmilta myrskyiltä ja sateilta. Sateiden lisääntyminen ei ole ongelma, jos ne pysyvät jossakin kohtuudessa. Kuivuuskaan ei pahemmin haittaisi, kun meillä riittää kasteluvettä. Ilmaston lämpeneminen pikemminkin parantaa kuin heikentää Suomen maatalouden kilpailukykyä."
Väyrysen kolumni ilmastonmuutoksesta, Ilkka, 26.1. 2007

"EU:hun liittyminen oli virhe."
"En minä ole EU-vastainen."
"En ole puolesta enkä vastaan, pikemminkin päinvastoin."
Väyrynen television vaalitentissä

"Ei, en ole niin sanonut ja vaikka olisinkin niin en sitä tarkoittanut."
"Tämän vaalikampanjan aikana minua on potkittu kuin palloa."

6.1.2012 22:24

Tänään Väyrynen puhui Jyväskylässä upean esityksen.

Katkelmat, joita heittelet joistakin yhteyksistä ovat kokonaisuudesta irroitettuja ja väritettyjä.

Onneksi Paavo käy useilla paikkakunnilla ja voi oikaista henkilökohtaisesti tuon sinun levittämäsi hokeman.

5.1.2012 22:56

Pitääköhän tämä paikkansa
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194713096448/artikkeli/puheenaihe+putkigate+lipposen+upottaja+.html
Jos pitää, ei ihme että kannatus laskussa

5.1.2012 23:00

Persu-Orren ensimmäinen virhe on se, että Lipponen ei sano mainoksessaan "höh" vaan "pöö". Siitä eteenpäinkin mies puhuu paskaa.

5.1.2012 23:47

Paskaa eli ei ni se on hauska ja oivaltava mainos :-)

6.1.2012 00:18

Äänestetty on ja parasta ehdokasta eli Niinistö on tuleva pressa. Hän on mielestäni sopivin tehtävään, kaikin tavoin. Fiksu, asiallinen, osaava ja taitava. Sisäinen ja ulkoinen olemus, presidenttiainesta. On edustava ja hyväkuntoinen, Suomen lippulaiva maailmalla, jossa tarvitaan osaamisen lisäksi myös imagonäyttävyyttä. Vaimona upea Jenni. Väyrynen on itseään täynnä, ärsyttää hänen itseimartelunsa. No, Lipposen juna meni jo ja vaimo on hirmuinen pyrkyri ja Haaviston juna ei ole vielä tullut. Soini, hmmm... ei pressa-ainesta, liian juntti. Muut sitten ovat kaukana. Essaya on fiksu, mutta liian nuori ja kokematon.

6.1.2012 22:27

Hienoa kuvausta. Kääntäisin vain ehdokkaiden nimet päikseen. Minulla on aivan erilainen käsitys kanssasi.

6.1.2012 01:23

Sauli on pahvi! Viime vaaleista jo kaikkein edustavinta oli hänessä se pahvimainos kahvilansa kupeessa. Se pahvi on yhtä samanlainen kuin kaveri itse! Ei anna kansalle mitään, ei sisällä mitään. Arvo jota Sale hakee on, että hän pääsee "kuninkaaksi" palvelematta kansaa sen kummemmin. Ei tekemään pressan hommaa!! Pressa on työ- slougan on melkoinen harha. Kokoomuskin on kauhean hiljaa nyt kaikessa, että ei vaan kukaan vahingossakaan laukase mitään negatiivista ajatusta mistään. Sähkökatko-jupakan aikana on ihmeellistä, että ei Katainenkaan ollut missään vahinkoalueella kiertelemässä ja puristelemassa ihmisten käsiä lohdutukseksi, kuten jossain suuressa maailmassa. Ei se tietenkään mitäään olis auttanut, mut huoli ei miestä paina! Päivi taas veti pisteet kotiin.

6.1.2012 05:33

Timo Soinin uraa (ks. Wikipedia/Timo Soini):

Soini on toiminut Perussuomalaisten puheenjohtajana vuodesta 1997.
Sinnikkäästi Soini on jaksanut olla vuosi toisensa jälkeen pienen protestipuolueen johdossa. Puolue kasvoi hitaasti: Vuoden 1999 eduskuntavaaleissa PS sai 0,99 % äänistä. Ja vuoden 2007 eduskuntavaaleissa PS sai 4,05 % äänistä.
Vihdoin 2011 eduskuntavaaleissa PS nousi isojen puolueitten joukkoon ja sai 19,05 % äänistä.

Jos ajatellaan kokemusta presidentin asemaa varten, niin Soinilla se rajoittuu kahteen meppivuoteen 2009 - 2011.

Soinilta katolisen kirkon jäsenenä voitaisiin kysellä, miten hän suhtautuu katolisen kirkon etiikkaan ja tekemisiin:
- Katolisen kirkon papeista osa käytti lapsia (lähinnä poikia) seksuaalisesti hyväksi.
- Katolisen kirkon sisällä salailtiin vuosikausia sitä, että jotkut papit käyttivät lapsia seksuaalisesti hyväksi.
* Mutta samanlaista on tapahtunut muuallakin, myös Suomessa: lestadiolaisuuden piirissä. - Niinpä vastaavat kysymykset pitäisi esittää jokaiselle presidenttiehdokkaalle, joka kuuluu Suomen luterilaiseen kirkkoon.
¤ Katolisella kirkolla on ns. seksuaalineutraali avioliittokäsitys. Eli sama avioliitto pitäisi sopia niin kielteisesti seksuaalisuuteen suhtautuvalle kuin seksi-intoilijallekin.
- Em. ihmisryhmät ovat niin erilaisia, että jomman kumman pitää antaa periksi avioliiton sisällön määrittelyssä. - Katolinen kirkko on asettunut varsin lähelle kielteisesti seksuaalisuuteen suhtautuvien kantaa. Eli seksi on välttämätön paha, jotta ihmiskunta säilyisi.
- Em. lähtökohdasta katolisen kirkon muukin seksuaalimoraali on ymmärrettävää: Esim. Mihin tarvitaan ehkäisyä, jos seksi on vain välttämätön paha ihmiskunnan säilyttämiseksi?
* Mutta viime vuosina länsimaissa on puuhattu uutta versiota yleisseksuaalisesta avioliitosta eli sukupuolineutraalia avioliittoa. Eikä katolisen vanha versio yleisseksuaalisesta avioliitosta (eli seksuaalineutraali avioliitto) enää käy.
- Heteroseksuaaliset ja homoseksuaaliset ovat niin erilaisia, että jomman kumman pitää antaa periksi avioliiton sisällön määrittelyssä: Esim. Asetaanko tavoitteeksi, että lapsen varsinaiset vanhemmat elävät avioliitossa vai avioerossa?
- Eduskunnassa on kymmeniä jäseniä, joilta pitäisi kysyä, miten yleisseksuaalinen avioliitto voidaan järjestää. Minkä seksuaaliryhmän mukaan avioliitto käytännössä järjestetään?

6.1.2012 06:56

Loppupeli on Niinistön ja Väyrysen vääntö, jonka Saukki voittaa. Soinin rasitteena on kriminaali puoluehallintoväki. Sieltä kärjestä löytyy raiskaaja Matti Putkonen, joka on tuomittu korkeinta oikeutta myöten. Tärkein periaate Soinin töihinottokriteereissä on, että taustasta löytyy naisten pahoinpitely. Miten tällainen mies kuvittelee itsensä presidentiksi? Millaisen kabinetin hän tästä väkivaltaisesta kaartistaan haluaisi presidentin linnaan?

6.1.2012 09:58

Mielenkiintoinen toinen kierros jos Niinistö vastaan Haavisto :persut joutuu äänestämään Niinistöä!Minä jättäisin äänestämättä!

6.1.2012 10:38

Presidenttiksi pitää valita se vähiten pätevä koska muuten politiikka menettää hyviä tekijöitä.Perustellu on seuraava,presidentti on tänä päivänä aivan ilman valtaa se on ainoastaan edustustehtävä missä sopii vaan toivoa että valitaan edustava tyyppi ja sitähän Halonen ei ollut. Ministeri ja minesterit pyörittää Suomea ja siellä tärkeimässä viroissa on vaan kloppeja mikä on hälyttävää kun tietää miten vaikeat ajat on ja tulee olemaan.

6.1.2012 10:51

No sittenhän asia - ja valinta - on päivänselvä = jeesusteleva lahkolaissaarnaaja :-)

6.1.2012 12:36

Kantsii seurata ehdokkaita muuallakin netissä

Pressaehdokkaiden kamppailua voit seurata myös ehdokkaiden nettisivujen, Facebookin ja Twitterin kautta.

