KIRKONKYLÄ (NU)Nurmijärven imago kulttuuripitäjänä oli yksi niistä asioista, jotka nousivat esille tiistaisen Kulttuurikohtauksen yleisökeskustelussa.
– Olisin kiva, kun me näyttäisiin paremmin valtakunnallisesti. Tuusula on enemmän Kivi-kunta kuin Nurmijärvi, totesi Seppo Ranta-aho Kivi-juhlilta.
Kivi-juhlien Hannu Koski halusi puolestaan tietää, millaisia intressejä Kuuma-kunnilla on kulttuuriasioihin. Sivistystoimenjohtaja Tiina Hirvosen mukaan kulttuuri on Kuuma-kuntatoiminnassa kaikkein heikoimmassa asemassa.
Maiju Ranta arvosteli Nurmijärven kuntaa huonosta satsauksesta kulttuuripalveluihin. Hirvosen tietojen mukaan satsaus on vuositasolla 6 euroa asukasta kohti.
Nurmijärvi kuuluukin kuntavertailussa alimpaan kategoriaan. Siihen kuuluvat kunnat satsaavat kulttuuriin 0-15 euroa asukasta kohti vuodessa.
Hirvosen mielestä kunnat eivät ole näiden lukujen valossa täysin vertailukelpoisia.
– Kulttuurilla ei ole Nurmijärvellä omia tiloja, joten euromäärä käytetään kokonaisuudessaan toimintaan, hän sanoi.
KulttuurilobbarikunnantalolleTilakysymykset nostettiin keskustelun aikana esille useammastakin suusta. Liikuntapaikkahankkeiden yliote viime budjetissa kaihersi yhä mielissä.
Kunnantalon käytäville toivottiin yhtä hyvää lobbaria kulttuurille kuin liikunnalla jo on. Toiveet kohdistuvat tuoreeseen kulttuurijohtajaan Marke Vornaseen, joka toivoikin voivansa viedä asioita eteenpäin.
Tilakysymyksiä käsiteltäessä esille nousivat Rajamäen Alkon vanhat funkkistyyliset tehdasrakennukset, joissa ei tällä hetkellä ole juurikaan toimintaa.
Yleisön joukosta arveltiin, että hankkeeseeen voisi hyvinkin löytyä rahaa, koska rakennukset sijaitsevat Rajamäellä.
– Pitäisikö kartoittaa, minne tiloja tarvitaan? Eikö tiloja tarvita sinne, missä ihmisiäkin on eniten, pohti puolestaan Nurmijärven taideyhdistyksen puheenjohtaja Niko Saarinen.
Positiivista henkeävalittamisen sijaanSaarinen peräänkuulutti tilaisuudessa positiivista henkeä valittamisen sijaan.
– Nyt kun meillä on ohjelma, on mentävä eteenpäin. Tämä on vain alkua, hän totesi.
Niko Saarinen esitti yhden yksittäisen, eri taiteenaloja yhdistävän tapahtuman järjestämistä. Sen avulla pystyttäisiin näyttämään päättäjillekin, millaista kulttuurityötä Nurmijärvellä tehdään.
Vuoden ensimmäinen Kulttuurikohtaus Kirjastogalleriassa veti paikalle täyden huoneellisen väkeä. Tilaisuuden pääasiana oli esitellä kunnan uutta Kulttuuriohjelmaa. Ohjelma viedään kunnanvaltuuston käsittelyyn maaliskuussa.