18.4.2012 - 11.31

Suomi ja säästäjät maksavat velat

On helppoa puhua Euroopan pelastusrahastojen kasvattamisesta jakamalla niihin selvää rahaa ja takauksia. Näillä puheilla väistellään lopullista väittelyä siitä, kuka joutuu maksamaan rahastojen nostamat velat ja kurjuuteen vajonneille valtioille myönnetyt lainat? Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen jaksaa todistaa, että kaikki tai ainakin melkein kaikki Suomen antamat tukirahat saadaan takaisin. Saadaanko? Ylivelkaantuneiden maiden mahdollisuudet maksaa velkansa syntyy siitä, että nämä maat alkavat ansaita enemmän kuin ne kuluttavat. Eli velkamaiden kilpailukyvyn on parannuttava niin paljon, että vienti alkaa vetää, rahaa tulee sisään enemmän kuin menee ulos ja maan oma kulutus ei syö kaikkea ansaittua. Kreikka, Portugali, Espanja ja Italia eivät pysty maksamaan velkojaan, ellei niiden talous kasva. Muussa tapauksessa Saksa, Suomi, Hollanti ja Luxemburg ovat maita, joilta viimekädessä peritään velkamaille myönnetyt tukilainat.

Eurooppalaisen velkakriisin osaselitys löytyy siitä, että ennen kaikkea Kreikka ja Portugali ovat eläneet yli varojensa. Maat ovat lainanneet pankeilta rahat, jotka olisi pitänyt ansaita työtä tekemällä ja vientiä harjoittamalla.

Syömävelkaa ottaneet maat ovat kuitenkin vain toinen puoli totuutta.

Italia ja Espanja ovat maita, jotka ovat menettäneet myös kansainvälisen kilpailukykynsä. Yksinkertaisesti niiden tavarat eivät kelpaa vientiin ja niiden palvelujen hinnat ovat liian kalliita turisteille.

Tästä on seurannut tilanne, jossa kauppatase on mennyt pakkaselle. Tuonnista syntyvä meno on viennistä saatavia tuloa suurempi, mikä on tuottanut maksutaseen vajeen. Kilpailukyvyn heikentyminen haittaa kaikkia Euroopan maita, kun Aasian maat ja Kiina pystyvät tuottamaan hyviä tavaroita paljon halvemmalla.

Kilpailukyvyn heikentyminen on nopeasti syvenevä eurooppalainen ongelma.

Velka on kallis hätäapu

Euroopan keskuspankki (EKP) on yrittänyt pelastaa niin yli varojensa eläneitä kuin kilpailukykynsä menettäneitä maita lainaamalla niille satoja miljardeja euroja.

EKP on ostanut velkamaiden lainapapereita ja lainannut noin 1.000 miljardin euron edestä halpakorkoista rahaa eurooppalaisille pankeille, jotka ovat edelleen luotottaneet ylivelkaantuneita ja kilpailukykynsä menettäneitä maita.

EKP ja Euroopan unionin hätäapurahasto (EVR) ovat ostaneet aikaa, jonka kuluessa ongelmamaiden pitäisi tehdä korjaustoimia. Päätöksenteko on ollut niin vaikeata, että maiden hallitukset ovat vaihtuneet ja maat ovat ajautuneet poliittiseen kriisiin.

Kreikalta, Espanjalta ja Italialta odotetaan julkisten menojen leikkaamista, palkkojen ja eläkkeiden laskemista ja valtion omaisuuden myymistä.

Mikäli korjaustoimet eivät muuta tilannetta, auttajamaiden myöntämät velkamiljardit jäävät lainaajien maksettaviksi. Suomi kuuluu tähän joukkoon.

Vain hyvät maksavat velkansa

Euroopassa on enää muutamia valtioita, jotka saavat lainarahaa edullisella korolla. Suomi kuuluu tähän joukkoon Saksan, Hollannin ja Luxemburg kanssa.

Parhaan luottoluokituksen (AAA-luokka) omaavat valtiot joutuvat viime kädessä vastaamaan kaikista niistä veloista, joita muut auttajamaat tai autettavat maat eivät pysty maksamaan takaisin. Tämä on Euroopan velkakriisin ratkaisemiseen luodun järjestelyn ydin.

Karkeasti ottaen kyse on siitä, että Pohjois-Euroopan maat ovat viime kädessä vastuussa kaikkien velkojen takaisinmaksusta. Etelä-Euroopan maat ovat niitä, jotka pelastuvat vain Pohjois-Euroopan maiden tuella.

Odotettavissa on EU:n sisäinen ja kiihtyvä kiistely pohjoisen ja etelän välillä.

Kreikka ei selviä veloistaan

Kun eurooppalainen velkakriisi etenee seuraavaan vaiheeseen, maksajien joukkoon liittyvät kansallisvaltiot kuten Suomi.

Kreikan ensimmäisen velkajärjestelyn yhteydessä yksityiset sijoittajapankit ja eläkelaitokset joutuivat luopumaan osasta saataviaan. Eli yksityiset sijoittajat antoivat anteeksi velkoja ja menettivät siten rahojaan.