Paavo Arhinmäen kotisivut
Paavo Arhinmäki Facebookissa
Paavo Arhinmäki Twitterissä
Eva Biaudet'n ehdokassivut
Eva Biaudet Facebookissa
Eva Biaudet Twitterissä
Sari Essayahin ehdokassivut
Sari Essayah Facebookissa
Sari Essayah Twitterissä
Pekka Haaviston ehdokassivut
Pekka Haavisto Facebookissa
Pekka Haavisto Twitterissä
Paavo Lipposen ehdokassivut
Paavo Lipponen Facebookissa
Paavo Lipponen Twitterissä
Sauli Niinistön ehdokassivut
Sauli Niinistö Facebookissa
Sauli Niinistö Twitterissä
Timo Soinin ehdokassivut
Timo Soini Facebookissa
Paavo Väyrysen ehdokassivut
Paavo Väyrynen Facebookissa
Paavo Väyrynen Twitterissä

6.1.2012 13:13

Hyvä Sutinen,

on hienoa, että joku huolehtii tasapuolisesta viestinnästä Keski-Uusimaa -lehdessä.

Toimitus ei siihen pysty.

Opeta nyt Eero Lehti rengeillesi jotakin viestinnän ja myös markkinoinnin alkeista! Sinulla menestyneenä yrittäjänä luulisi siihen olevan eväitä.

Toimituksen touhut ovat jo ajat sitten menneet tahattoman negatiivisen mainonnan puolelle eli aiheutetaan hallaa sille, jota yritään tukemaan.

6.1.2012 13:29

Väyrysellä ainoana on väitöskirja ja on tohtori. Oli toiminut ministerinä kymmenen vuotta ennenkuin muista ehdokkaista kukaan tuli edes eduskuntaan.

6.1.2012 13:33

Väyrysen väitöskirjan, jonka kirjoittivat ulkoministeriön virkamiehet, johtoajatus on "Neuvostoliitto on ikuinen". Muuta potaskaa en tuosta kirjoitelmasta viitsi edes oikoa.

6.1.2012 13:33

valitkaamme siis vähemmän pätevä ,soinia tarvitaan vielä oikeisiin toimiin. presidentiksi tarvitaan tässä tilanteessa vahva kaupparatsu myymään tuotteitamme.
ALAMÄKI jo 30% pahempi kuin 9-luvun alun laman alussa ja silloin oli nokia tulossa sekä vientiä ja paperiteollisuutta. raju laskusuunta hyvinvointivaltiolle tulee 2012 aikana

6.1.2012 13:37

Venäjän taloudellinen reaktio Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen olisi merkittävämpi kuin itänaapurin sotilaalliset tai poliittiset toimet, arvioi Suomen sotilastiedustelun päällikkö Georgij Alafuzoff torstaina ilmestyneessä Talouselämä-lehdessä.
"Suomi on Venäjän rajanaapureista ainoa, jonka kanssa Venäjä keskustelee aidon tasavertaisesti. Jos ongelmia on – vaikkapa puutullit – niitä voidaan ratkoa keskustellen. Jos Suomi liittyy Natoon, en ole varma, keskustelemmeko talousasioissa enää tasavertaisesti", Alafozoff sanoo haastattelussa.
+
Kukahan tuon haastattelun lienee tilannut... ja miten se "sattuikin" juuri sopivasti ennen presidentinvaaleja :-)
+
"1989: KGB:n Helsingin päällikkö Viktor Vladimirov oli merkittävimpien suomalaisten "kotiryssä". Väyrynen kertoi Karjalaiselle lähettämässään kirjeessä, miten Vladimirov tarjosi apuaan Karjalaisen presidenttikampanjalle.
-Minä esitin hänelle (Vladimiroville) ajatuksen, että ensi vuoden tavaranvaihtopöytäkirjassa syntyvät vientiongelmat voisivat olla sopiva kohde, jos löytäisimme jonkin keinon, esim. öljyntuonnin lisäämisen, tämän ongelman hoitamiseen, Väyrynen kirjoitti kohukirjeessä. Eduskunnan perustusvaliokunta totesi Väyrysen toimineen varomattomasti, mutta ei lain vastaisesti."

6.1.2012 13:51

Väyrysen koulutus ja kokemus turvaavat tasapainoisen maamme kehittäjämisen.

Väyrysen arvot kestävän kehityksen ja ihmiskuntapolitiikan alueilla auttavat globaaleissa suunnitteluissa niin Euroopan kuin laajemminkin maailmassa.

Paras ehdokas.

6.1.2012 13:56

Väyrystä kannatan ehdottomasti.

6.1.2012 14:01

Kukaan ehdokkaista ei oikein vakuuta. Taidan äänestää Väyrystä pienimpänä pahana. Natoa ajatellen paras vaihtoehto.

6.1.2012 14:21

Väyryseltä löytyy eniten presidentiltä vaadittavia ominaisuuksia. Ulkopoliittista kokemusta on ylivoimaisen paljon. Itsenäisen Suomen ja sen yksittäisen kansalaisen puolustamista ei kukaan muu ehdokkaista pysty Paavo Väyrystä paremmin hoitamaan!

6.1.2012 14:23

No onpas rahastusta.

6.1.2012 15:47

Tämän hetken tulos on hyvin mielenkiintoinen. Tekstiviestin maksullisuus tekee tästä nettikyselyihin verrattuna sellaisen, että harva viitsii montaa kertaa äänestää. Lapin radion kyselyssä Väyrynen ja Haavisto olivat Niinistön edellä. Ninistön sisältöanti on ollut heikko. En löydä häneltä perusteellisia ulkopoliittisia linjapuheita netistä. Ehdokkaaksi suostumispuhe ei ollut linjapuhe.

6.1.2012 15:53

Joku on jo hienossa inserttikuvassa askeleen muita edellä! 7!

6.1.2012 16:12

Kakkoseks tulevan nuppi ainaski on siinä pressakyltin kohdalla... ja se maanpäällinen varajesse on lähinnä linssiä... eli linssilude :-)

6.1.2012 16:29

Väyrynen ajattelee myös tulevia sukupolvia, onhan hän isoisä! Ehdottomasti paras ehdokas!

6.1.2012 21:28

Keskisuomalainen ei näytä tietävän, että Niinistökin on isoisä, jopa kaksinkertainen.

6.1.2012 22:31

Kyllä tiedän, Paavo kolminkertainen... Paavo Väyrynen on minun ääneni ansainnut tiedoillaan ja taidoillaa! Arvostaa myös meitä maalla asuvia perheellisiä nuoria yrittäjiä!

6.1.2012 17:14

HEH-HEHEE

Kepulit on satsanneet mukirahan tuottoja nyt tekstareihin. Tupailloissa ympäri maata naputetaan parhaillaan kynnet riekaleina ääniä Paavolle.

Tilanne juuri nyt: Sauli 33%, Paavo 31% ja Pekka 18%. Eilen vielä Paavo ja Pekka liki tasoissa.

Mutta hei kepulit, ei auta tämäkään vilpillinen vehkeilynne. Näitä ääniänne kun ei lasketa mukaan vaaleissa ;D

Pekka on varmasti kakkosena ekan kierroksen jälkeen

6.1.2012 18:04

Kuntien pakkoliitokset:

- Väyrynen: EI

- Niinistö: KYLLÄ

6.1.2012 18:12

NATO-kysymys:

- Väyrynen: EI Natoon. Suomen tulee pysyä sotilaallisesti liittoutumattomana ja ylläpitää itsenäistä puolustusta. Jos tilanne hamassa tulevaisuudessa maailmalla oleellisesti muuttuu, harkitaan Natoa.

- Niinistö: Lähdetään toteuttamaan eurooppalaista puolustusyhteistyötä, jonka päätepisteessä voi tulla vastaan Nato. Päätös ratkaistaan kansanäänestyksellä. (HUOM: riskinä euroopan liittovaltiokehitys ja Suomen vieminen Natoon ilman kansan mielipiteen vaikutusta)

6.1.2012 18:28

Kummallista, että jollakin ihmisellä kuluu kaikki aika laittaa jokaväliin Väyrystä haavoittavia ja hänen työtään väheksyviä viestejä.

Kysymys on yhdestä ainoasta henkilöstä, jonka hallitsematon kateus on pimentänyt hänen aivonsa. Nämä vietit tunnistaa. koska ne ovat samalla katkeralla tyylillään esillä kaikilla keskustelupalstoilla heti, kun jotain posittivista Paavosta tulee esiin. Ilmeisesti hän on hävinnyt Paavolle joskus itselleen tärkeässä kilpailussa.

