KIRKONKYLÄ (NU)– Aina ei voi tehdä maailmanennätystä. En osaa pitää tulosta huonona. Se on tyydyttävä ja sen kanssa voidaan elää, sanoo kunnanvaltuutettu, kansanedustaja Jussi Niinistö.
Niinistö toimi Perussuomalaisten presidenttiehdokkaan Timo Soinin vaalipäällikkönä. Hän oli samassa tehtävässä myös vuoden 2006 presidentinvaaleissa. Vuosien 2007 eduskuntavaaleissa ja 2009 eurovaaleissa Niinistö oli puolueen vaalipäällikönä..
Viime eduskuntavaaleissa hän ei luotsannut Soinin kampanjaa, koska oli itse ehdokkaana.
Edellisten presidentinvaalien kampanjaan verrattuna vaalipäällikkö pääsi helpolla.
– Vuonna 2006 kaikki piti tehdä itse alusta lähtien. Nyt vastasin lähinnä strategisesta suunnittelusta ja seurasin päältä, että asiat sujuvat, Niinistö kertoo.
Menestyksekkäiden eduskuntavaalien ansiosta puolueella oli varaa palkata erillinen kampanjapäällikkö, joka seurasi ehdokasta pääkaupunkiseudun ulkopuolella pidettyihin vaalitilaisuuksiin. Niinistön osuudeksi jäivät lähialueiden tilaisuudet.
EU-osaaminenvaille huomiotaTärkeänä tekijänä Timo Soinin putoamisessa toiselta äänestyskierrokselta Niinistö pitää EU-keskustelun vähäisyyttä. Koska sitä ei juuri käyty, Soinin vahva osaamisalue jäi huomiotta.
– Oletimme, että EU-asiat nousisivat kampanjan aikana enemmän esille. Tilanne Euroopassa on kiristymään päin, mutta se ei ehtinyt kiristyä kampanjan aikana, niin kuin olimme arvelleet, Niinistö sanoo.
Myös Soinin tarkoituksellisesti lyhyemmäksi suunniteltu kampanja jäi liian lyhyeksi. Suunnitelmia ryhdyttiin tekemään viime kesänä ja kampanjaa käynnisteltiin syyspuolella.
– Timo Soini ei syksyllä pystynyt kiertämään kovinkaan paljon, koska hän on kansanedustaja ja ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja. Siinä suhteessa eläkeläisehdokkailla oli etulyöntiasema, Niinistö sanoo.
Hän arvelee, että osan Soinin äänistä vei Paavo Väyrynen perussuomalaisella politiikalla.
Omat äänestivätlaimeastiPerussuomalaiset olivat asettaneet vaalikampanjan tavoitteeksi omien kannattajien liikkeelle saamisen. Se olisi riittänyt Soinin pääsyyn toiselle kierrokselle.
Näin ei kuitenkaan käynyt. Vaikka vaalitilaisuuksissa riitti väkeä, vain puolet puolueen kannattajista äänesti Soinia.
– Saimme omilta aktiivitoimijoiltamme vahvan viestin, että Soinia ei haluta presidentiksi. Hänet haluttiin edelleenkin puolueen puheenjohtajaksi ja seuraavaksi pääministeriksi.
Jussi Niinistö pitää toista kierrosta kansanvallan toteutumisen kannalta ongelmallisena. Hän epäilee, että Väyrysen ja Soinin kannattajat saattavat jäädä nukkumaan.
Perussuomalaiset ovat saaneet sekä Sauli Niinistön että Pekka Haaviston taholta yhteydenottoja, joissa puoluetta kalastellaan jomman kumman ehdokkaan taakse. Jussi Niinistö on saanut myös omilta äänestäjiltään viestejä, joissa kysytään hänen kantaansa ehdokkaisiin.
Puolueena Perussuomalaiset eivät asetu kummankaan ehdokkaan taakse, mutta puolueen keskeiset toimijat kansanedustajia myöten kertovat kannoistaan lähipäivinä. Jussi Niinistö kertoo jo äänestäneensä Sauli Niinistöä.
– Katson, että Sauli Niinistöllä on Pekka Haavistoa paremmat edellytykset olla kokoava voima valtion päämiehenä ja puolustusvoimien ylipäällikkönä, Jussi Niinistö toteaa.