Kun Kreikka tarvitsee vuoden tai puolentoista kuluttua uuden velkapaketin, velkojen leikkaukset kohdistuvat valtioiden myöntämiin lainoihin. Tällöin mitataan Suomen myöntämien lainojen vakuuksien voima ja merkitys.

Säästäjät kärsivät kaikkein eniten

Kun valtiot alkavat menettää rahojaan, edessä on entistä laajempi eurooppalainen kriisi. Silloin huudetaan jälleen apuun Euroopan keskuspankkia, jolla on yksinoikeus painaa uutta rahaa.

Pahin tulevaisuudenkuva on, että EKP alkaa painaa lisää rahaa, antaa inflaation laukata ja siten laskea rahan arvoa. Näin valtioiden velkapotti alkaa sulaa ja velkojen maksaminen helpottuu. Samalla paine poliittisten ja taloudellisten uudistusten tekemiseen vähenee. Mikäli velkamaat eivät tervehdytä elämänmenoaan, Euroopan säästäjät joutuvat maksumiehiksi.

Tavalliset kotitaloudet menettävät inflaation myötä rahansa. Asiansa hyvin hoitaneet eurooppalaiset kuittaavat omilla säästöillään ylivelkaantuneiden eurooppalaisten lainat.

Tästä uhkakuvasta pitäisi käydä paljon enemmän julkista ja poliittista keskustelua.

Kommentit (49)

Kommentit

Valtioitten velkakriisin taustalla on isot velat hyvinä aikoina ja velkaelvytys nykyisen talouskriisin aikana.
Mutta ei saa unohtaa, että hintataso Euroopassa on liian korkealla kilpailukykyyn verrattuna, mikä estää talouskasvua.

Etelä - Korea on teknisesti ja taloudellisesti kehittynyt maa, joka on vähintään Italian tasolla.
Niinpä Italian ja Etelä - Korean bkt henkeä kohti pitäisi olla suunnilleen sama. Mutta tilanne onkin tämä:
Italia: 36,267 $
Etelä - Korea: 22,778 $
(Lähde: IMF:n arvio vuoden 2011 bkt:stä henkeä kohti, Wikipedia/List of countries by GDP (nominal) per capita)

Siispä euro vahvasti yliarvostettu valuutta. - Niinpä Euroopassa talouskasvu on heikkoa, koska hintataso on liian korkea kilpailukykyyn verrattuna.

yliarvostettu euro (ei varmistettu)

Mitään muuta valoista puolta tähän ei löydy,kuin se että kun Suomi jotuu näitä megatakauksia maksamaan niin vajoamme heti kriisiin ja velkasaneraukseen .Meidän kolme a luokitus ei kerro että olemme silti pieni ja ylivelkaantunut heppoinen maa kohta ilman vientiä koska se tilanne näyttää enemmän kuin pahalta.Voin vielä kertoa että olen näköala paikkalla omasta alasta johtuen,niin kauppanteko vähentyi syksyllä selvästi ja nyt keväällä pysähtyi lähes kokonaan ja seuraamus on se että nyt alkaa muut alat joutua pikkuhiljaa samaan kuoppaan ellei talous ihmettä tapahdu.

yrittäjä (ei varmistettu)

Blogin johtopäätökset ovat oikeita ja monelle näitä asioita ymmärtäville itsestäänselvyyksiä.

Maksumiehinä näissä talkoissa ovat pohjoisemmat euromaat, joista Suomi on ottanut itselleen erityisen typerän ja kalliin roolin. Meillä ei olisi ollut Kreikan kaatuessa merkittävissä määrin pankkeja tai muita institutionaalisia sijoittajia, jotka olisi pitänyt pelastaa veronmaksajien rahoilla. Suomen yksiselitteinen etu olisi ollut, että olisimme vaatineet pysyttäytymistä emu-järjestelmän alkuperäisissä sopimuksissa, joissa todettiin, että no-bailout.

Mitä todennäköisintä on myöskin se, että EKP pyrkii ratkaisemaan velkakriisin liuentamalla velkojen arvoa painamalla lisää rahaa. Maksumiehinä ovat pankkisäästäjät ja palkansaajat. Hyötyjinä tässä tietoisessa tulonsiirrossa ovat liike-elämä, sijoittajat ja velalliset. Siinä myöskin selitys miksi kokoomus tukee Suomen omien etujen vastaista EU:n ja EKP:n harjoittamaa politiikkaa niin kiivaasti.

H2O (ei varmistettu)

Näin se menee,mutta täytyy myös muistaa että ehkä ei edes nämäkään keinot riitä.Veikkaan että Euro hajoaa 3vuoden sisällä kokonaan tai osittain joka on seuraava kaaos.Se oppitunti mikä tästä on tullut on se että poltiikkalla ei voi ohjata markkinoita vaan pitää olla selvä pohja ja nousu taloudessa ja niin ei ole nyt käynnyt koska välintulo Eu:sta on sekoittanut pakkan täysin.Konkurssejen ja sotien jälkeen on aina seuranut kukoistuksen aika mutta nyt sahataan edes takaisin kunnes se pohja silti tulee.

yrittäjä (ei varmistettu)

Mä tiedän ettei EURO kestä enään vuottakaan!! Tänä kesänä jo Suomen Valtio on pakko nostaa Valtionvelkaa! Jo tänään on Valtion kassa tyhjä!! Eli 9 miljardia ei riitä ja lisälainan tarve on jo huutava!!

