Rajamäen lukiosta uuden median kirjoittamisen pilottilukio

Paikalliset
Kommentoi 2

RAJAMÄKI (NU)Rajamäen lukio on solminut yhteistyösopimuksen Jyväskylän yliopiston taiteiden ja kulttuurintutkimuksen laitoksen kanssa. Laitoksella tutkitaan muun muassa kirjoittamista ja digitaalista kulttuuria.

Tutkimusprojektin tuloksena kehitetään uuden kirjoittamisen pedagogista mallia, jolla on merkitystä myös kansainvälisellä tasolla.

Rajamäen lukion äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Outi Kallionpää tekee väitöskirjaansa Jyväskylän yliopistolle.

– Hän kysyi, olisimmeko kiinnostuneet yhteistyöstä, ja tottakai olimme, sillä tästä hyötyvät molemmat osapuolet, kertoo Rajamäen lukion va. rehtori Jyrki Lihr.

Lukion opiskelijat saavat suorittaa uuden median kirjoittamisen verkkokursseja ja valinnaisia lähiopintoja. Lisäksi lukiossa voidaan suoraan hyödyntää uusinta pedagogista tutkimustietoa.

Yliopistoyhteistyö täydentää Rajamäen lukion profiilia nettisukupolven modernina ja aikaansa seuraavana oppimisympäristönä.

– Kyllä me kilpailemme lukioon aikovien oppilaiden kiinnostuksesta. Olemme hyvä peruslukio, mutta nyt voimme tarjota myös mahdollisuuden, jota muissa lukioissa ei ole vielä saatavilla, ja opiskelijat varmasti arvostavat sitä, Lihr uskoo.

Unohdetaan kynä ja paperi

– Uuden median kirjoittaminen on verkkoon kirjoittamista ja digitaalista kirjoittamista, Kallionpää selittää.

Suurin ero perinteiseen kirjoittamiseen on se, että uuden median kirjoittaminen on multimodaalista.

– Tekstiin voi yhdistyä ääntä ja kuvaa, eli se edustaa laajaa tekstikäsitystä.

Yksi selkeä ero on myös se, että teksti ei synny lineaarisesti.

– Tekstissä voi olla esimerkiksi hyperlinkkejä.

Käytännössä saatetaan kirjoittaa mihin tahansa, mihin netissä muutenkin kirjoitetaan, kuten blogeihin ja keskustelupalstoille.

– Varsinkin sosiaalinen media tulee näkymään vahvasti opetuksessa, Kallionpää kertoo.

Aluksi kurssit ovat verkkokursseja, mutta pian pyritään tarjoamaan myös lähiopetusta. Syksyksi on suunnitteilla ainakin uuden median kirjoittamisen perusteet, uuden kirjoittamisen draamakurssi, SIMS-roolipelikurssi ja blogiringissä lyriikkaa lukiolaisille -kurssi.

Miniläppäreitä ja älytauluja

– Ensi syksynä täysin uusien lukiotilojen myötä, saamme käyttöömme tehokkaan WLAN-verkon ja älytauluin varastetut luokkatilat. Tarjoamme opiskelijoillemme myös henkilökohtaiseen käyttöön kannettavat tietokoneet sekä Microsoftin Live@Edu -oppimisympäristön, Lihr kertoo.

Kunta on päättänyt, että Nurmijärven yhteiskoulun ja Rajamäen lukioiden ensimmäisen vuoden opiskelijat saavat pienellä omavastuulla käyttöönsä miniläppärit, jotka he voivat lunastaa itselleen opiskelujen päätyttyä.

– Sen lisäksi katsomme, että myös muilla opiskelijoilla on tietotekniset valmiudet uuden median kurssien suorittamiseen, Lihr sanoo.

Yliopistokursseja jo lukioaikana

Tiivis yhteistyö mahdollistaa opiskelijoille jatkossa myös tiettyjen yliopistotasoisten kurssien, ja jopa arvosanaopintojen suorittamisen avoimen yliopiston kautta jo lukioaikana.

– Yliopistokurssien suorittaminen tulee mahdolliseksi muutaman vuoden sisällä. Oppilas voi hyväksilukea suoritettuja kursseja myöhemmissä opinnoissaan.

Yliopistokurssien suorittaminen ei vielä ole kovin monessa lukiossa mahdollista.

– En väitä, että olisimme ainoa, mutta hyvin harvassa sellaiset lukiot ovat, Lihr kertoo.

2 kommenttia Kommentoi
toimitus

Kommentit

22.2.2012 16:24

Ihan mahtavaa!

4.3.2012 03:05

Et nettiin kirjoittamistakin (linkityksien ja äänien kera tai ilman) pitää oikein tutkia ja opettaa. Pisaa pää täynnä.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.