Paavo käy rehellistä vaalikammppailua tekmällä työtä niin, että jokaisella suomalaisella on mahdollisuus häntä tavata ja tutustua. Myös vaalikeskustelut ja viihdeohjelmat medioissa ovat kertoneet omaa positiivista kieltään Paavosta.

6.1.2012 18:40

Niinistö haluaa Natosta kansanäänestyksen. Äänestys edellyttää kuitenkin, että jäsenyydestä on ensin käyty neuvottelut Naton kanssa ja sen pohjalta on jäsenyyssopimusehdotus. Eli Niinistö taitaa olla valmis tällaiseen asian valmisteluun - että tämmöistä Naton vastustamista.

6.1.2012 20:00

Vaatimaton sivuhuomautus takarivistä: Suomen Nato-keskustelussa on - tahallisesti - "unohdettu" se, että Naton peruskirjan mukaan jäseniksi voidaan ottaa vain maat joiden kansalaisten enemmistö - englanniksi "majority" - kannattaa jäsenyyttä. Sanaa "majority" on tulkittu Naton neuvostossa - "Council" - useaan otteeseen... Naton edellinen pääsihteeri Jaap de Hoop Scheffer sanoi tehtävää hoitaessaan suomalaiselle delegaatiolle Naton Brysselin päämajassa , että jäsenyyden hyväksyntään ei riitä "desimaalienemmistö".

6.1.2012 19:08

Nato-korttia on heiluteltu vähemmän tämän kertaisissa presidentinvaalikeskusteluissa. Hyvä niin, sillä Naton ja erityisesti/samalla USA:n sotilaallinen painopistealue siirtyy entistä vahvemmin Aasian suuntaan. USA luopuu kahden sodan mallista ja Euroopan asema liittolaisten puolustuksessa on menettämässä merkityksensä. Mistä tämä sitten johtuu? Venäjä on kuitenkin yhä edelleen sotilaallinen mahti, ja maailmantalouden heilahteluista huolimatta, se on kyennyt lisäämään asevarusteluaan Kiinan rinnalla merkittävästi.

Nato ei ole Venäjälle enää uhka numero 1, vaikka edellinen puolustusministeri Häkämies hehkuttikin Washingtonissa käydessään Venäjän olevan juuri Suomelle kolminkertainen sotilaallinen uhkakuva. Ideologiat eivät enää yksinkertaisesti ohjaa asevarustelua. Se tuntuisi olevan kovin vaikeaa ymmärtää etenkin kokoomuspoliitikoille. Tilalle on tullut taloudelliset ja tuotannolliset tekijät, jotka samalla mahdollistavat myös asevarustelun kiihtymisen Aasian maissa. Taloudellinen mahti tuo mukanaan sotilaallisen voiman ja sen seurauksena poliittisen mahdin. Samalla se on uhkakuva myös Venäjälle, mutta ei niin suuressa määrin kuin USA:lle, sillä Venäjän ja Kiinan välit ovat ideologishistoriallisesti olleet aina vähemmän jännittyneet. Venäjän ei myöskään ole riippuvainen tuontiöljystä, kaasusta tai kautsusta, joten taloudelliset intressitkin ovat pienemmät kuin USA:lla. Siltikin alueen mahdolliset konfliktit koskettaisivat kuitenkin myös Venäjää.

Venäjä voi siis tulevaisuudessa olla Naton jäsenmaa. Jos Suomikin liittoutuisi Naton kanssa, olisi siitä seurauksena samanlainen etupiirijako kuin Jaltalla aikoinaan sovittiin ja silloin Suomi olisi jakopiirin mukaan vain Naton puskuri Venäjän puolelta. Kannattaisiko presidenttiehdokkaiden puhua liittoutumattomuuspolitiikan sijaan puolueettomuuspolitiikasta?

Vaikka Arhinmäki pitääkin Natoa kylmänsodan jäänteenä, niin sillä on kuitenkin myös muitakin tehtäviä kuin kauhuntasapainon ylläpito. Clintonin aikana Natolle kaavailtiin enemmän roolia kansainvälisten kriisien hoidossa, mutta Somalian ja Mogadishun kokemukset tekivät amerikkalaisista varovaisempia. Naton nopean toiminnanjoukot on käytännössä ajettu alas eikä eurooppalaiset, mukaan lukien suomalaiset joukot, harjoittele enää yhdessä Nato-joukkojen kanssa. USA myös pienentää maajoukkoja Euroopassa ja vähentää jatkossa strategisia ydinaseita ja lisää ilma- ja ns. kyberaseiden osuutta.

Miten pieni Suomi onkaan tämän kaiken keskellä merkittävä poliittinen tekijä, jonka pitäisi jonkin menneisyyden uhkakuvan vuoksi liittyä Natoon? Ei mitenkään. Jos Venäjä asettaa Pietarin edustalle Iskander-ohjuksia, joiden kantama on Suomeen, on se vain osoitus Naton ja Venäjän tiiviistä vuoropuhelusta kansainvälisestä, sotilaspoliittisesta työnjaosta. Vielä vähemmän siihen liittyy Paavo Väyrynen saatikka menneisyydessä Vladimiroville lähetetty kirje, jossa tuolloin yritettiin ratkaista se tosiasiallinen ongelma, että silloisen Neuvostoliiton panostus raskaaseen teollisuuteen johti siihen, että ainakaan sukkahousujen tuonnilla ei olisi tasattu Suomen vientiä bilateraalisten sopimusten aikakautena.

6.1.2012 20:10

Paavo on paras ja pätevin! Muiden ehdokkaiden asiantuntemus ja uskottavuus murenee sitä enemmän, mitä lähemmin heitä tarkastelen.

6.1.2012 20:12

Jatka tarkastelua :-)

6.1.2012 20:19

Kuvagalleriassa kaikkein laskelmoiduimmalta näyttää Niinistö. Eikä mikään yllätys Bob Helsinki -puolueelta.

6.1.2012 20:30

Tähän voi vastata monta kertaa samasta numerosta. Kun Väyrysen twitter-sivustolle ilmaantui linkki tänne, on Väyrysen "kannatus noussut" muutamassa tunnissa huimasti useita prosentteja... että tällainen luotettavuus on Seinäjoen Sanomien "koekierroksella".

6.1.2012 20:40

Annetaan lasten leikkiä :-)

6.1.2012 20:42

Väyrynen on kärjessä myös muissa vastaavissa internet-äänestyksissä. Esimerkkeinä Uusi Suomi ja MTV3. Eikö se kerro jotain Väyrysen kannatuksesta? Muiden ehdokkaiden kannattajilla on aivan yhtälaiset mahdollisuudet yrittää manipuloida tuloksia, jos se siitä on kiinni...

6.1.2012 20:47

Olisi kiva ollut lukea artikkelista, että montako kertaa äänestykseen voi yhdellä matkapuhelinliittymällä osallistua. Todennäköisesti ylärajaa ei ole ja gallup on siten hyvin helposti manipuloitavissa.

Ei kiitos tämmöiselle.

6.1.2012 21:20

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011110114672919_uu.shtml

Siinä Niinistöstä oikeaa tietoa, ottakaa itse selvää, että pitääkö paikkansa.

6.1.2012 21:57

Äänestys yhtä luotettava kun mikä tahansa galluppi, mutta molempien vaikutus saattaa olla aika suurikin, ikävä kyllä.

6.1.2012 22:39

Ennen kuin lapanen lähtee kädestä, niin suomalaiset ”kirjallisuuden asiantuntijat” voidaan huoletta toivottaa niin kauas kuin pippuri kasvaa.
Ensinnäkin venäläinen romaanikirjallisuus on AINA sisältänyt vahvaa symboliikkaa, idiomej, ja filosofista pohdiskelua ihmisten ja tapahtumien kautta, niin että ne todellisuudessa tarkoittavat jotain aivan muuta.

Dostojevskin Valkeat yöt kirjassa kahden nuoren tytön fyysinen koskettelu symboloi ihan muuta kuin, mitä suomalaiset besserwisser kirjallisuusasiantuntijat ymmärtävätkään.
Hyvä esimerkki on Bulgakovin ’ Saatana saapuu Moskovan’, joka on täynnä symboliikkaa ja jonka joku vähemmän kirjallisuusorientoitunut vääntäjä on suomentanut Mestari ja Margarita –nimisen klassikon ääliömäiseksi Saatana saapuu Moskovaan –öhmällykseksi.