KalervoAntero (ei varmistettu)

Kyseessä on Uusliberalismin mallin kriisi, joka pelastamiseksi on EU:n poliittisen eliitin toimesta, järjestetään seuraava pelastautumissopimus eli Mercozy-kurisopimus.

Tällä täysin epädemokraattinen kurisopimus tarkoittaa kansallisvaltioiden suvereennisuutta laajasti loukkaavia toimenpiteitä mm. Euroopan unionin
instituutiot tarkistavat jäsenvaltioiden talousarvot ENNEN kuin ne tulevat kansallisten parlamenttien käsiteltäväksi, talouspolitiikka alistetaan EU valvontaan
sekä määrätään automaattisia sanktioita, perustuslakimme kirjoitetaan "kultainen sääntö" velkaantumisen rajoittamiseksi. Jne Jne kaikki tämä tarkoittaa yksityistämistä, palkkojen ja eläkkeiden sekä julkisten menojen jyrkkää vähentämistä
kouluilta, terveydestä asumisesta.

Nämä toimet, EU:n poliittinen eliitti (ja myös Suomen sixback-hallitus) haluaa toteutettavaksi, jotta rahaa määrätään pankki-ja finanssikriisin tukemiseksi jäsenmaiden kansalaisilta.

Ja sitä "Euroopan palomuuri" ja muita Euroopan keskuspankin rahanjako himmeleitä pankki-ja finanssimaailmalle onkin riittänyt yhteensä jo 2000 miljardin euron edestä, ja rahat niihin otetaan jäsenmaiden kansoilta - tietysti !

Olen innoissani kuulemaan sixback hallituksen työväenpuolueiden kantaa, mikä on se "historiallinen saavutus" jonka vuoksi he ovat mukana toteuttamassa, tätä EU eliitin kurjistamispolitiikkaa.

Jori Porspakka (ei varmistettu)

Mitä enemmän euroalueen ja yleensäkin EU:n tapa toimia on tullut tutuksi, sitä selvemmäksi on tullut kuva siitä, että jäsenyys ei ole Suomen etu. Epäsuhtaa maamme tappioksi lisää se, ettemme osaa kansanluonteemme mukaisesti pitää puoliamme neuvottelupöydissä, vaan edustajamme jyrätään aina mennen tullen.

Olemme nettomaksaja EU:n budjettiin ja eurokriisin yhteydessä olemme sitoutuneet valtaviin vastuisiin muiden euromaiden puolesta. EKP:n harjoittama rahapolitiikka ei ole pitkään aikaan ollut Suomelle hyväksi, mm. asumisen hinta on noussut ennätystasolle oloihimme liian löysän politiikan takia.

EU:sta ja eurosta saatavaksi väitetyt edut ovat pelkästään mielikuvatasoisia. On vahvat näytöt siitä, että euroalueen ulkopuolelle jättäytyneet referenssimaat ovat pärjänneet vähintäänkin yhtä hyvin kuin Suomi ilman, että heidän olisi pitänyt esim. sitoutua mittaviin euromaiden välisiin ristiintakauksiin.

Ei ihme, jos Olli Rehnin kehoittaa suomalaisia keskittymään koko Euroopan etuun ahtaiden kansallisten etujen sijaan. Sillä sitä tässä totisesti ollaan tekemässä.

Tieto on lisännyt tuskaa ja ennen EU:iin ja euroon hardcorefanin innolla suhtautuneesta H2O:sta on tullut euroskeptikko. Mutta kuten kauppiassuvun poika Jaari Hesarissa hyvin ilmaisi, taisin aikanaan äänestää kyllä EU enemmänkin päästäkseni eroon Neuvostoliitosta kuin antaakseni kansallisen määräysvallan Brysseliin. Sitäpaitsi EU ei ollut nykyisenkaltainen piiloliittovaltio vielä silloin.

H2O (ei varmistettu)

"Mitä enemmän euroalueen ja yleensäkin EU:n tapa toimia on tullut tutuksi, sitä selvemmäksi on tullut kuva siitä, että jäsenyys ei ole Suomen etu. "
1990 -luvun alkupuolella Suomella oli kaksi vaihtoehtoa:
- Norjan malli, jossa ETA -jäsenyydellä hoidetaan talousyhteistyö ja NATO -jäsenyydellä puolustusyhteistyö.
- EU -jäsenyydellä hoidetaan sekä talous- että puolustusyhteistyö.
Suomi valitsi jälkimmäisen. - Niinpä Suomi yrittänyt roikkua EU:n ytimessä eri asioissa. EU:n ytimestä Suomi ei ole etsinyt taloudellista hyötyä, vaan tukea puolustukseen.

Viime vuosien tukipakettiasiassakin Suomi on halunnut pysyä EU:n ytimessä, vaikka se on ollut haitaksi Suomen valtiontaloudelle ja pitkällä tähtäimellä myös Suomen kansantaloudelle.

