NURMIJÄRVI (NU)Matkan kiviainesten ottopaikalta lähimpään asutukseen on oltava vähintään 500 metriä. Tätä vaatii Nurmijärven ympäristölautakunta Lemminkäinen Infra Oy:n lupahakemuksesta antamassaan lausunnossa.
Kiviainesten otto- ja murskauspaikka, jolle lupaa haetaan, sijaitsee Vantaan puolella Luhtaanmäessä.
Toiminnan sijaintipaikka rajoittuu Hämeenlinnantiehen, noin kilometrin pohjoiseen Klaukkalan risteyksestä. Lausuntoa on pyytänyt Vantaan ympäristölautakunta.
Lausunnossa todetaan, että lähimmät asuinkäytössä olevat kiinteistöt sijoittuvat alueen etelä- ja pohjoispuolelle. Etelässä ne ovat noin 300 metrin päässä ottoalueesta. Pohjoisessa Syvänojan asuinalue on noin 300-400 metrin päässä ottoalueesta.
Syvänojalla on paljon asuinrakennuksia. Toteutuessaan hanke vaikuttaisi sekä Syvänojan että hankealueen eteläpuolella olevien asukkaiden asuinviihtyisyyteen.
Lausunnossa vaaditaan myös, että lupahakemuksia käsiteltäessä arvioidaan toiminnan vaikutukset luonnon kannalta. Esille on otettu kalliosinisiipi, jota esiintyy suunnittelualueen lounais- ja pohjoisosassa. Nurmijärven Vihreät ovat myös toimittaneet ympäristölautakunnalle kannanoton, jossa todetaan, että hakemusalueelta on löytynyt runsaasti liito-oravan jätöksiä.
Lausunnossa otetaan kantaa myös melu- ja tärinähaittoihin. Sen mukaan melua aiheuttavia toimenpiteitä ei saa tehdä viikonloppuisin eikä arkipyhinä.
Eniten melua aiheuttavat työt tulee tehdä arksin klo 8-18. Töitä ei saa aloittaa ennen aamu seitsemää ja ne tulee lopettaa ilta yhdeksään mennessä.
Pohja- ja pintavesiä tulee tarkkailla säännöllisesti otettavilla näytteillä.
Kaivojen vedenlaadun seuraamisen lisäksi suunnittelualueelle tulee asentaa pohjaveden havaintoputki.
Vantaan ympäristölautakunta on vuonna 2009 tehnyt hakemuksista kielteiset päätökset. Lemminkäinen Infra Oy:n tekemien valitusten johdosta Vaasan hallinto-oikeus palautti asian uudelleen ratkaistavaksi, ja Helsingin hallinto-oikeus palautti maa-aineslupa-asian uudelleen ratkaistavaksi.
Lemminkäinen Infra Oy on täydentänyt hakemuksiaan luonto- ja meluselvityksillä, pölyntorjuntasuunnitelmalla, pohjaveden tarkkailuohjelmalla sekä pintavesien johtamis- ja tarkkailusuunnitelmalla.