Dostojevskiä hitusen lukeneena ymmärtää, kuinka käsittämättömän älykäs ja samalla ristiriitainen hän oli kirjailijana. ’Valkoiset yöt’ on yksi Dostojevskin kevyimpiä novellikokoelmia eikä yhdessä tarinassa kuvatun nuorten tyttöjen kohtaamiset liity mitenkään Dostojevskin kuviteltuihin mieltymyksiin. Hyvä valinta Sale. Taitaa kuitenkin olla niin, että kirjavalinnan takana on itse Jenni. Hyvä, hyvä kuitenkin.

6.1.2012 22:45

Vladi-Väykky rehvasteli taannoin lukeneensa Fjodor Dostojevskin koko tuotannon yhden viikonlopun aikana... hän lainasi kertomansa mukaanKeminmaan kirjastosta kaikki Dostojevskin kirjat ja luki ne kolmessa vuorokaudessa läpi :-)

7.1.2012 00:27

Noloa Saulille, kun ei sitten tuntenutkaan Dostojevskiä. Kyllä Saulilla on niin suppea sananvarasto ja suullinen ilmaisu, että on mennyt luistelun ja viihteen puolella elämä ja kirjat jääneet lukematta.

6.1.2012 23:44

Kylläpä on kuin ratapölkyt toisilleen juttelisi kun tuota viestiketjua lukee....No, Suomessahan on maan tapa haukkua kaikkia (eikä välttämättä tasapuolisesti) :)

7.1.2012 00:02

Kyllä on hieno homma, että Paavo Väyrynen tekee suoraselkäistä työtä asioiden eteen! Luotin aikanaan Lipposeen ja Niinistöön ja pettynt olen perusteellisesti. Kyllä Suomen valinta on Paavo Väyrynen!

7.1.2012 06:16

Näköjään haikailet edelleenkin pelkkiä pettymyksiä. Väyrynen on silloin ehdoton valinta.

7.1.2012 01:13

Arhinmäki helvettiin niinkuin myös tämä toinen sontaläjä teemu mäki

7.1.2012 02:01

Ei voi antaa tukea kokoomukselle! Kannattaisi Niinistön vaihtaa puoluetta,
fiksu mies varmaan mutta puolue on sieltä jostakin.

7.1.2012 09:07

Olisiko hienoa jos Suomella olisi virallisesti homo presidentti? Itsenäisyyspäivänjuhlissa esiintyisi "ensimmäisen naisen kanssa".

Jos näin halutaan, niin Suomalaisten arvot ovat kyllä; sanonko mistä.

Niinistö veisi Suomea Natoon, jolloin Venäjän kauppa tulee huomatavasti vaikeammaksi ja mahdollisesti loppuu. Silloin todellinen lama iskee päälle.

Väyrynen voisi olla hyvä, mutta sen motiivi lienee kyltymätön vallanhimo. Saisi siinä sosialistit ja komarit kyytiä, mikä tietysti olisi hyvä.

Soini todennäköisesti ajaisi oikeasti Suomen ja suomalaisten etua. Soinilla on näyttöä että kuinka puolue nostetaan 0%:tista yli 20%. Tämän innon ja osaamisen kun valjastaa suomalaisten hyödyksi niin hyvää siitä seuraa. Eikö olisi parasta jos annetaan Soinin näyttää mihin kaikkeen hän pystyykään. Kuunnelkaa Soinia, asiaa hän puhuu.

7.1.2012 09:57

Ei tässä ole enää mitään jossittelua suuntaan jos toiseenkaan vaan Paavo Väyrynen valtakunnan presidentiksi jo ekalla kierroksella ja Vuokko Väyrynen valtakunnan ensimmäiseksi naiseksi.

7.1.2012 10:00

Sulla on toi politiikka hanskassa ihan yhtä "hyvin" ku vapaalehdykkäkielisen kosketinsoittimen kurittaminen :-)

7.1.2012 10:35

Vedonlyöntikerroin Nordicbetillä Paavolle on tällä hetkellä 12.

Tonnilla 12 tuhatta; helposti ja riskittömästi!

Nyt on helppoa rahaa tarjolla.... : D

7.1.2012 10:40

...ja eikä ku pikavippaamaan... ja tolloa tiskiin... ja rahahuolet ovat mennyttä aikaa :-)

7.1.2012 12:30

Joo, ihan masokistin touhua: ekaks pannaan vetoa, sitten nalli napsahti ja luultiin, että voitto tuli kotiin? mut sitten se nalli tais jäädä kalliolle? Niinku nyt näyttää Niinistölle käyvän.
Pikku oravat ne jatkaa hännystelyä, vaikka joulupukki onkin thai-ladypoikien perään. Selvästi.

7.1.2012 10:43

Väyrysen kokemus ja- osaaminen on aivan ylivoimaista , riittääkö se voittoon on mielenkiintoista nähdä?

7.1.2012 11:36

Siis hetkinen, onko tämä kysely jaossa ainoastaan Seinäjoen Sanomat -nimisen julkaisun sivuilla? Kun tällaista lehteä en lue ja missään muualla en ahkerana nettilehtien lukijana ole nähnytkään. Ei ole kyllä yhtään ihme, jos Väyrynen saa suurta kannatusta seinäjokelaisilta, jotka tätä kai lähinnä lukevat. Itsekin olen siis alun perin kotoisin eteläpohjanmaalta...

7.1.2012 11:46

Ei tämä K-U -lehti mitään Seinäjoen Sanomia imitoi.

Näissä jutuissa matkitaan Peräseinäjoen Sanomia, jonka toimitus sijaitsee Seinäjoen Hyllykalliolla.

Nämä Sauli ja Väyrys-Paavo jutut ovat taas peräisin Herseestä eli Hanurista.

7.1.2012 13:54

Tarkkailija nimimerkki voisi ihan omalla nimellään ottaa kantaa "vapaalehdykkäkielisen" kosketinsoittimen ja kielettömän digitaalisen koskettisoittimen äänenlaatuun joka sattuu olemaan minun soittimeni jota en vieläkään ole oppinut pitkäaikaisesta puurtamisesta huolimatta mutta politiikasta kirjoitan omalla nimelläni sen jonka ymmärrän ymmärrykseni mukaan enkä huutele nimimerkillä nurkan takaa kenellekkään.

7.1.2012 13:57

Koska nimimerkin käyttö on täällä sallittu - ainakin vielä ennen Vladi-Väykyn tasavaltaa - niin käytän tätä oikeutta.

7.1.2012 14:02

Selkärangaton m*lkku se on. Muka Niinistön kafru, mutta kun ihmiset tietäisi, mikä Niinistön kafru on, niin ei ne äänestäis sitä. Rajansa kaikilla.

7.1.2012 14:24

Tottakia NIINISTÖ! En voi kuvitella Suomea edustavan itseriittoisen EU- foobikon tänä aikana!

7.1.2012 15:22

ANNABEL: "Tähän voi vastata monta kertaa samasta numerosta. Kun Väyrysen twitter-sivustolle ilmaantui linkki tänne, on Väyrysen "kannatus noussut" muutamassa tunnissa huimasti useita prosentteja... että tällainen luotettavuus on Seinäjoen Sanomien "koekierroksella"."

Kerran kepuli, aina kepuli. Eikä vaan siis Seinäjoella äänestetä tästä, vaan läpi koko Suomen Lehtiyhtymän lehdissä.

Jalasmökkipaavohan johtaa juuri nyt reilusti, mutta SUURTA HARHAA se vaan on. Paavo rahottaa varmaan tätä tekstarivyöryä.

Totuus paljastuu sitten ekalla kierroksella, paavo vee jää kolmanneksi, JESS!

7.1.2012 15:49

Vladi-Väykky hävii Soinin Timpallekki... eli neljäs palkinto eli kosmoskynä :-)

7.1.2012 16:00

Presidenttiehdokkaiden kuvaus omista arvopohjistaan ja kannanotot ovat mielenkiintoisia, ja niissä näkyy helopsti aitoja eroja. Katsoin juuri "Presidentti on arvojohtaja. Mitklä ovat arvot?"-ohjelman jossa haastateltiin Paavo Väyrynen, Pekka Haavisto ja Eva Biaudet. Suosittelen katsomaan!

Ohjelma on espoolaisen Majakka-seurakunnan pastori Antero Laukkasen (joka itsekin on mukana politiikassa) tuottaman ohjelmasarjan osa. Seuraavassa jaksossa 13.1. kuulemma tulee muidenkin ehdokkaiden haastattelut.