Kannattaa huomata, että kreikkalaiset eivät ole hyötyneet Euromaitten, IMF:n ja EKP:n tukipaketeista: Kreikan bkt on laskenut voimakkaasti vuosina 2010 - 2012 (2010: -3,5 %, 2011: -6,9 % (arvio) ja 2012: -4,4 % (arvio)). Kreikan kansantalouden voimakas laskukausi voi jatkua senkin jälkeen monta vuotta.
Näissä olosuhteissa Kreikan valtiontalouden saneeraus on vaikeata: Laskukausi vähentää valtion verotuloja. Valtion säästäminen voimistaa laskukautta. Ja kierre jatkuu.

Järkevintä olisi ollut sekä euromaitten veronmaksajien että kreikkalaisten kannalta, että rahalaitosten Kreikan -saamisia olisi leikattu n. 100 G€:lla jo vuoden 2009 lopussa eikä vasta kevättalvella 2012.
Vuoden 2009 lopun Kreikan velkatilanne:
- Velkaa: 299.5 G€
- Velan osuus bkt:stä: 129.3 %
100 G€:n velanleikkauksen jälkeen:
- Velkaa: 200 G€
- Velan osuus bkt:stä: 86 %
Kreikka olisi varsin todennäköisesti kyennyt hoitamaan 200 G€:n velan, joka olisi ollut 86 % bkt:stä.

historian kertausta (ei varmistettu)

Kullan arvo ja sen himo vain kasvaa. Pelurit ovat haistaneet tulevan jo kauan sitten. Nyt pitäisi muuttaa raha kullaksi eikä päinvastoin.

Mitta täynnä (ei varmistettu)

Jos Pietilä olisi opiskellut kansantaloustiedettä, hän tietäisi, että maksutase on identiteetti, joka on määritelmän mukaan aina tasapainossa. Eli maksutaseen vajeen käsitettä ei ole olemassakaan.

Timo Rauhanen (ei varmistettu)

"Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen jaksaa todistaa, että kaikki tai ainakin melkein kaikki Suomen antamat tukirahat saadaan takaisin. " Noin kirjoittaa - jälleen kerran - päätoiminen huuhaa-toimittaja.

Eikös Suomessa olekaan kuuden puolueen hallitus? Urpilainenko yksin sopii kaikista talousasioista ja Suomen osuudesta EU:ssa, lainapaketeista ym.? Hänen piikkiinkö kaikki "paska" nyt kaadetaan, Pietilä & co? Muut hallituksen ministerit ilmeisesti tekevät Suomelle ns. "hyviä asioita".

Pietilä on ilmeisesti unohtanut lähimenneisyyden. Vaivaakohan dementia?

Suomen edelliset hallitukset sopivat mm. Kreikan (ja muiden maiden) ensimmäisestä lainapaketista. Pääministeri Vanhanen liihotteli EU-herrojen kanssa ilmeisen "poissaolevana" (mitään konkreettista Suomen ehdoista hän ei ainakaan saanut sovittua), ja valtiovarainmisnerinä oli silloin Jyrki Katainen, joka kehui Kreikan ykköspaketin sopimisen jälkeen, että "otettiin niskalenkki markkinavoimista".

Sitten "kokovartaloministeri" Kiviniemi liihotteli (näyttäytymässä EU:ssa?) tyköistuvissa puvuissaan sopimassa lisää lainapaketteja. Valtiovarainministerinä oli tuolloinkin Jyrki Katainen.

Alku vakuudettomille paketeille luotiin siis ennen Urpilaista.

Urpilaisella ja nykyhallituksella on ollut vaikeuksia kääntää kurssia. Juncker & co naureskevat Suomen vaatimuksille. Puolisen vuotta Suomen ja Kreikan keskinäistä sopimusta vakuusehdoista "käsiteltiin" ennen kuin se hyväksyttiin aika lailla "vesitettynä".

Yksityiset sijoittajat ottivat Kreikka-kakkosessa takkinsa. Sekös jurppii.

Nyt "vyörytetään" Espanjaa kumoon, ja tehdään (siis sijoittajapankit & sijoittajat tekevät) "tulosta" Espanjan lainoilla, ja yrittävät selättää sitä - saadakseen (sijoittajapankit & sijoittajat) lisää veronmaksajain rahaa (jostakin "palomuurista").

Oppositioon joutunut keskustapuolue (ja sen entiset ministerit) on jo kääntänyt kelkkansa, helposti, unohtaen sen, että alku älyttömille lainoituksille aloitettiin jo heidän ollessa hallituksessa ja Kataisen ollessa silloin valtiovarainministerinä.

Ihan kuin suorastaan toivottaisiin, että mönkään menisi, että Suomen veronmaksajille tulisi mahdollisimman paljon maksettavaa. Eikö olisi syytä toivoa, että "palomuuriasioissa " ym. onnistuttaisiin, että veronmaksajille eri maissa ei tulisi ollenkaan tai mahdollisimman vähän seuraamuuksia.

Markku Vaniala (ei varmistettu)

Uusko uhkaa Suomen surma?
Taasko tarpeen mahti maan?
Tulkoon turma
taikka hurma,
kaikki yhteen kuulutaan!
Tuima tääll´ on kehto, hauta,
sankka saartaa pohjan yö,
tääll´ ei auta
miekka, rauta,
auttaa aatos, tarmo, työ.

