Ali-Tilkkaan tulossa kerrostaloja

Paikalliset
Kommentoi 5

KLAUKKALA (NU)Klaukkalan Ali-Tilkan alueelle on tulossa kerrostaloja. Klaukkalantien, Ropakkotien ja Kuntotien rajaamalle 11,5 hehtaarin alueelle suunnitellaan tiivistä kerrostalovaltaista rakentamista. Ennen töiden aloittamisista selvitetään seudulla mahdollisesti olevat liito-oravat.

– Tähän mennessä ei ole varmaa tietoa siitä, että liito-oravia alueella olisi. Asia joudutaan tutkimaan ja se tehdään asemakaavoituksen yhteydessä, kunnan asemakaavapäällikkö Timo Lehtinen kertoo.

Voimassa olevassa asemakaavassa Ali-Tilkka on yleisten rakennusten, omakoti-, puisto- ja maatalousaluetta.

Pohjoisosiltaan alue on loivasti etelään viettävää rinnettä. Siinä kasvaa tiheää ja osin yli-ikäistä kuusivaltaista sekametsää. Eteläosiltaan alue on lähes tasaista peltomaata.

Alueen keskivaiheilla on vanha toimintansa lopettanut maatilan talouskeskus.

TaloudellisestiperusteltuaMaanomistajat ovat esittäneet asemakaavan muuttamista. Se edellyttää maankäyttösopimusta maanomistajien ja kunnan välillä. Myös asemakaavan laatimisesta tehdään sopimus kunnan ja maanomistajien välillä.

Maanomistajat ja kunta ovat neuvotelleet alueen maankäytön lähtökohdista, tarvittavista selvityksistä ja kaavamuutoksen laatimistavasta.

Kaavamuutosta varten on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Tavoitteena on, että asemakaavamuutos hyväksytään vuonna 2013.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaan alue suunnitellaan pääosin tiiviiksi kerrostalovaltaiseksi asuntoalueeksi, joka liittyy Klaukkalan keskustan taajamarakenteeseen.

Lisäksi kaavoituksessa turvataan viheryhteydet keskustan ja koulu- ja urheilualueen suuntaan, otetaan huomioon koulun mahdollinen laajennustarve ja säilytetään osia vanhasta tilakeskuksesta.Uuden asutuksen sijoittaminen taajaman keskustaan todetaan taloudellisesti perustelluksi.

Vaikutukset ympäristöön ja ilmastonmuutokseen ovat edullisemmat kuin vaihtoehdossa, jossa vastaava alue toteutettaisiin kauempana keskustasta. Uuden asutuksen tuoma liikenne tulee jonkin verran lisäämään Klaukkalantien kuormitusta.

TaajamiatiivistetäänAli-Tilkan alueelle on myönnetty maisematyölupia puiden kaatamiseksi.

Asemakaavapäällikkö Timo Lehtinen sanoo, että puiden kaadon kanssa odotellaan niin kauan, että liito-oravista saadaan tarkkaa tietoa. Maanomistajakin on asiantilasta tietoinen, eikä kiirettä puiden kaatoon ole.

– Ali-Tilkan alue on niin keskeinen, että se sopii kerrostaloille. On luontevaa, että taajamia tiivistetään, Lehtinen toteaa.

5 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Kari Virtanen kuva
Kari Virtanen

Kommentit

4.1.2012 12:32

Juu uusia asuntoalueita kyllä saadaan kiitos vaan päättäjille, mutta Klaukkalantietä ei vain saada kuntoon. Ropakkotie ja Kiikaistenkujan risteys on jo nyt onneton, saati sitten kun tulee lisää liikennettä. Kun nuo risteykset eivät ole edes vastakkain eikä suojatietä saati kääntymiskaistoja ko. risteyksessä ole. Eikä tämänkään risteyksen ongelmiin mitkään ohikulkutiet auta.

4.1.2012 20:45

On tuolla alueella ainakin joskus ollut liito-oravia, olenpa itsekin sellaisen kouluaikoina siellä nähnyt. Koltiaiset niitä ritsoilla kiusasivat. Ja lähistöllä oli isoissa haavoissa pesäkoloja.
Mutta tuo Ropakkotien risteys, se on onneton paikka. Muutaman kerran on Perttulan suunnasta vasemmalle Kiikkaistentielle kääntyvä kääntänyt suoraan eteen, kun olen vilkun liian aikaisin laittanut Ropakkotielle kääntymistä varten. Samoin kääntyvän perään ajamisen riski on valtava kun pientareen kautta pitää vasemmalle kääntyvät ohittaa yhtään vauhtia hidastamatta.
Kiertoliittymä ehdottomasti ja raskaan kaluston pysäköinti h*vettiin Klaukkalantieltä sekä Ropakkotien jalkakäytäviltä.
Muuten en millään ymmärrä sitä rakentamisen ahtautta, kun pitää niin älyttömän paljon tunkea ihmisiä pienelle alueelle. Maatahan Nurmijärvellä on, ei kai sitä kukaan voi kielttä?

5.1.2012 23:26

kyllä vaan alueella on moni koirankusettaja nähnyt liito-oravia viimeksi viime keväänä varma havainto ,kun aamu hämärässä oli nähty ,siis puistomaista rakentamista alueelle .
mutta sitä ennen julkinen liikenne kunttoon tiet ja hsl liikenne nurmijärvelle.

7.1.2012 21:12

Miten joku voi kutsua monisatavuotisen metsän ja sen eläjien lopullista hävittämistä asfaltin ja betonin alle ympäristön ja ilmastonmuutoksen kannalta hyväksi ratkaisuksi? Kaunistelematon ympäristön pilaaminenhan se on. Kuntamme on ahneiden gryndereiden paratiisi ja malli siitä, miten mikään luontoarvo ei ole minkään arvoinen. Kaikki vain täyteen kerrostaloja ja autoa. Nurmijärvi: Tilaa liikkua - Pilaa Tellusta

9.1.2012 08:46

Eiköhän Liito-oravat häviä kun hankkeen kannattajat palkkaavat oikeat konsultit tutkimaan,näin Suomenmaassa nämä hommat hoidetaan .

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.