Tuo mainittu haastattelujakso näkyy esim. YouTubesta tästä linkistä: http://youtu.be/4dqHKEkM7es ja kyseisen tuottajan seurakunnan saitilta osoitteesta www.majakka.net

7.1.2012 18:11

Katsokaapa virallista tilastoa eli paljonko suomalaisia kuuluu tähän "nettisukupolveen". Kuinka monen kokeneen kansalaisen kuvittelette asettavan Haaviston ykköseksi? Kaikki valtakunnalliset ja kuntakohtaiset tilastot ikärakenteesta ovat saatavissa Tilastokeskuksen julkaisuista. Ei minulla ole Haavistoa vastaan mitään ja on aivan samantekevää onko hän homo vai hetero. Onhan meidän kuitenkin katsottava ihan realitodellisuudessatätä Eero Lehden lehtien hämäävää tiedotusta eli varsinaiset nettikäyttäjät ovat nostaneet Haaviston kannatuksen yli 100 % todellisuutta suuremmaksi. Miksi ? Me vanhemmat eli Kepulaiset ja Persut emme juurikaan osallistu tällaiseen leikkiin laisinkaan. Mikä on Lehtiyhtymän tarkoitus?

En kovin mielelläni kommentoi nimimerkkikirjoittajia ja ihmettelen miksi ette uskalla kertoa oikeaa nimeänne.

Taisto Orre
Perussuomalainen

7.1.2012 18:16

Koska nimimerkin käyttö on täällä sallittu niin käytän tätä oikeutta.

7.1.2012 18:15

Onhan Väyrynen ihan ylivoimanen pätevyydeltään ja kokemukseltaa. Toivottavasti Niinistön kannatus vielä ehtii romahtaa, ennen vaaleja!

7.1.2012 18:44

Väyrysen kampanjajoukot ovat varmaan laittaneet tekstaritalkoot. Onhan se sallittua, mutta aika säälittävää. Haluammeko tällaisen presidentin? Emme taatusti

7.1.2012 19:08

Ihana nähdä Väyrysen valoisuus ja se antaa voimia. Niinistö näyttätynyt väsyneenä, ei innosta.

7.1.2012 19:27

Ei niin muuta väliä ois kunhan Niinistöä ei ikinä koskaan valittais suomen presidentiksi. En tiedä mikä siinä miehessä niin ärsyttää :/

7.1.2012 20:24

Soini voittaa ja Väyrynen tulee kakkoseksi.

7.1.2012 20:29

Raveissa vai kaljanjuontiskabassa ? :-)

7.1.2012 22:20

Se siinä ehkä ärsyttää kun sitä nyt on hoettu vuoskaupalla jo varmana voittajana seuraavissa presidentinvaaleissa. Ääni Väyryselle. Soinia tarvitaan puoluejohdossa.

7.1.2012 22:24

Kyllä se vaan niin on, että jalasmökkipannulla 40vuotta kypsennetty Väyrynen on kasvanut presidentin mittoihin. Ääni tulee Turusta.

8.1.2012 01:47

40v politiikassa niin tottakai vuosien varrelle mahtuu negatiiviasiakin asioita ja virheitä. Täältä lähtee Väyryselle ääni Vantaalta

8.1.2012 02:31

Hyvä kun kerrot.

Me kaikki Väyrysen kannattajat olemme sanomattoman iloisia, että Vantaalta tulee ääni.

8.1.2012 10:29

Sinäkö taputat "laumassa" kauppaopiston rappusilla? Sinulleko on opetettu jo etekäteen kuinka tulee äänestää? Siirry suoraan reposaaren kirkolle........

8.1.2012 11:38

Joo... sinne vaan... suorinta tietä Poriin, Reposaaren kirkolle... Grönin Emppu - ei siis Eikka - tulee ja vetäsee näytteeks puolinelssonin... ja biisin "Laulava sydän" :-)

8.1.2012 11:37

En pidä Niinistöstä yhtään koska ei sano mitään mihinkään asiaan suoraan. Tosin en tiedä vieläkään ketä äänestäisin.

8.1.2012 11:42

Äänestä Nr: 4 Paavo Väyrystä joka on sanonut ja sanoo asiat niinkuin ne on kiertelemättä totuuksia kuin kissa kuumaa puuroa!

8.1.2012 11:43

Joo... Vladi-Väykky on kertonu et Neukkula on ikuinen :-)

8.1.2012 15:47

Joo... ja Nato-Saukki että Kreikasta tulee taloudenhoidon mallimaa :-)

8.1.2012 17:45

=8) Tässä vinkki erilaisista salaliittoteorioista innostuneille:

Isot puolueet ovat päättäneet, että Niinistöstä tulee presidentti!
Tätä ei tavoitella suoraan, vaan epäsuorasti valitsemalla epäsopivia presidenttiehdokkaita puolueille.

* Perussuomalaiset eivät äänestä Soinia presidentiksi, koska puolue tarvitsee Timo Soinia.
- Soinia tarvitaan vaalikaudella 2011 - 2015 koostamaan isoksi kasvanut eduskuntaryhmä (5 -> 39).
- Soinia tarvitaan vaalikaudella 2015 - 2019 johtamaan PS:n ministeriryhmää.
* Paavo Väyrynen ei ollut aikakauden (myöhäiskekkoslaisuus ja yleensäkin suomettuneisuuden aika) pahimpia poliitikkoja. Mutta ihmiset haluavat:
- Myöhäiskekkoslaisuuden peittelyistä (Kekkosen dementia, Karjalaisen juoppous jne.) kerrottaisiin avoimesti. Poliittisen ja mediaeliitin rooli näissä salailuissa tutkittaisiin ja julkistettaisiin.
- Suomettuneisuuden ikävät puolet tutkittaisiin ja julkistettaisiin. Kyse ei ollut vain vaikenemisesta Neuvostoliiton asioista sotilaallisista ja taloudellisista (idänkauppa) syistä. Pakolaisia karkoitettiin ja palautettiin muuallekin kuin Varsovan liiton maihin taloudellisista syistä. Vaiettiin muittenkin maitten kuin kommunistimaitten epäkohdista (esim. naisten ympärileikkaus).
- Suomettuneisuuden ajan myötäilijäsukupolvi (poliitikot, toimittajat, kulttuurihenkilöt, tutkijat) tarvitsee suojaksensa aikakautensa keulakuvan eli Väyrysen.
* Paavo Lipponen ei ole sopiva presidentiksi:
- Jos Lipponen presidenttinä möläyttelee väärille henkilöille väärään aikaan, niin Suomen ulkopolitiikka kärsii.
- Lipponen edisti maakaasun vientiä Venäjältä Saksaan toimimalla konsulttina edistäen Nord Stream -kaasuputkiyhtiön Itämeren kaasuputkea. - Voimakkaasti kasvavat hiilidioksidipäästöt uhkaavat lämmittää ilmastoa niin paljon, että mannerjäätiköt sulavat.
- Toimisiko Lipponen presidenttinä Suomen vai muitten tahojen hyväksi?
* Pekka Haavisto on väärän puolueen ehdokas:
- Vihreä liitto on käytännössä energiapoliittinen puolue, koska se keskittynyt ydinvoiman vastustamiseen ja uusiintuvien energioitten mainostamiseen, mikä on käytännössä johtanut siihen, että Vihreä liitto suhtautuu passiivisesti fossiilisen energian käyttöön. - Haavistolla ei ole energia-alan koulutusta, työkokemusta eikä ilmeisesti hän edes harrasta energia-alaa.
- Vaikka Vihreä liitto keskittyy energiapolitiikkaan, se on ainakin periaatteessa ympäristöalan puolue. - Haavistolla ei ole ympäristöalan koulutusta eikä työkokemusta.
* Periaatteessa homoaktivismi sopii liberaalipuolueeseen. Liberaalisuudessa etsitään rajoja, kuinka pitkälle voidaan mennä yksilön vapaudessa.
- Viime vuosien länsimainen homoaktivismi kuitenkin liittyy maahanmuuttokriittisyyteen ja ilmeisesti konfliktiin islamin usean haaran kanssa.
-- Jörg Haiderin johtama Itävallan vapauspuolue FPÖ oli koko Euroopassa tunnettu maahanmuuttokriittisyydestänsä. - Haider oli ilmeisesti biseksuaali tai jopa ns. kaappihomo.
-- Alankomaalainen poliitikko Pim Fortuyn oli tunnettu kritiikistänsä maahanmuuttoa ja islamia vastaan. Hänen puolueeensa eli Pim Fortuynin lista menestyi kohtalaisesti vaaleista (26/150 paikkaa). - Fortuyn oli avoimesti homoseksuaali.
-- Suomessa Vihreä liitto oli 1990 -luvulla ja osittain vielä 2000 -luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä maahanmuuttomyönteinen puolue ja sillä oli myös muslimiehdokkaita vaaleissa. - Kevään 2011 eduskuntavaalien jälkeen Vihreässä liiton eduskuntaryhmässä on monta julkihomoa kansanedustajaa (Jani Toivola, Oras Tynkkynen ja Pekka Haavisto on astunut kaapista ulos).
-- Kuitenkin tämä kolmiodraama (homoseksuaaliset, tietyt islamin suuntaukset ja Euroopan maahanmuuttopolitiikka) tarvitsee yhteiskuntatieteellistä tutkimusta, jotta ymmärrettäisiin se paremmin.
- Suomalaisille ei ole eduksi, jos Suomen presidentti on osa ristiriitatilannetta, joka vallitsee Nyky - Euroopassa homoseksuaalisten ja tiettyjen islamin suuntausten välillä.
* Viime vuosina homoaktivistit ovat pyrkineet määräilemään heteroseksuaalien elämää, kuten luostariaktivistit ovat tehneet katolisen kirkon avulla jo vuosisatojen ajan.
- Kyseessä on avioliittolainsäädäntö. Luostariaktivistit ovat saaneet katolisen kirkon määrittelemään, että seksuaalisuus on välttämätön paha, jotta ihmiskunta säilyisi. Tämä perusasenne on vaikuttanut vahvasti katolisen kirkon seksuaalimoraaliin ja katolisten maitten avioliittolainsäädäntöön.
- Nyt homoaktivistit julistavat seksuaalista tasa-arvoa, vaikka sellaista ei ole olemassa (esim. vain naiset ovat raskaana, synnyttävät ja imettävät). Ja vaativat seksuaalisen tasa-arvon nimissä sukupuolineutraalia avioliittoa.
-- Mutta homoseksuaalit ja heteroseksuaalit ovat liian erilaisia, jotta mahtuisivat samanlaisen avioliiton sisälle.
- Homoaktivistien ajama parisuhdeavioliitto ei mahdollista biseksuaalisuuden toteuttamista.
- Pääosa Suomen väestöstä on heteroseksualisia tai biseksuaalisia. Näitten kannattaa valita presidentti, joka ei kannata sukupuolineutraalia avioliittoa, josta on heille vain haittaa.
* Paavo Arhinmäki on nuoresta pitäen toiminut poliitikkona ja siviilielämä on jäänyt vähäiseksi. Valtiotieteitten opinnot ovat jääneet kesken.
- Suomen presidentillä pitäisi olla kokemusta myös politiikan ulkopuolisesta elämästä.