-Eino Leino-

taisto Orre (ei varmistettu)

Niin tai näin niin Jutta viimeistelee Suomen konkurssia.Ja nämä vakuudet,anna mun nauraa.Mutta kyllä se on totta että Vanhanen,Kiviniemi,ja varsinkin Jyrki Käteinen on yhtä syyllisiä kun Jutta kun tälle tuhon tielle on lähdetty.Voin kertoa että Norjalaiset,Ruotsalaiset,Tanskalaiset eivät ole uskoakseen kun olen kertonut heille että kaikki poliittinen voimavara ja aika menee Suomelta näihin tukipaketteihin kun samaan aikaan Suomen vienti ja talous menee aina vaan enemmän retuperälle.

yrittäjä (ei varmistettu)

Hyvä että on Muitakin jotka uskoo jo tulevaan konkurssiin! Mä näen sen tulevaksi jo loppuvuodesta kun Suomi lähtee etsiin Lainaa lisää!? Valtion rahat on jo loppu tai lähes koska Lainattu on jo 7 miljardia (viime vuonna 9 miljardia) Kaikki kunnat on velkaantumassa samalla mitalla kuin viimevuonnakin ja tietysti vähän lisääkin vielä!? Korot ja 6% palkankorotukset!:) Mitä voisi odottaa muuta? Säästöjähän on jo tehty tosin vain paperilla 3,7 miljardia Mutta näkis vaan, että ne muistettas kun Lainaa haetaan?!

KalervoAntero (ei varmistettu)

Enimmällä osalla kirjoittelijoista on yhtä kelvottomat tiedot kansantalouden perusteista kuin "kolumnin" kirjoittajallakin. Tiedot on hankittu firman kahvihuoneesta, netin lörpöttelypalstoilta ja lähipubin kaikkein kännisimmästä pöydästä... mutta onhan se hyvä, että mielipiteitä piisaa.

Tarkkailija

Tarkkailijalla ei taida olla itselläkään mitään mielipidettä MISTÄÄN, kun ei niitä selventää haluu!? Mä kertoisin jos tietäsin paremmin!! Ja mikä siinä on niin ovelaa ettei sitä ihminen joka osaa oman lompakkonsa hoitaa ei pystyisi hoitaan muutamaa lisä nollaa lopusta!

KalervoAntero (ei varmistettu)

Kansantalouden vai kansallistalouden? Kumpa jospa vain voisimmekin pysyä tässä meidän
omassa taloudessamme. Ei liene kai enää mahdollista? Kaikki mielipiteetkö kansainvälisiä?
Voisit ystävämme Tarkkailija hieman selvittää. Kansallinen tai kansainvälinen ehkä eri asia?

Kuntalainen 1 (ei varmistettu)

Tarkkailija kun olet olevinaan viisas talousguru niin kerro missä mennään,tai tulitko suoraan pubista tietokoneen ääreen.

yrittäjä (ei varmistettu)

Ehkä meidän ei pidä liikaa tuijottaa Tanskan, Ruotsin ja Norjan tekemisiin Euroopan talouskriisin suhteen. Tanska ja Ruotsi potevat edelleen menetettyä suurvalta-aikaansa ja norjalaisilla on öljynsä ja luulonsa että he omistavat kalat meressä. Ruotsi on jo pitkään ollut vapaamatkustaja mutta tulevaisuus saattaa olla hankalampi kun luullankaan. Suomen kannattaa pitää kiinni omaksutusta politiikastaan vaikka se tekeekin nyt kipeää. Venäjä on edelleen suuri mahdollisuus ja sen osuus tulee kasvamaan EU:ssa tulevaisuudessa koska se on myös sen suuri mahdollisuus. Palstoilla esiintyy kaikenlaista asiantuntijaa mutta niin kun olemme kaikki havainneet ehkä huonoimpia asiantuntijoita ovat talousasiantuntijat, he ovat kehitelleet teorioitaan ja mallejaan joilla useinkaan ei ole mitään todellista pohjaa. Monet tänään tehdyt ennusteet voidaan heittää menemään, tavallinen kadun mies pystyy parempaan ilman teorioita. Televisiossa esiintyvät talousasiantuntijat ovat nykyajan hovinarreja, sillä erolla että he eivät ole kovinkaan hauskoja. Minua aina kyllä hymyilyttää kun Sailas tulee esiintymään, hänellä taitaa olla myös hauskaa. Ja aina myös rahanomistaja kehrää tyytyväisenä kun narri nauraa.

Exhv (ei varmistettu)

Minä olisin täysin toista mieltä näistä vertailu maista joita jostain syystä et pidä minään!? Mä ottasin tosiasioista selvää ensteksi! KUKA Valtion tai Kunnan työntekijä Ruotsissa saa 1Miljoonan tiliä vuodessa? Kuinka moni Valtion tai Kunnan työntekijä saa yli 100 tuhatta EUROO? Joka on MILJOONA Kruunua!!!

