KLAUKKALA (NU)Klaukkalasta joulukuussa hylättynä löytynyt Tyyppi-koira on saanut uuden kodin. Koiran matka vei Eläinhoitola Onnentassusta Kangasalaan, Tampereen lähelle.
Koiran uusi emäntä Irene Aronen kertoo, että Tyyppi, nykyisin kutsumanimeltään Topi, muutti uuteen perheeseensä perjantaina 13. tammikuuta.
– Olimme sitä käyneet tietenkin jo aiemmin katsomassa. Tyypillä olisi ollut monia hyviä omistajaehdokkaita, mutta olemme todella iloisia että Onnentassun valinta kohdistui meihin, hän sanoo.
Uusi koti on omakotitalo jonka ympäristössä on hyvää lenkkimaastoa. Seuraa koiralle perheessä riittää ja sillä on kaverina myös toinen löytökoira.
– Olemme nelihenkinen perhe Kangasalta, mieheni ja minun lisäksi meillä on kaksi tytärtä, 7- ja 11-vuotiaat sekä 4-vuotias leikattu tyttökoira Greta joka on sekin ollut löytökoira, se lensi meille Espanjasta asti kolme vuotta sitten, Aronen kertoo.
"Olemme hyvin kiintyneitä Topiin jo nyt"
Topi on kotiutunut Kangasalle hyvin.
– Ensimmäisenäkään yönä ei kuulunut inaustakaan ja koira antoi meidänkin nukkua hyvin. Seuraavina öinä se alkoi ilmeisesti tarkistaa että lauma on tallella, käy joka yö tasan kello yksi katsomassa jokaisen läpi että kaikki on hyvin. Muuten nukkuu rauhallisesti, Aronen kertoo.
Hän kehuu koiraa sisätiloissa ihmeen rauhalliseksi.
– Välillä Topi yrittää leikittää meidän Gretaa, joka kuitenkaan ei aina jaksa innostua nuoren pojan kisailusta. Ulkona meno on vielä aika hurjaa, mutta opetellaan kärsivällisesti hihnassa kulkemista ja vastaantulevien koirien ja ihmisten kohtaamista, hän toteaa.
Yhteiselo koiran ja perheen kesken on alkanut hyvissä merkeissä.
– Olemme kaikki hyvin ihastuneita ja kiintyneitä Topiin jo nyt. Se on kuitenkin perusluonteeltaan ystävällinen vaikka pentumaisuus ja suuri koko yhdessä tekeekin joistakin tilanteista haastavan.