8.1.2012 19:01

Hirveässä stondarissa ylpöttävät Väyrysen, Niinistön ja Haavistonkin pylväät Keski-Uusimaa -lehden Pressapelissä.

Saa nähdä ruiskahtavatko kurttuisiksi ennen varsinaisen vaalin alkamista.

Veikkaan, että tästä ylpötyksestä muodostuu vielä uusi keski-uusimaalainen sanonta: "Ylpöttää kuin tilastopylväät Keski-Uusimaan Pressapelissä."

8.1.2012 20:32

Mä taas veikkaan et tuleen sanonta "Seisoo ku PerSun älli ennen vaaleja - ja vaalien jälkeen" :-)

8.1.2012 19:22

Suomessa ei koskaan ollut ehdokkaana niin kokenutta ja osaavaa politiikkoa kuin nyt Väyrynen, kokemusta on euskunnasta,Eu-parlamentista, ministerinä 5-vuosikymmenellä jne. Yrittäjän , yliopisto -opettajan kokemustakin on jne.

8.1.2012 22:41

En ole koskaan äänestänyt keskustaa, nyt kuitenkin annan ääneni Paavo Väyryselle.
Miksi? Vahvin kokemus, paras koulutus, käynyt RUK:n, osaa keskustella, avioliitossa yli 40 vuotta Vuokkonsa kanssa.

Hän on kokenut menetyksiä elämässään ja politiikassa, mutta niistä selviytynyt.
Paavo katsoo myös silmiin keskustellessan. Muut jäävät kauaksi Paavo V:stä, siksi äänestän häntä.

8.1.2012 23:23

Soinilla ja Jesajalla on kokemusta eeuu -parlamentista, Väyryllä vielä enemmän. Muut ehdokkaat ovat tässä suhteessa kokemattomia.

8.1.2012 23:58

Hyvin perusteltu "sivulliselta". RUK:n käyminen auttaa ratkaisevasti pressan hommissa. Siksihän se Tarjakin on ollut niin osaamaton, kun ei ollut käynyt rukkia.

Samaten Koiviston, Kekkosen ja Paasikiven sekä alkiolaisuuden kantaisäpresidentin Kallionkin osaaminen oli kovin puutteellista. Rukkia ei oltu käyty. Svinhufvudin pääsi presidentiksi ihan ilman sotilasarvoa ja se näkyi.

Mahtoiko se Rytikään olla rukin käyneitä miehiä?

Toisaalta voihan sitä sattuman korpitkin kuten Soini ja Haavisto olla jotain oppineet armeijassa.

9.1.2012 00:02

Soini on alikessu ja Haavisto sivari.

9.1.2012 10:11

Haha, hyvä vitsi. Vakavasti puhuen, RUK:n käyminen auttaa kokelaan ja reserviupseerin tehtävissä, ei juuri muuta. Sen tarjoama "johtajakoulutus" ei toimi missään muualla kuin pv:n takapajuisessa järjestelmässä, jossa pojat leikkivät olevansa miehiä.

9.1.2012 00:24

Nyt on viestiketjuun ilmaantunut taas joku kauhea persu.

Onko se ihan totta, että Soini on oikeasti alikersantti?

Ei Haavisto mikään sivari ole! Tuo on taas persulaisten persuilua. Muuta eivät tunnu keksivän.

9.1.2012 01:32

Soini on alikersantti. - Tieto löytyy eduskunnan nettisivustolta Soinin kohdalta.
Haaviston asepalveluksesta ei löytynyt minkäänlaisia tietoja Wikipediasta, eduskunnan nettisivustolta eikä Haaviston kotisivustolta.

9.1.2012 10:26

Tieto Haaviston sotilasurasta on oikea.

9.1.2012 07:15

Minäkään en ole eläissäni äänestänyt keskustaa missään vaaleissa enkä äänestä nytkään vaan äänestän henkilöä maamme presidentiksi joka minun mielestäni sopii niin sosialishumanistilta kuin myöskin poliittisilta taidoiltaan ja kannanotoiltaan koko kansan presidentiksi ja hän on Paavo Väyrynen.

9.1.2012 09:12

En ole äänestänyt Kepua enkä Perus Suomalaisia - enkä äänestä jatkossakaan.
Kepu pettää aina ja Perus Suomalaisista ei ole vastuunkantajiksi.

Valitettavasti meillä on kaksi ehdokasta joista toisesta tulee uusi pressa, Niinistö ja Haavisto. Eivät nämäkään mitään hurraa huutoja saa aikaiseksi, mutta kelpaavat tarjolla olevaan hommaan.
Pressan ei tarvitse olla intin käynyt, ei ole nykyinenkään intissä viihtynyt...

9.1.2012 09:47

Paavo Paavo :)

9.1.2012 10:31

Aikoinaan Mauno Koivisto junailtiin pressaksi rakentamalla hänelle imago (satamajätkä, kaukopartiomies), jolla ei ollut mitään tekemistä hänen todellisen toimintatapansa kanssa. Niinistö on samanlainen arvoitus.

Väyrynen on tuon salailun vastakohta. Hän kertoo suoraan, mitä aikoo ja mitä haluaa. Se ei sovi monelle. Suomessa LOTTO on suosittu, älypelit eivät. Siksi faktapohjalta on raskas ponnistaa. Logiikka ja fakta valitsee Väyrysen. Niinistön valitsijat saavat kuntaliitokset, leikkaukset, verotuksen ja NATO:n.

Kalle Isokallio sanoi, että Suomen kannattaa harkita NATO-jäsenyyttä kun USA voittaa yhdenkin sodan.

9.1.2012 10:36

Omat aivot (nimimerkki) "Kalle Isokallio sanoi, että Suomen kannattaa harkita NATO-jäsenyyttä kun USA voittaa yhdenkin sodan."

Nokialta potkut saanut entinen toimitusjohtaja on ihan yhtä taitava sotahistorioitsija kuin insinöörikin. Jonkun pitäisi kertoa Iso-Kallelle esimerkiksi Vietnamista...