KalervoAntero (ei varmistettu)

Minä olisin täysin toista mieltä näistä vertailu maista joita jostain syystä et pidä minään!? Mä ottasin tosiasioista selvää ensteksi! KUKA Valtion tai Kunnan työntekijä Ruotsissa saa 1Miljoonan tiliä vuodessa? Kuinka moni Valtion tai Kunnan työntekijä saa yli 100 tuhatta EUROO? Joka on MILJOONA Kruunua!!!

KalervoAntero (ei varmistettu)

Suomi ei ole kansana oppinut elämäään omaa itsenäistä elämää, vaan ajatus kaikki Kuninkaalle elää päättäjien sielussa ikuisesti. Orjuuttaja kuningas löytyy aina jostain ja se aina löydettään jostain. Alituinen hyväksynnän hakeminen tulee kalliiksi kansalle, ei kansanjohtajille.

Kuningas eläköö... (ei varmistettu)

Kyllä kreikkaklaiset ovat hyötyneet euroalueesta. Kyseinen euromaa on saanut surutta lainaa, jonka turvin siellä on toteutettu sellaisia taloudellisia päätöksiä, joihin oikeasti ei olisi ollut varaa. Kansalaiset ovat hyötyneet mm. eläkkeiden, virkamiespalkkojen, erilaisten tukien ja veronkierron muodossa lainarahalla tuotetusta hyvästä. Ne kaikki olisi jäänyt saamatta ilman euroa ja sen tuomaa mahdollisuutta elää velaksi. Nyt tosin kansalla on sitten maksun paikka.

H2O (ei varmistettu)

Kreikan kansa ei juuri kärsi! Heillä on eurot patjassa ja isoja nippuja käsissä! Rosvot ei rahojaan pankkeihin ole juuri laittaneet! kansalla on rahaa ja Paljon viä!! Siä kun on aina ollut se tapa että käteisellä maksetaan vuokrat ja kaupassakäynnit!

KalervoAntero (ei varmistettu)

"Ehkä meidän ei pidä liikaa tuijottaa Tanskan, Ruotsin ja Norjan tekemisiin Euroopan talouskriisin suhteen."

Ruotsi, Tanska ja Norja ovat Suomelle parhaat ja osuvimmat referenssit Euroopassa. Kun EU:n puolesta puhuvat maalailevat kauhukuvia siitä, mitä Suomelle tapahtuisi ilman EU:ta ja euroa, on näillä esimerkeillä helppo osoittaa, että näillä kauhukuvilla ei ole vastinetta todellisessa maailmassa, vaan ainoastaan eurofanien mielikuvituksessa.

H2O (ei varmistettu)

Tarkkailija toteuttaa vanhaa sääntöä siitä, että kun itse asiasta ei ole mitään järkevää sanottavaa, niin käännä keskustelu keskustelijoihin.

H2O (ei varmistettu)

Noh... "sanonpa" iloksesi, että sinulla ei ole mitään käsitystä Pohjoismaiden taloudellisesta tilanteesta... mistä lie "tietosi" hankkinut... arvaan kuitenkin, että et ole ymmärtänyt lukemastasi mitään, yhtään mitään.

Tarkkailija

Niin: demarijohtoinen hallitus on nykyisin Tanskassa ja Norjassa. Ruotsissa galluppien mukaan suosituin puolue on nykyisin demarit (eivät ole maan hallituksessa). Ruotsalaiset taitavat pelätä, että "kansankoti", jonka "rakentajia" ovat olleet demarit, on "purkuvaarassa".

Suomessa on toisin. Miksiköhän täällä pitää morkata mediassa niin usein demareita; usein vielä nimimerkkien takaa ja "peitellysti"?

Markku Vaniala (ei varmistettu)

"Suomessa on toisin. Miksiköhän täällä pitää morkata mediassa niin usein demareita; usein vielä nimimerkkien takaa ja "peitellysti"?"
On eri asia morkata demariaatetta kuin Suomen SDP:tä. Sitäpaitsi Pohjoismaitten demaripuolueet eivät ole samanlaisia.
PerSujen kannatuksen nousun pelko sai SDP:n tekemään Lauri Ihalaisesta, SAK:n entisestä puheenjohtajasta, eduskuntavaaliehdokkaan ja vaalien jälkeen työministerin. Jälkimmäinen osoittautui onnistuneeksi ratkaisuksi.
Mutta jo vaalien jälkeisenä kesänä SDP alkoi ajatella, että seuraavat eduskuntavaalit on kaukaisessa tulevaisuudessa - neljän vuoden päässä. Niinpä SDP valitsi Paavo Lipposen presidenttiehdokkaakseen. - Tuloksena murskatappio presidentinvaaleissa.

ennen ja jälkee... (ei varmistettu)

Eiks toi Demari oo joku nimi jostain asiasta? Miten si toi lyhenne SDP eiks sekin ole nimi jollekkin asialle? Voiko näitä morkata kuitenkin? Vai onko tää sitä kiusaamista vastaava sana? Että tekoja ei ole! mutta on vaan kisattu, joka kuten olette tajunneet on miten;! mutta,,.,.!? ovat vastaan kiusaamista?

