3.2.2012 - 18.07

Mokkapalojen valtakunta.

Varsinaisesti en ole varma, onko ilmiö enemmän kytköksissä vanhemmuuteen kuin nurmijärveläisyyteen, mutta yksi asia on varma: ennen tänne muuttamista mokkapalojen rooli elämässäni oli häviävän marginaalinen. Vaan eipä ole enää.
Muutaman näin jälkikäteen ajateltuna selvän mutta siinä hetkessä olankohautuksella sivuutettujen varoitussignaalien jälkeen noiden tummanpuhuvien kuutioiden vyöry alkoi toden teolla jokunen kesä sitten. Tyttäreni kävi Nurmijärven Jalkapalloseuran Prinsessafutiksessa (mikä oivallinen alabrändäys jalon lajin myymiseksi asiaan nelivuotiaina mahdollisesti turhan väheksyvästi suhtautuville neitosille, toim. huom.) Maaniitun koulun viereisellä nurmikenttäalueella. Sen vieressä on työpäivän uuvuttamille vanhemmille kuin varta vasten rakennettu rinne, jossa pystyy – tietysti tyttöjen harjoitteiden seuraamisen ohella – vaikkapa hetkiseksi ummistamaan silmänsä ja nauttimaan kesästä. Taisivat olla järjestyksessään toiset (2.) treenit kun linnunlauluun keskittymiseni keskeytti asiallinen mutta määrätietoinen ääni: ”Parin viikon päästä meillä olisi tämäjatämä turnaus.”
Pelin henki oli vapaaehtoinen mutta selvä; kaksi tuntia kahvilanpitoa tai pellillinen mokkapaloja, siinä vaihtoehdot joista sopivamman poimimista seura suuresti arvostaisi. Vaikka asia on sinällään ymmärrettävä ja jopa kannatettava, vastauksen antaminen kesti hivenen odotettua kauemmin. Mitkä ihmeen mokkapalat, ja pellillinen? Saattaa kuulostaa tässä kohtaa triviaalilta mutta uskokaa pois – aiheeseen vihkiytymättömälle puskan takaa heitettynä kestää aikansa ennen kuin moinen toimintakehotus realisoituu minkään tason näkyväksi reagoinniksi.
Tuon kokemuksen jälkeen mokkapaloista on tullut alati toistuva ilmiö arkielämässäni. Ne iskevät usein, voimalla ja intensiteetillä joka kantaa kauas. Niiden maku murtaa puolustuksen, mutta ameebamainen tapa levittäytyä kaikkiin päivittäisen elämän osa-alueisiin herättää väkisinkin kysymyksen: mikä korkeampi voima mahtaa olla mokkapalojen takana?
Lähtemätön osa nurmijärveläistä arkea ne ainakin tuntuvat olevan, ja kokemusten kautta myös reagointiherkkyyteni on virittynyt huippuunsa. Kun mokkapaloihin kerran ajautuu kiinni, valppaus sekä sanaa että tuotetta kohtaan yltää uskomattomalle tasolle. Missä tahansa niistä edes pihaus kuuluu tai vilaus näkyy, se ei jää huomaamatta. Ja herkistymissignaaleja, niitähän riittää. Joulujuhlat, pihakekkerit, päiväkodin myyjäiset, koulun vanhempainkerhon happeningit, kyläpäivät, koulun diskot, kissanristiäiset... tilaisuuksia on vaikka ja kuinka paljon, eikä sellaista kokoontumista mihin ei ainakaan meidän kylällä muutamassa keittiössä mokkapaloja veivattaisi.
Tokihan mokkapalojen lupaus ja lunastus ovat kohdallaan. Tasaisen trimmattu, usein strösselillä ryyditetty ulkokuori houkuttelee luokseen, ja jos yhtään ollaan kyläkoulureseptiä seurattu, niin ensimmäinen puraisu riittää vakuuttamaan, että nyt ollaan tekemisissä aidon asian kanssa. Herkkuahan se on, pellin päästä päähän, mutta silti voidaan sanoa että se markkinaosuus millä yllämainittujen tapahtumien ykköseksi on ylletty, ei ole pelkästään sillä selitetty. Jotain immateriaalista lisäarvoa tai muuten alitajuntaan vaikuttavaa ainesosaa on mokkapaloissa pakko olla, sillä tuolle tasolle yltäminen vaatii brändimaailmassa melkoisia ihmetemppuja.
Kustannustehokkuus? Voisi tietysti kuvitella että verrattuna esimerkiksi sacherkakkuun mokkapalat tarjoavat edullista nautintoa. Kuljetettavuus? Kun sangen usein palat tehdään kotona ja kuskataan valmiina myyntipisteelle, on tietysti hyvä että ne eivät muhjaannu kuten kermakakku tai suklaakohokas. Kalorijytky? Jos kulutus on vaikkapa kuusi palaa, niin verrattuna juustokakkuun mennään varmaan myös lääkärin mielestä suotuisammissa, tai ainakin vähemmän katastrofaalisissa lukemissa.
Tai ehkä ne sitten vaan ovat niin hyviä. Tänään muuten Valkjärven koulun diskossa niitä taas riittää. Toivottavasti tytär muistaa kotona kyhjöttävää isäänsä ja nappaa muutaman palan kotiintuomisiksi.

Nurmijärvi-ilmiö

Kirjoituksia Klaukkalasta Rajamäelle, kirkonkylästä Röykkään ja Palojoelta Perttulaan – analyyttis-fiilistelevällä näkökulmalla, jossa on ripaus punavuorelaisuutta, häivähdys paperiteollisuutta ja tuulahdus Atlantin takaa. Nurmijärvi on upea paikka, mutta näemmekö me sittenkään sen kaikki mahdollisuudet? Alueelle jo jokin aika sitten tukevasti emigroitunut helsinkiläinen mainosmies Timo Mansikka-aho peilaa kotikuntaansa laajalla perspektiivillä ja auttaa näin myös lukijoitaan näkemään metsän puilta - ja löytämään metsästä ne kiintoisimmat puut.