9.1.2012 13:01

Jonkun pitäisi kertoa Tarkkailijalle, miten Vietnamin sodassa kävi. Ensiksi Nato ei ollut vietnamissa vaan jenkit. Franklin Delano Roosevelt oli jo 30-luvulla sekaantunu Vietamiin, mutta 50-uvun "mccarhthysmi" tuotti tuon domino-teoria hullutuksen ja lopputulos oli se, että Ho Chi Minin joukot oli vain 1h päästä Saigonista ja jenkit joutuivat työntämään helikoptereita mereen lentotukialuksilta, jotta jenkkisotilaat mahtuisivat aluksille paetessaan Vietnamista. Eli se siitä jenkkien tai Naton voitosta.

Mä kerron sulle Tarkkailija yhden romanttisen jutun Iso-Kalliosta sen nuoruuden ajoilta. Kalevankadulla Helsingissä pidettiin bileet ja Kalle oli löytänyt viehättävän tytön ja halusi saada romanttisen tunnelman eli valoja vähemmän ja kuule se kipasi nuorena poikana taloyhtiön sähköpääkeskukseen ja vetäsi jostain vivusta ja kas: yksi kokonainen kortteli oli pimeenä ja sähköittä Kalevan kadulla.Hah, hah, haa.

9.1.2012 10:45

Kuusi vuotta sitten mainostoimiston voimin Sauli Niinistöstä oltiin tekemässä "työväenpresidenttiä", kun "vastakkainasettelun aika on ohi". Sanoivat tulevansa vaalitilaisuuksiin Fiat Puntolla.

Hmm. Mikähän noista pitää paikkansa? Ehkä ovat tulleet johonkin tilaisuuteen Puntolla.

Vähemmälle huomiolle jäi sekin, että Niinistö sai "Kehittyvien maakuntien Suomelta" (vai mikä se Novan Groupin johtama rahoittajien kerho olikaan) 20.000 euroa avustusta ek-vaaleihin. Paljonkan lie saanut avustuksia rahapiireiltä edellisiin pressanvaaleihin? Entä tämänkertaisiin vaalein?

9.1.2012 10:54

Ei pressanvaali oo mitään yhen lehmän hommaa, sano Mikko Pesälä taannoin... ja oli oikeessa :-)

9.1.2012 17:14

Nythän on niin, että Bob-Helsinki hoitaa Niinistön kampanjan ja siellä on työssä kovan luokan osaaja Pesonen. Todella pätevä ja menestynyt copy. Mutta, mutta tämä Pesonen on naimisissa siuniolaisen valtuutettu Kirsi Pesosen kanssa, ja yhtääkkiä Kirsi Pesonen muutti mielensä ja äänestikin toisella kierroksella Lohja-liitoksen puolesta.
Syyksi hän esitti tuon Venäjä vertauksen demokratiasta.

9.1.2012 11:17

Minulta meni 100%:sesti kaikki piilevät mahdollisuuteni äänestää Sauli Niinistöä toisella kierroksella kyseisen henkilö joulunpyhien aikana lausumaan sanontaan, kun häneltä kysyttiin, "mitä mieltä olette kuluneesta vuodesta 2011?". Sauli Niinistön vastaus oli jotenkin näin, "kulunut vuosi oli meille HYVÄ OSAILLE erittäin hyvä!"
Ainakin minä todella loukkaannuin kuulemastani vastauksesta. Miten fiksuksi mainostettu ihminen, joka on ehdokkaana valtiollisissa vaaleissa valittaessa Suomelle seuraavaa presidenttiä voi tuollaista suustaan päästää???
Ajakelkaa kaikkia niitä ei hyvä osaisia, sekä todella huonosti toimeen tulevia Suomalaisia, joille kaikista tiedotusvälineistä on toitotettu, että Sauli Niinistö olisi presidenttinä KOKO KANSAN presidentti?
Sauli Niinistön pisteet meni minulta täysin "pohjamutiin", sillä muiden ehdokkaiden joukossa on pari - kolme todella hyvää, joista minä ehdokkaani valitsen.

9.1.2012 12:00

Tuo pylväsrivihän näyttää Väyrysen kannalta hyvältä, 40% ekalla kiekalla ja toiselle tulee varmana lisänä ainakin Soinin 15% ja suuri osa Lipposen äänistä joten sehän on siinä sitten. Niinistö saa toiselle varmasti vain Biaudetin 3%. Väyrynen on Suomen uusi presidentti.

9.1.2012 12:35

Onneksi minun ei tarvitse osallitsua näihin hölynpöly-galluppeihin - mulla kun on ainoastaan työnantajan puhelinn jolla ei lähetetä äänestystekstareita näihin palvelunumeroihin - eikä senpuoleen Idolseihin tai muihin "tanssien eheytys poikkeaville" -ohjelmiin!

9.1.2012 12:43

Heh, otatko tosissaan tämän kepuleiden junaileman filunkifarssi -äänestyksen, naarattaa :DD

"Tuo pylväsrivihän näyttää Väyrysen kannalta hyvältä, 40% ekalla kiekalla ja toiselle tulee varmana lisänä ainakin Soinin 15%..........."

9.1.2012 15:23

Wake up dear, edellisissä vaaleissa sama galluppi teki kahden prosentin heiton, oliko se silloin demareitten junailema filunkifarssi-äänestys, heh heh..

10.1.2012 19:06

Wake up Pylvästelijä, ennen oli ennen ja nyt on nyt. Silloin 6 v sitten ei kukaan oivaltanut masinoida tekstaritulvaa, siksi tulos oli varsin totuudenmukainen.

Nyt tupailloissa naputetaan sormet hellinä viestejä Väykän hyväksi, sen tajuaa Ellun sokea kanakin. Aika säälittävää. Naurettavaa on uskoa, että yksi Suomen tunnetuimmista, ja ärsyttävimmistä narsisteista saisi ikinä tuollaisen äänimäärän. Heh-hehee

Tappionsa jälkeen Väykästä tulee jälleen oma itsensä totinen, kuiva möllöttäjä. Tämä huumori ja leppoisuus on vain konsulteilta rahalla saatu, kampanjan läpi kestävä, ja pian katoava ominaisuus.

9.1.2012 13:29

Hyvin näyttää toimivan...

9.1.2012 15:25

Kapteeni se on päällikkö laivassakin siispä Kapteeni Sauli Niinistö Ylipäälliköksi, ryhti tahti ja ojennus kansakunta kaipaa muutakin kuin ennenvanhaan sanottiin etä Teryleeniä. Stt

9.1.2012 22:37

Taitaapa kuitenkin olla niin, että Väyrysen Paavo on ylennetty aikaisemmin kapteeniksi ja on siten järjestyksessä ennen Saulia.

9.1.2012 15:44

STT taisi seota. Pikku vinkki joka saattaisi helpottaa: kirjoita samalla kertaa mahdollisimman moni ajatuksesi tähän lokerikkoon. Jos kaikki ei tule kerralla, niin odota hetki ja jatka siitä, mihin jäi viimeksi. Paina sen jälkeen tuota vihreää 'Lähetä' -painiketta.
Sinulla on selvästi ajatuksia ja olisi mukava lukea ne kertarysäyksellä.

9.1.2012 15:46

Ei tämä presidenttipeli ole ainoastaan tässä lehdessä. Löysin mm. Itä-Savo ja Imatralainen lehtien verkkosivuilta tämän saman presidenttipelin. Todennäköisesti löytyy vielä muitakin lehtiä joiden verkkosivuilta tämä löytyy.

9.1.2012 16:01

Väyrynen on näistä ehdokkaista parhain vaihtoehto. Ulkopoliittinen kokemus on ylivertainen. Gallupkuningas Niinistö on ulkopolitiikan kokemuksen perusteella mielestäni vasta sijoilla 4-5. Lisäksi useat ehdokkaat puhuvat nuorten syrjäytymisestä. Ainoastaan Väyrynen on tehnyt käytännön toimenpiteitä nuorten hyväksi, kuten Väyrysen omistama Nuorisokoti.

9.1.2012 16:15

Eräs näkökuima pressa vaaliehdokas Sauli Niinistöstä

Helsingin Sanomien teettämän mielipidekyselyn mukaan sotilasliitto Naton vastustus Suomessa on kasvanut entisestään. Nato-jäsenyyttä vastustaa 68 prosenttia kansalaisista. Runsas vuosi sitten vastustajia oli 56 prosenttia (HS 21.12.2011). Presidentinvaaligalluppien kärjessä on kuitenkin ehdokas, joka ei ole sitoutunut tähän kansan enemmistön tahtoon. Sauli Niinistön mukaan ”Naton jäsenyys tulee todennäköisesti jossain vaiheessa vastaan” ja EU:n kautta kuljetaan kohti Natoa (12.11. Ykkösaamu TV1).
Vaikka presidentin valtaoikeuksia on supistettu, presidentti johtaa edelleen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa yhteistoiminnassa hallituksen kanssa. Vähintä mitä voi ehdokkailta edellyttää, on sitoutuminen siihen, että hänen kaudellaan ei valmistella eikä haeta Nato-jäsenyyttä. Miksi Niinistö ei suostu tähän?