KalervoAntero (ei varmistettu)

Eiks toi Demari oo joku nimi jostain asiasta? Miten si toi lyhenne SDP eiks sekin ole nimi jollekkin asialle? Voiko näitä morkata kuitenkin? Vai onko tää sitä kiusaamista vastaava sana? Että tekoja ei ole! mutta on vaan kisattu, joka kuten olette tajunneet on miten;! mutta,,.,.!? ovat vastaan kiusaamista?

KalervoAntero (ei varmistettu)

Pieni ongelma globaalisti on se että mm:ssa aasiassa tehdään tietokone
eurolla kun taas euroopassa se maksaa 5 euroa.

Tästä voitte laskea mikä ero on elintasollakin mutta pitää huomioida sekin
että suomessakin ei esimerkiksi voida juuri elää ilman sähköä koska
täällä on talvi.

Tämä ja nämä ja kiero politiikka johtaa sitten epärehtiin kilpailuttamiseen,
taannehtuvahti todella suureen valtionbudjetin ailahteluihin mikä
musertaa lukemattomien ihmisten elämän koska menettävät työpaikkoja ja
siten mahdollisuuden elämään tässä yhteiskunnassa tällä elintasolla.

TÄHÄN: te kaikki tarjouskansalaiset voisitte itsekkin vaikuttaa, valinnoilla moneesa
asiassa kuten suosimalla kotimaisuutta missä vaan voi sekä poliittisilla valinnoilla.

Ajattelin (ei varmistettu)

Mitä mieltä olet? Mitä pitäisi tehdä Suomen perhaaksi? Poistaa virkamiehistö joita on ihan liikaa! Kansalais palkka ja vuosien linnatuomio, jos jää kiinni huijausyrityksestäkin! Näin päästään KELASTA ja SOSIAALIN VIRKAHEITOSTA PORUKASTA! Jotka syö miljardeja tänään!! Yksinkertaistetaan Hallinto kunnissa! Aina ja joka asiasta kansanäänestys! Yksinkertanen semmonen ilmaseksi vielä! Muistaako joku mitä nää virkaheitot tekee siä virkahuoneissaan 8h joka työpäivä? Onko niillä töitä? Miksi ne yrittää vaikeuttaa ihmisten asiaa? Miksi niillä on omat mielipiteensä ihmisen puheiden äänensävystä? Ja mistä ne on saanut oikeuden olla puhumatta jonkun asiakkaan kanssa? Kansaltako? Ruotsissa on 280000 virkamiestä ja täällä 500000 virkaheittoo porukkaa!

KalervoAntero (ei varmistettu)

Mitä mieltä olet? Mitä pitäisi tehdä Suomen perhaaksi? Poistaa virkamiehistö joita on ihan liikaa! Kansalais palkka ja vuosien linnatuomio, jos jää kiinni huijausyrityksestäkin! Näin päästään KELASTA ja SOSIAALIN VIRKAHEITOSTA PORUKASTA! Jotka syö miljardeja tänään!! Yksinkertaistetaan Hallinto kunnissa! Aina ja joka asiasta kansanäänestys! Yksinkertanen semmonen ilmaseksi vielä! Muistaako joku mitä nää virkaheitot tekee siä virkahuoneissaan 8h joka työpäivä? Onko niillä töitä? Miksi ne yrittää vaikeuttaa ihmisten asiaa? Miksi niillä on omat mielipiteensä ihmisen puheiden äänensävystä? Ja mistä ne on saanut oikeuden olla puhumatta jonkun asiakkaan kanssa? Kansaltako? Ruotsissa on 280000 virkamiestä ja täällä 500000 virkaheittoo porukkaa!

KalervoAntero (ei varmistettu)

"virkamiestä täällä 500000 virkaheittoo porukkaa!"

No jaa... kunnissa, valtiolla ja seurakunnissa on palkansaajia 3 - 500.000 riippuen siitä kuka tekee laskennan. Oleellista on kuitenkin, että jos määrä vaikkapa puolitettaisiin niin kuinka lapsemme otetettaisiin lukemaan, kuka parantaisi sairaat, miten saataisiin eläkkeet maksetuiksi, kuka huolehtisi liikenneväylien kunnosta, miten kävisi mummojen, pappojen ja janipettereiden... jne... eli lakkautetaan puolet turhuudesta... saadaan säästöä.

Tarkkailija

KalervoAntero - sinäkö sen kansalaispalkan kustannat, vai mistä meinasit ottaa rahat siihen. Miten paljon luulet kansalaispalkan lisäävän tuottavuutta tässä maassa? Oleko sitä mieltä, että kela hoitaa vain asioita jotka kuittaisin kansalaispalkalla? Ole pahasti eksykissä - enkä ainakaan minä ala opastamaan sinua, koska se on todennäköisesti toivoton tehtävä.
Suomessa ei ole sen enempää vikamiehiä kuin muissakaan maissa - mistä tietosi on ongittu. Tehtävät on hoidettava - teki sen yksityinen tai julkinensektori, sillä on aika suuri merkitys kustannuksiin.

