Klaukkalan Tiiran uimarannan peruskorjaus lykkääntyy

Paikalliset
Kommentoi

NURMIJÄRVI (NU)Tiiran uimarannan peruskorjaus ja laajennus eivät toteudu tänä vuonna. Hanke lykkääntyy liikuntapäällikkö Antero Lempiön mukaan siksi, että laajennusosan maakauppa yksityisen maanomistajan kanssa ei ole edennyt.

Uimarannan peruskorjaukseen oli varattu talousarviossa 300 000 euroa.

Liikuntalautakunta tarkensi liikuntapaikkarakentamisen ohjelmaa viime kokouksessaan. Lopulliset päätökset tekee tekninen lautakunta torstaina.

Skeittipaikat paremmiksi

Tiiran uimarannan peruskorjauksen lykkäännyttyä tilalle on tullut Syrjälän koulun lähiliikuntapaikan rakentaminen. Kunnan rahoja siihen on tarkoitus käyttää 120 000 euroa. Lisäksi liikuntalautakunta haluaa kohdentaa Syrjälään budjetissa olevan 40 000 euron suuruisen valtionavustuksen.

Liikuntapaikkarakentamisen ohjelmaan mahtuvat nyt myös Ihantolan urheilualueen valastuksen uusiminen ja Kirkonkylän skeittipaikan ”Buenon” peruskorjaus. Ihantolaan on esitettyt 100 000 euron summaa ja ”Buenoon” 50 000 euroa.

Klaukkalan skeittipaikan kunnostamista on tarkoitus jatkaa 50 000 eurolla. Molempien skeittipaikkojen kunnostaminen on lähtenyt liikkeelle kuntalaisaloitteesta.

Helpommin keskustaan

Mukana ohjelmassa ovat myös Mäntysalo-Isoniittu reitin silta ja viimeistelyt. Niihin on varattu 200 000 euroa.

Ulkoilutien sillan rakentaminen on tullut hieman arvioitua kalliimmaksi. Valmistuttuaan reitti lyhentää ja parantaa Mäntysalon ja Klaukkalan keskustan välistä kevyen liikenteen yhteyttä.

Lisäksi Kirkonkylän liikuntapuiston rakentamiseen on varattu tälle vuodelle 749 000 euroa.

Käyttäjän Taina Joutsen kuva
Taina Joutsen

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.