Niinistö on pyrkinyt ehdokkaana tekemään jonkinlaista hajurakoa kokoomukseen. Suhtautumisessa Natoon hän ei olekaan ”Suomella töissä”, kuten vaalitauluissa lupaa, vaan tukee Nato-jäsenyyteen tähtäävää kokoomuksen linjaa. Tähän Nato-suuntaukseen liittyvät myös Jyrki Kataisen hallituksen päätökset yli miljardin euron tilausvaltuuksista armeijan asehankintoihin ja suomalaisjoukkojen jatkamisesta Naton johdolla Afganistanin sodassa.
Niinistö esiintyy vaaleissa työn tunnuksilla. Toimiessaan valtiovarainministerinä 1996 – 2003 hän ajoi kuitenkin läpi leikkauslistat, jotka lisäsivät työttömyyttä ja köyhyyttä. Juuri hänen ministerikaudellaan työn ja pääoman välinen tulonjako muuttui rajusti pääomapiirien hyväksi ja tuloerot kasvoivat Euroopan nopeinta vauhtia.

Niinistö ja hänen edeltäjänsä Iiro Viinanen ovat päävastuussa veroratkaisuista, joiden ansiosta rikkaimman 5 000 suomalaisen ansiotulot ovat kasvaneet keskimäärin 34 prosenttia vuodessa ja 14-kertaa nopeammin kuin kansalaisilla keskimäärin vuosina 1990 – 2007 (HS 31.12.2011).

Niinistö jatkoi myös porvarihallituksen aloittamaa valtionyhtiöiden yksityistämistä. Suurin osa valtionyhtiöistä ja valtion liikelaitoksista myytiin tai vietiin pörssiin. Yksityistämisen tuloksena entistä harvempi on ”Suomella töissä” ja valtio on menettänyt miljardeja.
Sauli Niinistö on ollut kansanedustajana, ministerinä ja Euroopan investointipankin johtajana avaamassa portit sille finanssimarkkinoiden ylivallalle, joka on suistanut euroalueen nykyiseen kriisiin.

Nyt hän kannattaa kovempaa eurokuria, jolla pankkipelureiden aiheuttaman kriisin laskut, jopa tuhansia miljardeja siirretään ns. vakausmekanismilla EU-maiden kansalaisten maksettavaksi. Hän tukee euro-ohjelmia, joilla leikataan julkisia palveluja, palkkoja ja sosiaaliturvaa, pahennetaan lamaa ja annetaan EU-komissiolle valta puuttua jäsenmaiden budjetteihin. Yhtenä keinona julkisten menojen leikkaamiseksi Niinistö kannattaa myös eläkeiän nostamista.
Maailmassa tarvitaan liittoutumattomia ja puolueettomia rauhan rakentajia. Siksi on syytä sanoa EI Niinistölle ja muille Natoa tukeville ehdokkaille ja vaatia suomalaisjoukkojen vetämistä pois Afganistanista.

Suurin uhka suomalaisten turvallisuudelle on nyt finanssikriisi ja lama. Sitä ei torjuta Niinistön eurokurilla – ei myöskään syyllistämällä Timo Soinin tapaan esimerkiksi kreikkalaiset pankkiirien voitontavoittelusta ja valtaeliitin rötöksistä. Vaikka presidentillä ei ole näissä asioissa toimivaltaa, on hänen käytettävä arvovaltaansa perusoikeuksia ja demokratian puolesta – sosiaalista polkumyyntiä, leikkauspolitiikkaa, rahavaltaa ja rasismia vastaan.

Presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa YK:ssa ja suhteissa muihin kuin EU-maihin. Tähän liittyy paljon mahdollisuuksia yhteistyön kehittämisessä muun muassa Venäjän, Aasian ja Latinalaisen Amerikan maiden kanssa.

Suomella tulee olla itsenäinen ulkopolitiikka, jota ei alisteta sen enempää Brysselille kuin Washingtonille. Tarja Haloselle tarvitaan aktiivinen seuraaja niin toiminnassa naapurisuhteiden kuin oikeudenmukaisemman ja ekologisesti kestävämmän maailman hyväksi.

9.1.2012 17:58

Hyvä Paavo!

Tässä on havaittavissa selkeästi lopputulos :-)

9.1.2012 18:01

Paavo Väyrynen vastusti EU -jäsenyyttä ja on sen jälkeen suhtautunut nihkeästi EU:hun. (ks. Wikipedia/Paavo Väyrynen).
1994 Väyrynen vastusti EU -jäsenyyttä ja halusi sen sijaan ETA -jäsenyyttä (Euroopan TalousAlue) ja pohjoismaista yhteistyötä. Hän yritti turhaan saada Keskustapuolueen luopumaan EU -jäsenyyden kannattamisesta. Hän kampanjoi EU -jäsenyyttä vastaan ennen EU -kansanäänestystä.
Ehkä Väyrynen oli oikeassa, kun hän v. 1994 vastusti EU -jäsenyyttä.

Noihin aikoihin EU:ta markkinoitiin suomalaisille turvallisuuspoliittisena ratkaisuna: EU antaa Suomelle turvan ilman NATO -jäsenyyttä, jota suomettuneet poliitikot vierastivat. Moni äänestikin EU -jäsenyyden puolesta turvallisuuden takia. Ehkä EU -jäsenyys ei olisi saanut enemmistöä kansanäänestyksessä ilman turvallisuusmerkitystä.

Koska EU oli myös turvanantaja Suomelle, Suomen piti päästä ja pysyä EU:n ytimessä, jotta Suomi saisi mahdollisimman vahvan turvan EU:lta.
Yhtenä EU -ytimeen pyrkimisen seurauksena oli, että Suomi siirtyi euron käyttöön ensimmäisten valtioitten mukana.
EU:n velkakriisissäkin Suomi hakee turvaa: Suomi tukee keskieurooppalaisia rahalaitoksia ostamalla mm. Kreikan valtion roskalainoja näiltä rahalaitoksilta, jotta Suomi saisi turvaa Saksalta ja Ranskalta.

Entä jos Suomi olisi seurannut Väyrysen linjaa ja tyytynyt ETA -jäsenyyteen 1995?
Suomalaisia olisi huolestuttanut turvallisuusvaje.
Luultavasti v. 1999 Suomi olisi liittynyt NATO:on Puolan, Tshekin ja Unkarin kanssa.
ETA ja NATO -jäsenyyksien myötä Suomi olisi ollut samanlaisessa tilanteessa kuin Norja: ei kovia paineita liittyä EU:n jäseneksi.
Suomi olisi voinut liittyä EU:hun 2004 silloisessa liittymisaallossa. - Mutta ei olisi ollut paineita olla mukana EU:n ytimessä.

14.1.2012 01:26

Siinä on hyvä syy olla äänestämättä Väyrystä: vastusti EU-jäsenyyttä! Ajatelkaas, jos Suomi olisi jäänyt uökopuolelle. Valko-venäjän kimpassa oltais!

14.1.2012 10:01

oma valuutta, oma lippu, oma kansa - oltais muuten paremmassa jamassa kuin Ruotsi nyt!
Olis mahdollista millä pelata ja motivaatio edistää omaa maata ja kansaa ja vaalia kansalaisten elinehtoja, olis huomattavasti laadukkaampaa!!
Lipponen mainitsi to-panelissa " häpeäksi demokratialle" -tämä demokratia naksahti korvaani, kun sitä ei ole. Meillä on parlamenttarismi- puoluevalta, ja vain 5 % kuluu pulueihin kansasta. Missä on kansan ja kansalaisten demokratia. Korruptio rehottaa - nimitykset vain puolue jäsenille hyvistä paikoista ja viroista. Kukahan puolustais kansaa ja kansanvaltaa? Ei ainakaan EU joka lisää korruptiota jne.

9.1.2012 19:08

Minä ainakin äänestän Väyrystä. Syyt: Haluan nähdä Sauli Niinistön ilmeen kun(jos) Väyrynen valitaan presidentiksi. On kokenein. Ehdokas joka voi muuttaa Suomen suunnan. Ja ehkäpä ehdokkaista ainoa joka edes vähän ajaa tavallisen maalaisen etua siinä puitteissa mitä presidentti nyt oleensä voi..

9.1.2012 19:11

No uskotaanha toi hölmöily ny yhelläki sanomisella, joo !!!

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.