Ääneensävy tuntuu vastaanottajan korvassa ja se voi olla aivan väärä - sosiaalihuollon ihmiset ovat töissä ja asiakkaiden tulisi myös huomioida se. En ole kateellinen Kelan työntekijöille. Mikäli asiakas ei ole kykenevä asioimaan hän voi käyttää avustajaa tai asioida kirjallisesti - työntekijöiden ei tarvitse kuunneella solvauksia tai uhkauksia. Itse lopettaisin kokonaan ns. luukkuhommat ja kaikki asiointa tietokoneella tai postitse. Tämä säästäisi kuluja ja hermoja.

Sosiaalietuudet kuuluvat kaikille - lain ja asetusten mukaisesti - enempään ei ole oikeuksia ja sitä kaikki eivät aina ymmärrä. Itse karsisin etuuksia nykyisestä selvästi ja siirtäisin vastuuta myös tuensaajille. Nyt osa on omaksunut elämisen sosiaalitukien varassa vaikka aivan yhtä hyvin voisi käydä töissä ja yrittää pysyä selvinpäin edes työajan.

Töitä, kuntoutusta ja koulutusta - sitten vasta sosiaalitukia niille joille ei todellakaan saada mitään muuta aikaiseksi. Kansalaispalkan hautaisin syvälle suohon - se ei tee mitään muuta kuin passivoi ihmisiä, vapaamatkustajia ei kaivata yhtään lisää.

Minä itse (ei varmistettu)

Näin sattumalta MTV3:n 45 min ohjelmassa saksalaisasiantuntijoiden arvion siitä että Euroopan keskuspankki on erikoisjärjestelyillä luotottanut velkaisten euromaiden keskuspankkeja sadoilla miljardeilla. Suomen Pankillakin on jo nyt tästä järjestelmästä saatavia lähes 70 miljardia euroa, jotka eurojärjestelmän hajotessa menettävät arvostaan suurimman osan, koska takuut kattavat parhaimmillaan vain kolmanneksen saatavista. Aika hyvin salattu tämäkin tieto kansalta.

ENTINEN FLIKKA (ei varmistettu)

Ei tuota tietoa kansalta varsinaisesti salattu ole. Vaikka tietoa on ollut jatkuvasti saatavilla (esim. Taloussanomien Jan Hurri), niin useimpia ei yksinkertaisesti ole kiinnostanut, vaan on tuudittauduttu siihen, että kyllä asiantuntijat tietävät mitä on parasta tehdä. Valitettavasti vain on niin, että poliitikkojen ja toimittajien käyttämät ja luottamat:( asiantuntijat ovat useimmiten lobbareita, joiden lausumat ovat aina kulloisenkin intressipiirin edun värittämiä. Tuntuu, että aitoa Suomen ja suomalaisten etua on tässä asiassa ajanut hyvin harva.

H2O (ei varmistettu)

Lapsiperheiden loiselämä veronmaksajien piikkiin pitää loppua. Tarhat on sitä varten, että siellä hoidetaan jälkikasvu sillä välin kun vanhemmat on työssä tai opiskelee. Vapaamatkustajia on nyt hyysätty tarpeeksi ja mittamme on nyt täynnä. Tuet pois perheiltä, joissa on työkykyisiä aikuisia!

Mites ois ihan ... (ei varmistettu)

Mites ois.... Tuet pois perheiltä, joissa työkykyisiä aikuisia, sanot.
Näinhän se onkin, jos tarjolla työtä ja aikuiset, vain vieroksuvat työntekoa, mutta koska tällähetkellä Suomessa on paljon työttömyyttä ja aina lisää kilometritehtaalle lähetetään, niin miten voi edes ajatella perhettä joka kuolee nälkään ja kylmyyteen, kun eivät saa työtä, jolla itsensä ja lapsensa elättävät?
Uutisissa jatkuvasti irtisanomisia sata, jopa tuhatmäärin ihmisiä menettää työpaikkansa, eikä uutta työtä ole tilalle. Näin olen tilanteen ymmärtänyt.
Jostakinhan heille on toimeentulo turvattava ja olen käsittänyt, ettei toimeentulotuella kaksisesti eletä, kunhan jotenkin toimeen tullaan.
Mitä sanoisi tähän työtön perhe, joka yrityksistä huolimatta ei löydä työtä?

mietteliäs (ei varmistettu)

Ruotsiin on muutettu ennenkin työn perässä. Ja muihin maihin. Ei kuulkaa, kokoomuksen suomi ei laiskoja elätä! Rikkaat voisivat näet köyhtyä, jos veroja kiristetään.

Mites ois ihan ... (ei varmistettu)

Actually its referred to as Search engine optimization that when i search for this post I found this web page at the top of all web pages in search engine. daccdegeccec

Johnb830 (ei varmistettu)

Osallistu keskusteluun

Rahan Perässä

A-P.Pietilä on Suomen Lehtiyhtymän kaupunkilehtiryhmän johtaja, pääkaupunkiseudun suurten kaupunkilehtien sekä Turkulaisen vastaava päätoimittaja ja pitkäaikainen taloustoimittaja. Hän on seurannut rahoitusmarkkinoita kolmekymmentä vuotta, kirjoittanut pari tuhatta lehtijuttua ja kymmenkunta kirjaa. Hän sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon 2009. Rahan perässä -blogissa seurataan rahavirtoja, talouden liikkeitä ja ennen kaikkea kenen taskuissa rahat ovat.